Kategoria: Liitto

Suomen Ampumahiihtoliiton kumppanuusneuvottelut edenneet suotuisasti alkavalle kilpailukaudelle

    Lauri Elo   Liitto  

17.10.2017

Suomen Ampumahiihtoliiton kumppanuusneuvottelut edenneet suotuisasti alkavalle kilpailukaudelle

Suomalainen ampumahiihto kuuluu kiinnostavuudessaan talvilajien kärkikaartiin ja on edelleen vahvassa nosteessa. Kaisa Mäkäräinen on ollut useita vuosia kiinnostavin suomalainen urheilija. Mari Laukkasen hienot suoritukset erityisesti viime kauden päätöskisassa Holmenkollenilla ja MM-kilpailuissa sekä nuorten ampumahiihtäjien suoritukset omissa mestaruuskisoissaan olivat viime kaudella lupauksia antavia.

Suomen Ampumahiihtoliitto on solminut kumppanuussopimuksia tulevaa kilpailukautta ajatellen ja sopimukset ovat merkittäviltä osin tehty. Neuvottelut ovat edenneet kiinnostavissa ja hyvissä merkeissä.  Lajiin on saatu merkittäviä kehitysaskelia sisäisesti. Myös uudistuneen olympiakomitean kanssa käytyjen yhteistyöneuvotteluiden tuloksena suomalaisen ampumahiihdon kehitysnäkymät ovat vahvistuneet.

Suomen Ampumahiihtoliiton ja suomalaisten ampumahiihtäjien yhteistyökumppaneiksi on tehty sopimuksia seuraavasti:

Pääyhteistyökumppani:

Harvia Oy

Viime kaudella tehtyä sopimusta on jatkettu kilpailukaudelle 2017/2018 ja se sisältää option kaudesta 2018/2019

https://www.harvia.fi

https://www.biathlon.fi/harvia

Muut pääyhteistyökumppanit:

Avant Tecno Oy

Sopimus on uusi ja kattaa kilpailukaudet 2017/2018 ja 2018/2019.

https://www.avanttecno.com/

https://www.biathlon.fi/avanttecno

Oy Sultrade Ltd / Craft           

Yhteistyösopimus jatkuu kilpailukauden 2017/2018

https://sultrade.fi/

Nammo Lapua Oy

Sopimusta on jatkettu ja se kattaa kilpailukaudet 2017/2018 ja 2018/2019

https://www.lapua.com

https://www.biathlon.fi/nammolapua

Patria Oyj 

Yhteistyösopimus jatkuu kilpailukauteen 2018/2019

https://www.patria.fi/

Puuilo Oy

Sopimus on uusi ja kattaa kilpailukauden 2017/2018 sekä sisältää option kaudesta 2018/2019

https://www.puuilo.fi

https://www.biathlon.fi/puuilo

Vuokatti Sport

Yhteistyösopimus jatkuu kilpailukauden 2017/2018

https://vuokattisport.fi

Suomen Ampumahiihtoliitto tiedottaa kumppanuuksia lisää vielä myöhemmin.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja
Kalle Lähdesmäki
+358 500 363 126
kallejohannes.lahdesmaki@gmail.com

Toiminnanjohtaja
Antti Afflekt
+358 46 878 2200
antti.afflekt@biathlon.fi

 

 

Puheenjohtajan palsta

    Lauri Elo   Liitto  

Hyvä ampumahiihtoväki,

Asko Nuutinen on poissa

Lajimme kauden päättymiseen liittyy suuri suru ja murhe. Viimeisen maailmancupin aikana saimme suruviestin.   Pitkän päivätyön suomalaisessa ampumahiihdossa ammunnan valmentajana tehnyt Asko Nuutinen oli menehtynyt. Muistamme Askon sympaattisena, ystävällisenä ja empaattisena ihmisenä. Yhteisymmärrys, toistemme kunnioitus, auttamisenhalu sekä vahva tunneside lajiimme olivat Askolle tärkeitä peruspilareita. Suomen ampumahiihtoväki ottaa osaa omaisten suureen suruun.

Suomen arvostus on ampumahiihtomaana vahva

Ennen vuodenvaihdetta, tunnetuista syistä, IBU etsi uutta isäntää maailman cup 8 osakilpailulle. Kontiolahdella 2015 erinomaisesti järjestetyt sekä hyvät palautteet saaneet MM-kisat, olivat keskeisin peruste sille, että saimme Suomeen Venäjän/Tyumenin luovuttaman maailmancupin kahdeksannen osakilpailun järjestettäväksi.  Oli luonnollista ja selkeää, että Kontiolahden järjestelykomitea ja Ampumahiihtoliiton hallitus vaikuttivat päättäjiin erinomaisessa yksituumaisuudessa kisan saamiseksi. Onnistuimme sekä kisojen haussa että kisojen järjestämisessä erinomaisesti. 25.000 katsojaa kolmipäiväisessä kisassa on huikea katsojamäärä ja myös ennätys Suomessa järjestetyissä maailmancup-kilpailuissa. Teemme lujasti töitä, että nyt päätösprosessissa olevat kisahaut seuraavalle jaksolle onnistuvat Suomeen ja Kontiolahdelle. Suuret kiitokset Kontiolahden järjestelykomitealle ja muille järjestelyissä mukana olleille erinomaisesti ja pikavauhdilla järjestetyistä kisoista.

Ampumahiihtäjiemme vahva menestyminen jatkui

Kaisa Mäkäräisen asema maailman ampumahiihtoeliitissä säilyi tukevasti. MM-pronssimitali ja loistavat sijoitukset yksittäisissä maailmancupeissa sekä mc-kokonaiskilpailussa antoivat ampumahiihtoväelle ilon ja mielenkiinnon aihetta läpi kilpailukauden. Mari Laukkanen saavutti Holmenkollenin maailmancupissa sen voiton mitä oli odotettu muutama vuosi. Jälleen voidaan todeta, miten leveä on ampumahiihdon taso maailmassa; maailmancupin sijalta 37. on realistista nousta kaksoisvoittajaksi yhdessä maailmancup-viikonlopussa. Suuret kiitokset Kaisalle ja Marille sekä heidän tärkeille taustahenkilöille kuluneesta kaudesta.

Muutkin Suomen ampumahiihtäjät saavuttivat hienoja sijoituksia maailmancupeissa ja IBU-cupeissa. Nuoret ampumahiihtäjämme osoittivat nuorten mm-kisoissa kuten muissakin kansainvälisissä kisoissa, että kuuluvat maailmassa ikäluokkansa parhaaseen neljännekseen. Urheilijoillemme tuli myös sijoituksia, jotka eivät vastanneet odotuksia, mutta se kuuluu urheiluun.

Huipulla olevat ja sinne tähtäävät urheilijat tarvitsevat huippuvalmentajia ja huippuhuoltohenkilöstöä eri asioihin.  Kiitokset kaikille ampumahiihdon valmennus- ja seuratyössä olleille ja oleville. Olette erinomaisen tärkeä voimavara ja perusta sekä nykyiselle että tulevalle ampumahiihdon tasolle Suomessa. Valmennusosaaminen ampumahiihdossa on hienolla tasolla Suomessa. Tarvitsemme kuitenkin aiempaa enemmän koordinaatiota sekä yhteistyötä kaikkien valmentajien ja urheilijoiden kesken. Liiton hallitus ja erityisesti sen nimeämä valmennusvaliokunta on käynnistänyt suomalaisen ampumahiihdon valmennusjärjestelmän kehittämistyön.

Tekemisen painopisteitä suomalaisessa ampumahiihdossa

Kauden päättyessä luonnollisesti ensimmäisenä on analyysien tekeminen ja niiden pohjalta uusien suunnitelmien työstäminen. Valiokuntatyö on käynnistetty hiljaiselon jälkeen. Valiokuntiin on nimetty seurojen esitysten perusteella henkilöt, jotka ovat kaikki seuratyössä ja lajissamme erittäin kokeneita ja näyttöjä antaneita henkilöitä. Valiokuntien työn painopisteitä esitellään ja niihin on mahdollista myös vaikuttaa 22.4. pidettävässä seuraneuvottelupäivässä Jyväskylässä. Seuraneuvottelupäivä on keskiössä tuona päivänä ja päivän päätteeksi pidetään myös Liiton kevätkokous. Toivomme, että saamme seuroilta evästystä valmennusjärjestelmän rakentamiseen, koulutuksen uudistamisen sekä muutoinkin liiton toiminnan kehittämiseen.
Valmennusryhmien kokoaminen ja miettiminen on luonnollisesti yksi tärkeitä kevään asioita, päätökset ryhmistä on tarkoitus tehdä toukokuun loppuun mennessä.

Ampumahiihtoterveisin,

Kalle Lähdesmäki
Puheenjohtaja
Suomen Ampumahiihtoliitto

Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n syysliittokokous valitsi Kalle Lähdesmäen liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi

    Lauri Elo   Liitto  

Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokous pidettiin lauantaina 26.11. urheilun superviikonlopun yhteydessä Lahdessa. Kokous keräsi runsaasti ampumahiihtoväkeä paikalle, sillä edustajia oli paikalla yhteensä 78 seurasta.

Kokouksessa liiton puheenjohtaja vaihtui, kun Kalle Lähdesmäki voitti liittoa kuusi vuotta johtaneen Olli Nepposen äänin 49-40. Uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin erovuoroisten tilalle Timo Heinonen ja Petri Rolig, lisäksi Jorma Luoma jatkaa liiton varapuheenjohtajana. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin äänestyksen jälkeen Timo Mäkinen, Tomi-Pekka Riihivuori, Jouni Rinta-Keturi, Terho Salonen ja Anne Talvensaari-Mattila, lisäksi Sanna-Leena Perunka jatkaa hallituksessa.

Valintojen lisäksi kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio, jotka perustuvat suomalaisen ampumahiihdon strategian 2020 käytäntöön panoon.

Kokouksen päätteeksi palkittiin viime kaudella parhaiden SM-pisteissä menestyneet seurat:
1.    Seinäjoen Hiihtoseura ry 1791 p.
2.    Ahveniston Ampumahiihtäjät ry 1715 p.
3.    Oulun Hiihtoseura ry 1568 p.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki 050 036 3126
toiminnanjohtaja Antti Afflekt, 046 878 2200, antti.afflekt@biathlon.fi

Kilpailukauden 2016-2017 lisenssimyynti alkanut

    Lauri Elo   Liitto Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton sääntöjen mukaisesti uusi kilpailukausi alkaa 1.11.2016 ja jatkuu 31.10.2017 asti.

Lisenssien myynti kilpailukaudelle 2016-2017 on auennut tänään 25.10.2016. Lisenssit voitte hankkia liiton sivuilta kuten aikaisemminkin.

Lisenssien hinnat ovat seuraavat:

Sporttiturvalla Ilman Sporttiturvaa
A-lisenssi 120€ 70€
B-lisenssi 60€ 47€
Ampparipassi 15€

OP on tehnyt jälleen parannuksia Sporttiturvaan, keskeisimmät muutokset ovat:

  • Tapahtumakohtaisen hoitokulujen korvaussumma on nostettu 8.500 eurosta 15.000 euroon. Vakuutuskorvaus on haettava kolmen (3) vuoden kuluessa tapahtumasta.
  • Oikeus korvaukseen perustuu äkillisen tapahtuman aiheuttamaan vammaan
  • Aikaisemmin vahingon sattuessa tarvittiin ulkoinen tekijä, jotta vakuutus korvasi hoidon. Tapaturmaan ei tarvita enää ulkoista tekijää ja esimerkiksi voimanponnistuksen vuoksi syntynyt vamma korvataan ja hoidetaan
  • Korvauspiirissä on nyt myös esim. akillesjänteen katkeaminen.
  • Hammasvamman hoidossa ei ole enää aikarajaa. Sen voi hoitaa kuntoon kun se urheilijalle tai aktiiviliikkujalle parhaiten sopii
  • Korvataan magneettitutkimukset ja leikkaustoimenpiteet
  • Ei yläikärajaa
  • Myös ortopediset tuet ja sidokset kuuluvat nyt vakuutusturvaan.

Kauden ensimmäiset kilpailut ovat Ounasvaaralla järjestettävät kansalliset kilpailut  5. – 6.11.2016 ja seuraavat kilpailu ovat Kontiolahdella 19. – 20.11.2016 järjestettävät kansainväliset GP-kilpailut.

Menestyksellistä kilpailukautta teille kaikille!

Suomen Ampumahiihtoliitto ry

Lisenssin voit lunastaa suoraan täältä.

Sporttiturvan vakuutusseloste

 

Karsintakilpailut Nuorten Suomi-Ruotsi- maaotteluun

    Tapio Pukki   Liitto  

Suomen Ampumahiihtoliitto

Karsintakilpailut nuorten Suomi-Ruotsi- maaotteluun 7.-8.3.2015 Himanka & Larsmo

 

Maaotteluun osallistuvat kilpailijat valitaan sarjoihin N/M 15 ja N/M17. Maaottelusarjoihin valitaan 3 urheilijaa jokaiseen sarjaan. Samaan aikaan kilpaillaan normaalisti myös kansalliset kilpailut.

Tarkkailukilpailut:

10.-11.1.2015 Kontiolahden SM-kilpailut

7.2.2015 Ähtäri kansalliset

8.2.2015 Seinäjoki kansalliset

 

Pisteet lasketaan oheisen kaavion mukaisesti.

  1. 12p.
  2. 8p.
  3. 6p.
  4. 4p.
  5. 3p.
  6. 2p.
  7. –  1p.

Jos kilpailussa tulee tasatulos, (esim 1. sija jaetaan) tulee pisteitä voittajille (12+8)/2= 10p. molemmille.

SM-kilpailuiden tulokset yhdistetään (14/15 ja 16/17) ja pisteet lasketaan näistä tuloksista.

 

Joukkue nimetään mahdollisimman pian viimeisen karsintakilpailun jälkeen.

Yhteydet:

Nuorisopäällikkö Tapio Pukki, tapio.pukki(at)biathlon.fi     p. 046878 2204

Joukkueen johtaja toimii Sven Nygård

Jouni Kinnunen Suomen Ampumahiihtoliiton kehityspäälliköksi

    Tapio Pukki   Liitto Uutiset  

sahl sportsweb_logo

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO TIEDOTTAA           12.12.2014

 

JOUNI KINNUNEN SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON KEHITYSPÄÄLLIKÖKSI

Jouni Kinnunen aloittaa Suomen Ampumahiihtoliitossa Kehityspäällikkönä 7.1.2015.

Jouni Kinnunen tulee toimimaan päävalmentaja Marko Laaksosen apuna huippu-urheilun ja muun valmennuksen sekä valmentajakoulutuksen toteuttamisessa ja kehitystyössä.

Lisäksi hänen työtehtäviinsä tulee kuulumaan seuratoiminnan kehitystehtävät.

Jouni Kinnunen on koulutukseltaan tradenomi.

Hän on suorittanut sekä ampumahiihdon että maastohiihdon valmennuskursseja ja on toiminut Suomen Ampumahiihtoliiton

nuorten valmentajana 2010 – 2012.

 

Jouni Kinnunen on kuulunut ampumahiihtoliiton olympiavalmennusryhmään vuosina 2004 – 2008 ja on edustanut Suomea MM-kisoissa 2004 – 2005 ja 2007 – 2009.

Hän voitti ampumahiihdon nuorten maailmanmestaruuden 2003 ja oli nuorten MM-joukkueessa vuosina 2002 – 2004.  Jouni Kinnunen on voittanut useita ampumahiihdon Suomen mestaruuksia vuosina 1996 -2014 sekä maastohiihdossa nuorten Suomen mestaruuden 1999.

Jouni Kinnunen

valokuvassa Jouni Kinnunen

Lisätietoja

Puheenjohtaja Olli Nepponen +358 447 944 18

Toiminnanjohtaja Jukka Haltia  +358 46 878 22 00