Suomen ampumahiihtoliiton Sakkorinki 23.4.2005, Sinebrychoff, Kerava
Huippu-urheiluvaliokunnan puheenjohtaja Jarmo Punkkinen alusti Sakkorinki –tapahtuman.
Lyhyessä katsauksessa menneeseen kauteen Punkkinen nosti esiin erityisesti hyvät suoritukset tehneet Mervi Markkasen, Vesa Hietalahden ja Marko Niemisen, jonka läpimurto jäi kumminkin harmittavan lähelle. Liitolle iso asia on myös päävalmentajan irtisanoutuminen. Uuden päävalmentajan etsiminen on ollut tiivistä kevään aikana, mutta asia ei ole vielä ratkennut. Olympiakomitean kanssa on käyty keskusteluja tulossa olevista tukiuudistuksista. Olympiakomitea tulee jakamaan tuen uusin periaattein Torinon olympialaisten jälkeen. Järjestelmässä tulee olemaan kolmen tason liittoja. Paras tuki annetaan ”liigasarjaan” kuuluville liitoille, joissa tukea saavat urheilijat ja valmentajat ja joissa liitto vastaa valmennusjärjestelmästä ja mitaleiden hankkimisesta. Toisin sanoen liitto jakaa tukirahat kuten parhaaksi itse näkee. ”Divarisarjassa” tuet jaetaan urheilijatukena, jolloin liitto ei saa tukea ja jolloin liiton vaikutusmahdollisuudet valmennukseen pienenevät. Kolmannessa sarjassa ei anneta rahaa, vain neuvoja kuinka toimintaa tulisi kehittää.
”Liigaan” pääsyn kriteerit ovat Punkkisen mukaan seuraavat. Ensiksi Torinossa täytyy tulla kohtuullista menestystä, ei välttämättä mitalia. Toiseksi liitolla täytyy olla potentiaalisia nuoria, jotka harjoittelevat kohti Vancouverin olympialaisia 2010 ja kolmanneksi liiton valmennus- ja koulutusorganisaatio täytyy olla kunnossa. Koulutusorganisaation kunnossa oleminen voi käytännössä tarkoittaa tehtävään päätoimisesti palkattua henkilöä. Kaikki ehdot pitää täyttää, jotta ”liigasarjaan” on mahdollista päästä. Arviointi tapahtuu Torinon jälkeen, noin vajaan vuoden kuluttua.
Toni Roponen alusti keskustelua esittämällä kauden valmennus- ja kilpailutoimintaa.
Roposen mukaan kauden 2003 – 2004 jälkeen valmennusvaliokunta kävi läpi menneen kauden ja määritteli lähtötilanteen seuraavalle kaudelle. Kauteen 2003 - 2004 ei oltu valmennusvaliokunnassa oltu tyytyväisiä ja pääpaino olikin sellaisten keinojen keksimisessä, joilla oltaisiin päästy nousu-uralle.
Tavoitteet olivat seuraavat: paluu huipulle, maailmancupin kokonaispisteissä tason nousu, MM-kisat päätavoitteena ja harjoitustason nosto ennen olympiavuotta.
Kaudelle 2004 – 2005 leiritystä tehostettiin. Leirityksessä lisättiin sekä vuorokausien määrää että laatua sekä painotettiin yksilöllistä valmentautumistapaa erityisesti kokeneemmalle kaartille. Kaudella leirityksessä esiin tulleita ongelmia olivat erityisesti leiripaikat, joissa ei ollut riittäviä mahdollisuuksia ammuntaan kovan rasituksen jälkeen. Valmennuksessa pyrittiin hakemaan kaikille ryhmäläisille henkilökohtaiset valmentajat, mutta ongelmana oli erityisesti suuri leirien määrä, jolloin henkilökohtaiset valmentajat eivät pääse seuraamaan urheilijaa ja vaikuttamaan harjoitteluun.
Testauksessa ja kehittymisen seurannassa käytettiin mattotestejä, joita oli kauden aikana 1-2 kpl, Kihun rullahiihto- ja ammuntatestejä, ammuntatestejä leiriolosuhteissa Lisäksi käytettiin kenttätestejä: maastojuoksu, vaaralle hiihto, voimatestit. Roposen mukaan testeistä huolimatta ja ehkä niistä johtuenkin kunnon seurannassa tultiin ehkä vähän sokeaksi, koska testitulokset olivat keskimäärin hyviä. Touko-marraskuussa kaikki oli testien mukaan hyvin kunnossa, mutta varsinkin Timo Antilalla kunnon romahtaminen tuli sitten yllättäen. Roposen mukaan erityisen hankalaa on maailmancupin valmentamista ohjaava vaikutus. Kovassa kisaruljanssissa testaaminen vaikeaa vaikka kunnon kehityksen kannalta on tärkein aika on kilpailukausi.
Roponen teki myös urheilija-analyysiä Paavo Puurusen osalta. Puurunen harjoitteli menneenä kautena tunnollisesti ja lisäsi harjoitusten määrä kontrolloidusti. Puurusen tuntemus omasta harjoittelustaan ja harjoitustilanteestaan on myös hyvä. Menneellä kaudella Puurusen ongelma oli erityisesti ammunta. Roposen mukaan ammuntaharjoittelua lisättiin Puurusella ehkä liian paljon lyhyessä ajassa. Ammuntaharjoittelussa oli myös liikaa nopeaa ammuntaa levosta, joka ei palvele kisatilannetta. Fyysisesti Puurunen oli varsin aikaisin hyvässä kunnossa, jolloin kunnon kontrollointi on vaikeaa. Puurunen joutui myös menneellä kaudella tilanteeseen, jossa hän oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja paineensietokyky oli Puuruselle heikko kohta. Muita urheilijoita ei ehditty analysoimaan.
Roponen pitää nuorten tilannetta hyvänä. Kaikki olympiaryhmän nuoret menivät eteenpäin harjoittelussa vaikka suurta menestystä ei tullutkaan. Roposen mukaan pitää muistaa, että maailmancupissa on kova taso ja nuorten sarjojen jälkeen yleisen sarjan 2-3 ensimmäistä vuotta on vaikeaa. Nuorten ongelmina tulevaisuudessa saattaa olla satsauksen puute. Pitkäjänteisyyttä tarvitaan sekä urheilijalta että tukijoilta.
Ammuntaharjoittelussa Roposen mukaan lisättiin huikeasti ammuntaa kovilla. Kauden aikana ammuttiin keskimäärin 15000 kovaa laukausta ja lisäksi kuivaharjoittelussa ammuttiin saman verran tai hieman enemmän. Ammuntanopeuteen harjoiteltiin varsinkin ensimmäisen laukauksen kautta. Ammuntaharjoittelussa haettiin myös yksilöllisyyttä. Ongelmia tuli kuitenkin myös ammuntaharjoittelussa. Ammuntaa tuli joillekin liian paljon ja harjoittelu oli liian nopeusvoittoista. Ammuntaa harjoiteltiin myös liian helpoissa maastoissa, jolloin rasitusta ei saatu riittävästi ammuntaan.
Kesän leiri korkeassa ilmanalassa Ramsaussa onnistui hyvin. Harjoittelu voitiin toteuttaa loistavissa olosuhteissa, hyvää hiihtoharjoittelua tehtiin liukkailla keleillä.
Kilpailusuunnitelmassa MM-kilpailut olivat päätavoite ja muut kilpailut palvelivat tavoitetta eli kilpailusuunnitelma tehtiin tavallaan takaperin. Roposen mielestä ampumahiihdossa maailmancup ohjaa valmentautumista liikaa, koska maapisteillä on hankittava starttipaikkoja. Kaksi maailmancupia jätettiin väliin, jotta tarvittavat harjoitusjaksot saatiin toteutettua myös talvella. Maapistejärjestelmästä johtuen enemmästä kuin kahdesta cupista ei voi jäädä pois, mikäli pisteitä halutaan maksimimäärä.
Suksihuolto ja fysioterapia toimi Roposen mukaan erittäin hyvin. Liitolla oli palveluksessaan ”parasta a-luokkaa” olevia henkilöitä, joista erityisesti huoltopäälikkö Huita tehnyt todella hyvää työtä. Huollon resurssit ovat kuitenkin pienet ja Suomella onkin yksi pienimmistä huoltoryhmistä.
Roposen mielestä tulevaisuudessa huippu-urheilun vaatimustaso on ymmärrettävä kaikilla tasoilla, erityisesti urheilijoiden on ymmärrettävä mitä urheilu huipulla vaatii. Sitoutuminen vain ja ainoastaan urheiluun on menestyksen edellytys. Urheilija myös tarvitsee kaikkien taustaryhmien aidon ja todellisen tuen varsinkin silloin kun menee urheilijalla menee huonosti.
Alustusten jälkeen sana oli vapaa.
Matti Hurtta käytti puheenvuoron, jossa hän kiitti Roposta paikalle tulosta ja ihaili Roposen rohkeutta ottaa vastuu menestymättömyydestä.
Katja Holanti kysyi mitä liitto aikoo tehdä olympialaisissa menestymisen eteen. Jarmo Punkkinen vastasi, että päävalmentajan hankkiminen on tärkein asia. Valmentajia on kartoitettu, mutta kieltäytymisiä on tullut ja nyt ollaan pattitilanteessa. Tehtävä voidaan Punkkisen mukaan laittaa yleiseen hakuun, mutta haku ei välttämättä ole käyttökelpoinen prosessi. Lisäksi valmennusorganisaatio on saatettava kuntoon ja menestysehdokkaita on oltava kuten olympiakomitea vaatii. Perusasiat on siis saatava kuntoon olympiakomitean kriteerien mukaisesti. Torinossa menestystä haetaan panostamalla 3 – 4 urheilijaan (Antila, Puurunen, Perunka ja Hietalahti jos hän jatkaa) ja heidän valmentautumiseensa henkilökohtaisten valmentajien ohjauksessa ja harjoittelun laatua parannetaan.
Matti Hurtta kysyi, että onko liitto selvittänyt mahdollisuuksia yhteistyön lisäämisessä puolustusvoimien kanssa. Hurtan mukaan kannattaisi tiedustella mahdollisuutta, jossa puolustusvoimat maksaisivat valmentajan palkkaa. Punkkinen vastasi, että Hurtan mainitsemaa tiedustelua ei ole tehty ja tällä hetkellä urheilukoulu ei halua päästää Jari Karinkantaa päävalmentajaksi. Punkkinen kuitenkin toivoo, että Karinkanta saadaan pidettyä liiton valmentajana myös jatkossa.
Matti Haapoja kysyi Roposelta huippujemme harjoittelumääristä ja vertasi niitä Janne Ahosen ja Juha Miedon harjoitteluun: ”onko harjoittelussa sikamainen meno päällä?”. Roponen vastasi, että ongelma ei ole niinkään riittävässä harjoittelussa vaan harjoittelun ja harjoitusten ymmärtämisessä. Urheilijan on ymmärrettävä mitä hän tekee.
Hemmo Koivunen kysyi Roposelta MM-kilpailujen kotiinlähdöstä, jolloin Roponen oli kuulemma lähtenyt ilman joukkuetta kotiin. Roponen vastasi, että kilpailuista lähdettiin pois ryhmässä, mutta koko joukkue ei lähtenyt kerralla.
Matti Hurtta kiinnitti huomiota nuorten MM-kilpailujen tiedotukseen, jossa Kontiolahden tekemä tiedotus ei ollut tasapuolista. Hurtan mukaan muiden kuin Kontiolahden Urheilijoiden seurat jätettiin mainitsematta KontU:n tiedotteissa, mikä on puolueellista.
Matti Haapoja kysyi Timo Mäkelältä, että onko hän käynyt olympiaryhmän leirillä arvostelemassa harjoittelua. Mäkelä vastasi käyneensä leirillä ja arvostelleensa ammuntaharjoituksia, jotka olivat hänen mielestään huonoja harjoituksia. Hän kertoi myös sitten suomalaisten huonon ammunnan lämmittäneen häntä talvella. Myöhemmin hän ei enää ollut arvostellut valmennusta, koska hän kertoi huomanneensa, että valmentajat eivät kestä arvostelua. Roponen vastasi Mäkelälle, että pitää ymmärtää missä ylitetään terveen kritiikin raja. Roponen myös painotti, että hän on aina halunnut puida kritiikin omassa piirissä, eikä julkisuudessa. Matti Haapojan mukaan arvostelua pitää kestää ja se kuuluu ottaa huomioon palkkauksessa. Hän myös lisäsi, että liitossa on edelleenkin liikaa hajottavia voimia. Katja Holanti ehdotti, että liitto tarvitsee lisää tilaisuuksia asioiden puintiin.
Matti Hurtta sanoi, että Torinossa on vaikeaa saada menestystä, mutta meillä on muutama potentiaalinen urheilija, joille tarvitaan sitoutunut ja innostava valmentaja. Valmentaja, joka pitää heidät mukana. Hurtta arvioi myös, että liiton organisaatio ei ole kunnossa. Katja Holanti kommentoi Hurtan sanomaa ja kyseenalaisti Roposen sitoutumisasteen hänen päävalmentajaurallaan. Roponen vastasi, että hänellä on ollut muitakin töitä, joista kaikista kuitenkin sovittiin hänen tullessaan liittoon. Asiaa on käsitelty ennenkin.
Matti Hurtta otti puheenvuoron valmentajakysymyksestä sponsorin näkökulmasta ja toi esiin, että valmentajakysymys on myös talouskysymys. Sponsorit haluavat nähdä mihin he rahansa sijoittavat näkökulmasta pitää katsoa mihin rahaa laitetaan. Urheilijoille pitää löytyä tukea. Punkkinen sanoi, että rahaa tarvitaan kaikkien olympiakomitean kriteerien täyttämiseksi, muuten ampumahiihtoliitto on ”liigan” sijasta ”divarissa”. Matti Rahko toi esiin, että valmentajaa hakiessa pitäisi mennä ulkomaille, itään ja etelään. Punkkinen kertoi, että ulkomaisen valmentajan palkkaaminen on todella kallista. Ulkomainen valmentaja tarvitsee vähintään 2500 euroa kuukaudessa, autoedun, puhelinedun ja asuntoedun sekä näiden lisäksi huomattavan luottamusmiesten työpanoksen kun valmentaja täytyy ”sisäänajaa” suomalaiseen ampumahiihtokulttuuriin. Lisäksi nyt etsitään päätoimista valmentajaa nuorille aikuisille ja valmentajan vastuulla on ainakin osaksi myös kouluttaminen. Punkkisen mukaan hyvä tilanne olisi vasta jos liitolla olisi 2 – 3 valmentajaa, mutta niin monen palkkaamiseen ei ole rahaa. Olympiakomitea saattaa vaatia päätoimista kouluttajaa komitean kriteerien täyttämiseksi.
Veijo Karjalainen kysyi, että kuka nosti Puurusen ja Hietalahden huipulle. Karjalaisen mukaan Roponen ja muut suomalaiset valmentajat sen tekivät ja heidän puoleensa tulisi kääntyä valmentajaa etsittäessä ja vinkkejä kysyttäessä. Punkkinen kertoi heiltä kysyttäneen vinkkejä, mutta ”kivet on käännetty” aika tarkkaan. Matti Hurtta toi esiin sen, että päävalmentajan tulee olla sellainen, joka pystyy esiintymään julkisuudessa sponsoreiden kannalta positiivisesti. Vesa Hietalahti vastasi, että tärkein kriteeri valmentajan valinnassa tulee olla urheilullinen näkökulma. Menestys on tärkein asia. Lisäksi Hietalahti kertoi, että valmentajan löytäminen on vaikeaa, koska ei ole motivoivaa tulla päävalmentajaksi vain yhdeksi vuodeksi juuri ennen olympialaisia.
Veijo Karjalainen kysyi Hietalahdelta että keneen hän luottaisi valmentajana. Hietalahti ei antanut nimiä, vaan sanoi valmentajan hankkivan luottamuksen vasta käytännössä. Hän on itse vastannut omasta harjoittelustaan varsin pitkälle ja Roposen ja Hovantsevin kanssa on mietitty yleisempiä linjoja.
Katja Holanti kysyi Suomen joukkueen maailmancupin pisteistä. Holannin laskelmien mukaan miehet olisivat helposti nostaneet sijoitustaan maapisteissä, jos olisivat osallistuneet kilpailuihin enemmän. Suomella olisi tällöin enemmän starttipaikkoja maailmancupissa. Roponen vastasi Holannille, että tarkoitus oli mennä Hanty-Mansiskiin, mutta sinne ei lähdetty potentiaalisten menestyjien kieltäydyttyä matkasta ja säästösyistä. Lähtemättä jättäminen säästi ensi harjoittelukaudelle 11 500 euroa. Punkkinen lisäsi, että olympiakomitealle ei ole merkitystä maapisteillä, vain olympiamitaleilla. Hurtta toi esiin, että muutama hyvä urheilija olisi ollut hyvä sponsoreiden kannalta. Holannin mielestä on turhaa kierrättää menestymättömiä urheilijoita maailmancupissa, jonka sijaan he voisivat kiertää eurooppacupia ja saada sieltä kansainvälistä kokemusta. Roponen vastasi, että hän myös pitäisi hyvänä eurooppacupissa kiertävää joukkuetta, koska Suomella ei ole niin laajaa tasoa, että kakkosjoukkuetta kannattaisi viedä maailmancupiin. Joukkueelle täytyisi kuitenkin löytää eri valmentajat ja huoltajat kuin maailmancupiin. Samat henkilöt eivät jaksa olla kummassakin. Holanti ehdotti, että liitto tekee selkeät säännöt ja kertoo puitteet eurooppacupjoukkueen kilpailuttamiselle.
Timo Mäkelä käytti puheenvuoron, jossa hän kertoi olevansa pettynyt toimintaan liitossa. Hän ilmoitti, että ei ole enää käytettävissä hallituksen toiminnassa.
Hurtta käytti puheenvuoron, jossa hän painotti hallitukseen valittavien henkilöiden olevan sellaisia, jotka pystyvät hankkimaan rahaa liitolle, koska resursseista on pulaa. Roponen kertoi, että hänellä oli käytettävissään riittävästi rahaa ja resursseja ja nykyisillä resursseilla voi menestyä.
Jarmo Punkkinen totesi Sakkoringin ajan kuluneen loppuun ja kiitti kaikkia paikalle tulleita henkilöitä.
Puheet kirjasi Jami Aho