Kevätliittokokous

    admin   Uutiset  

Kevätliittokokouksen kutsukirjeet on lähetetty seuroille viikolla 14. Saadun tiedon mukaan ne eivät ole tulet perille kaikille vielä viikon 15. puolivälissäkään.

Tässä on tieto kokouksessa käsiteltävistä asioista. Kokouksen esityslistalla on kokouksen järjestäytymisen lisäksi vuosikertomuksen esittely sekä esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Lisäksi käsitellään muut kokoukselle esiitetyt asiat.

Liiton Vuosikertomuksen kokoaminen on edelleen kesken, johtuen viime vuoden rikkonaisuudesta ja tarvittavien tietojen kokoamisesta. Vuosikertomus tulee liiton sivuille ennen kokousta luettavaksi samoin kuin tilinpäätös.

Lisäksi aikaisemmin on ilmoitettu seuraneuvottelupäivän järjestämisestä samassa tilaisuudessa, mutta monestakin syystä johtuen sitä pitää lykätä myöhemmäksi. Kokouksen jälken on kuitenkin mahdollista keskutella seuroja ja liittoa koskevista asioista.

Kokoukseen ilmoittautumiset voi tehdä suoraan liiton toimistoon, mikäli kirje ei ole teitä vielä saavuttanut. Itella tutkii parhaillaan, mistä viivästyminen johtuu. Itellan mukaan kirjeiden olisi pitänyt olla perillä viime viikola tai heti tämän viikon alussa.

Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n kevätliittokokous järjestetään lauantaina 21.4.2012 Oulussa Maikkulan Kartanossa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.  Kokousaineistoa ei lähetetä sähköisellä kirjeellä, sillä kaikkia seuroja ei vielä tavoiteta sähköpostilla. Päivän aikataulu on seuraava: Oulun Kaupunki on lupautunut tarjoamaan noin 40 henkilölle lounaan ennen kokousta Oulun Kaupungintalolla, Kirkkokatu 2 A klo 12.00. Lounaan jälkeen siirtyminen omin ajoneuvoin Maikkulan Kartanoon: Maikkulanrinne 21, missä valtakirjojen tarkistus klo 13.30 – 13.55. Kokous alkaa klo 14.00. Kokouksen jälkeen on tilaisuus keskustella epävirallisesti liiton asioista. Aikaisemmassa viestissä mainittua seuraneuvottelupäivää ei valitettavasti voida järjestää koko maata kattavasti, mutta pohjoisen alueen seuroja pyritään palvelemaan kokouksen jälkeen käytävässä keskustelussa. Seuraneuvottelupäiviin palataan huhtikuun viimeisellä viikolla. Kokouksen kutsukirje seuroille lähtee viikolla 14. Kokousaineisto tulee liiton kotisivuille luettavaksi ennen kokousta välittömästi sen valmistuttua. Samoin sivuilta voi tulostaa valtakirjan kokoukseen.