Vilakone Oy Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaniksi

    admin   MC tiedotteet  

Suomen Ampumahiihtoliitto ja Wihuri-konserniin kuuluva Vilakone Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Vilakone on yksi Suomen Ampumahiihtoliiton miesten ja naisten maajoukkueiden pääyhteistyökumppaneista kaudella 2013-14.

Pääyhteistyökumppanina Wille-ympäristönhoitokoneita valmistavan Vilakoneen Wille –logot tulevat näkymään maajoukkueen aseissa, asusteissa sekä huoltoautossa.

Vilakoneella on myös oikeus hyödyntää yhteistyökumppanuutta markkinoinnissaan ja viestinnässään.

”Ampumahiihtomaajoukkue sopii hyvin Willen tunnettavuuden lisäämiseen erityisesti kotimaan ulkopuolella. Olemme saavuttaneet markkinajohtajuuden Pohjoismaissa ja seuraava luonnollinen askel on suunnata myyntiponnisteluja maihin, joissa on samanlaiset olosuhteet kuin Suomessa. Tähän tarkoitukseen ampumahiihtoliitto on sopiva yhteistyökumppani”, Wihurin Teknisen Kaupan toimialajohtaja Pertti Rekonen toteaa.

”Olemme iloisia saadessamme vahvan yhteistyökumppanin huippuampumahiihdolle ja voidessamme edistää suomalaisen ympäristönhoidon osaamisen markkinointia Euroopassa.
Ampumahiihdon erittäin mittava televisionäkyvyys ja kilpailutapahtumien sijoittuminen yhdeksän eri maan ampumahiihtokeskukseen Euroopassa tarjoaa erinomaisen näkyvyyden ja kohtaamisen”, toteaa Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Olli Nepponen.

puh. 050 511 3043, olli.nepponen@mikkeli.fi

puh. 040 759 8778, pertti.rekonen@wihuri.fi