Ampumahiihdon maailmancupin avaus Suomeen kaudella 2020-21

    Tapio Pukki   Uutiset  

Kansainvälinen Ampumahiihtoliitto IBU on päättänyt kuluvan olympiadin loput maailmancup-kilpailut.
(IBU:n uutinen)

Suomen kannalta tulos oli positiivinen ja mielenkiintoinen. Kontiolahti sai järjestettäväkseen maailmancupin avausosakilpailun. Edellisen kerran vastaava maailmancupin kilpailu on Kontiolahdella ollut viimeksi vuonna 2007. Cup-avaus tuo tullessaan maailman huiput Suomeen nykyisen mallin mukaan reiluksi viikoksi kilpailemaan.

Aiemmin Kontiolahdelle oli jo myönnetty maaliskuun 2020 maailmancup, joten nyt suomalaista ampumahiihtoyleisöä hemmotellaan alle vuoden sisällä kahdella maailmancup-tapahtumalla.

”Tuleva tapahtuma-asetelma on mielenkiintoinen kokonaisuus Kontiolahden näkökulmasta. Tämä on tärkeä testi meille, koska kilpailukausi on avattu aikaisemmin pääasiassa Ruotsin Östersundissa. Tulevana kautena kausi avataan Slovenian Pokljukassa, joten uusia halukkaita järjestäjiä myös tähän rooliin löytyy.

Lämpenevät syksyt ja alkutalvet ovat haaste kaikille järjestäjille, joten myös meidän pitää varautua entistä tehokkaampaan lumetukseen ja kasvattaa varastojen määrää. Lumen tarve maailmancupissa on todella suuri, sillä varastoa pitää riittää myös kisojen ajaksi ratojen kunnostamiseen.” toteaa tapahtuman johtaja Tomi-Pekka Riihivuori.

Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki näkee, että vuoden 2020 maailmancupit ovat Suomen ampumahiihdolle ja tapahtumajärjestämiselle erittäin suuri luottamuksen osoitus IBUlta sekä suuri mahdollisuus. Suomi on onnistunut maailmancup-tapahtuman järjestämisissä erinomaisesti.

Kotimaassa pidettävät ampumahiihdon huipputapahtumat tuovat lajin esiin aivan erityisellä tavalla niin lajin harrastajille, katsojille kuin mukana oleville yhteistyökumppaneille. Liittona olemme saaneet kuulla viime vuosien maailmancupeista sekä MM-kisoista hyvää palautetta. Uskommekin, että näillä kisoilla on ollut vaikutusta saamaamme luottamukseen kisavalinnoissa. Kilpailu maailmancupeista on tällä hetkellä erittäin tiukkaa ja niiden saamiseksi on tehtävä koko ajan lisää töitä. Nyt tehtyjen päätösten perusteella näyttää siltä, että ns. vakiokisajärjestäjienkään maailmancupit eivät ole ilman jatkuvaa kehittämistyötä varmoja.

Lisätiedot:

Suomen Ampumahiihtoliitto, puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki p. 0500 363126

Kontiolahden Urheilijat, vt. toiminnanjohtaja Jarno Lautamatti p. 043 2180573