Lapua Cupin kokonaiskilpailu 2018

Lapua Cupin kokonaiskilpailu 2018

Lapua Cupin kokonaiskilpailun tulokset on julkaistu liiton sivuilla.

Kilpailuihin osallistui kuluneella kaudella yhteensä 272 nuorta ampumahiihtäjää. Erityisenä mainintana kilpailuista on nolla-ammuntojen suuri määrä, joka nostaa patruunapalkintojen määrän ennätyskorkeaksi!

Lapua Cupin palkinnot jaetaan Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokouksen yhteydessä 10.11.2018 Kokkolassa. Onnittelut kaikille kilpailijoille.

Lapua cup lopputulokset 2018

Syksyn 2018 seurakäyntien aikataulut

Syksyn 2018 seurakäyntien aikataulut

Suomen Ampumahiihtoliiton alueelliset seurakäynnit käynnistyvät syyskuussa 2018.

Seurakäyntien tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta seurojen ja liiton välillä. Samalla pyritään parantamaan toimintaa keskustelun, hyvien käytäntöjen ja saatavilla olevan materiaalin avulla. Seurakäynneillä on mahdollisuus paneutua myös seurojen kehittämistarpeisiin sekä Suomen Ampumahiihtoliiton tukitoimiin.

Seurakäyntien asialistalla ovat seuraavat asiat:

  • Suomen Ampumahiihtoliiton nykytila ja toiminta vuonna 2019,
    • esittely liiton toiminnoista sekä suunnitelluista tulevan vuoden painopisteistä.
  • Nuorisotoiminnan tukitoimet ja Tähtiseura-laatuohjelma
  • Suomalaisen ampumahiihtovalmennuksen suuntaviivat

 

Seurat voivat osallistua valitsemaansa tapahtumaan. Tapahtumat järjestetään klo 18:00-21:00

Seurakäyntien ajankohdat ja paikkakunnat:

Etelä-Suomi: Hämeenlinna 26.9.2018, Seminaarin Koulu, Seminaarinkatu 2, E-rakennus, 2. kerros, Hämeenlinna, klo 18-21.00

Keski-Suomi: Sumiainen 27.9.2018, Saarikkaan kylätalo, Saarikkaantie 337, Äänekoski. klo 18-21.00

Pohjois-Suomi: Raahe 2.10.2018, Raahen hiihtomaja, Hiihtomajantie, Raahe. Klo 18-21.00

Länsi-Suomi: Seinäjoki 3.10.2018 ,Seinäjoen Uimahalli-urheilutalo, Kirkkokatu 15, 60100 Seinäjoki, klo 18-21.00

Itä-Suomi: Aika ja paikkakunta ilmoitetaan myöhemmin

 

Tapahtumien tarkemmat tiedot ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa.

Ilmoittautumiset seurakäynneille kenttäpäällikkö Lauri Elolle lauri.elo@biathlon.fi

Ampumahiihtoliiton toimisto on lomalla

Ampumahiihtoliiton toimisto on lomalla

Suomen Ampumahiihtoliiton toimisto on suljettuna henkilöstön kesälomien ja ampumahiihtokarnevaalien takia 16-29.7.2018. Kenttäpäällikkö Lauri Elo on tavoitettavissa 23.7 alkaen sähköpostitse lauri.elo@biathlon.fi ja puhelimitse 046 878 2204. Hyvää kesää kaikille ja tarkkoja laukauksia.

Kesän kilpailukalenteri on päivitetty

Kesän kilpailukalenteri on päivitetty

Kesän kansallisten kilpailujen kalenteri on päivitetty liiton sivuille.

 

Lapua Junior Cup kilpailut on myönnetty kesäkaudelle 2018 seuraavasti:

18.8.2018 Kansalliset ampumajuoksukilpailut, yhteislähtö. Jalasjärven Jalas

19.8.2018 Kansalliset ampumajuoksukilpailut, Tuusulan Voima-Veikot

24.-26.8. Ampumajuoksun SM-kilpailut, Oulun Hiihtoseura

15-16.9.2018 Rulla-ampumahiihdon SM-kilpailut. Imatran Urheilijat

Huomioithan, että Jalasjärven ja Tuusulan Lapua Cup kilpailuista vain paremman henkilökohtaisen kilpailun pisteet lasketaan mukaan kokonaiscupiin.

 

Muistutus hakemisesta valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen Vuokattiin

Muistutus hakemisesta valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen Vuokattiin

Tiedotus kaikille nuorille ampumahiihtäjille!

Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua ampumahiihtoleireille ilman, että tarvitsee olla pois koulusta. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia järjestää yläkoululeiritystä kaudelle 2018 – 2019 siten, että urheilija majoittuu ja tekee harjoitukset Vuokatin Urheiluopistolla sekä tekee koulutehtäviä iltapäivällä Vuokatin Urheiluopistolla. Leirejä on yhteensä 5, joista 1 – 2 on kesällä ja 3 – 4 kouluvuoden aikana. Leirit ovat kestoltaan 6 vuorokauden mittaisia. Ne alkavat sunnuntaina ja päättyvät lauantaina. Leirien valmennuksesta vastaavat Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian valmentajat. Kouluasioiden järjestämisestä urheilija sopii oman koulun opettajien kanssa, Vuokatissa yläkoulun kouluasioista vastaava auttaa tehtävien teossa.

MITÄ YLÄKOULULEIRITYS SISÄLTÄÄ:

Tutustumista Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian urheilijan polkuun, huippuolosuhteisiin ja siellä toimimiseen

Koulu yhdistetty leiritykseen läksyperiaatteella

Harjoittelua 2 – 3 kertaa päivässä ammattivalmentajan johdolla

Painopisteinä: lajiharjoittelu, yleistaitoharjoittelu, elämänhallintataidot sekä opetus

Leiritykseen valitaan noin 20 ampumahiihtäjää hakemusten perusteella. Hakijoiden tulee olla ensi lukuvuonna 7. – 9. luokan oppilaita eli vuosina 2003 – 2005 syntyneitä urheilijoita. Valitut urheilijat jaetaan kahteen ryhmään ja kuhunkin tulee noin 10 ampumahiihtäjää. Ryhmät leireilevät kouluviikoilla pääosin eri aikaan. Leirityksien aikataulut alla. Ryhmään valinta edellyttää sitoutumista osallistua kaikille leireille ja urheilijoiden kanssa tullaan tekemään urheilijasopimukset.

Leiriajankohdat:

Ryhmä 1: (8. – 9. -luokka)

VKO 24 9. – 15.6.2018 (la – pe)

VKO 36 2. – 8.9.2018

VKO 42 14. – 20.10.2018

VKO 47 18. – 24.11.2018

VKO 15 7. – 13.4.2019

Ryhmä 2: (7. – 8. -luokka)

VKO 24 9. – 15.6.2018 (la – pe)

VKO 31 29.7. – 4.8.2018

VKO 40 30.9. – 6.10.2018

VKO 49 2. – 8.12.2018

VKO 19 5. – 11.5.2019

Leirien hinta

68 €vrk joka sisältää valmennuksen sekä majoituksen ja täysihoidon iltapalalla Vuokatin urheiluopistolla, kaikki ruokailut urheiluopistolla.

Hakeminen

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 30.4.2018 mennessä sähköpostitse osoitteeseen maija.holopainen@vrua.fi Hakemuksesta tulee ilmetä hakijan nimi, syntymäaika, seura, kotikunta, yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti), vanhempien yhteystiedot, koulun nimi ja yhteystiedot (luokanvalvoja) sekä SM-ampumahiihtojen tulokset kahden viimeisen kauden osalta.

Valinta

Urheilijavalinnat tehdään heti hakuajan umpeuduttua ja niistä tiedotetaan 9.5.2018 mennessä Suomen Ampumahiihtoliiton ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian internetsivuilla. Valituille tiedotetaan valinnasta myös sähköpostitse.

Lisätietoja

Maija Holopainen 050 3360 939, maija.holopainen@vrua.fi

Vesa Mäkipää 045 1133 008, vesa.makipaa@vrua.fi

 

 

 

Varapuheenjohtajien palsta: Valmennuspuolen kuulumisia

Varapuheenjohtajien palsta: Valmennuspuolen kuulumisia

Valmennuspuolen kuulumisia,

Olympiatalvi on takana ja uuden kauden suunnitelmien teko täydessä vauhdissa. Suomen ampumahiihto menee määrätietoisin askelin eteenpäin ja viime kaudella menestys oli edellistä parempaa.

Kaisan Maailman cupin kokonaisvoitto on tietysti se kirkkain kruunu, mutta sen lisäksi niin yleisen sarjan kuin nuorten joukkuesuoritukset olivat aiempaa parempia ja neljän nuoren ampumahiihtäjän kaulaan pujotettiin mitali kauden arvokilpailuista ja kahdelle jopa pariin kertaan.

Kiitokset kaikille määrätietoisesta ja tuloksia tuottavasta työstä! Ampumahiihto on kestävyysurheilua eikä pikavoittoja ole tarjolla. Tarvitaan työtä, työtä ja vielä kerran työtä!

Uuden kauden suunnittelu täydessä vauhdissa tulevan päävalmentajan johdolla

Jonne Kähkönen valittiin keväällä uudeksi päävalmentajaksi ja vaikka Jonne kesäkuun loppuun vaikuttaa USA:ssa on tulevan kauden suunnittelu hänen johdollaan täydessä vauhdissa. Valmennusryhmiä ja valmennustiimejä kasataan ja leirityssuunnitelmia luodaan.

Tavoitteena on, että viimeistään toukokuun alussa hallitus saa hyväksyttäväkseen valmennusryhmät ja leirityssuunnitelmat ja pääsemme näistä kaikkia kiinnostavista asioista tiedottamaan. Jonne kertoo myös toukokuun aikana omassa blogissaan valmennusajatuksiaan ja taustoja tehdyille päätöksille.

Pientä hienosäätöä valmennusryhmiin

Valmennusjärjestelmämme määrätietoinen kehittäminen on oleellinen osa tulevaisuuden menestyksen varmistamisessa. Näillä näkymin liiton valmennusryhmiin valitaan suunnilleen sama määrä urheilijoita kuin vuosi sitten ja leiritysvuorokaudet ovat lähellä viime vuotista. Pientä hienosäätöä ryhmiin kuitenkin tullee, koska toiveena on saada aikaan vauhdikkaampaa kehitystä mm. päävalmentajan johtamien yhteisharjoitusten kautta.

Viime kaudelle Olympiakomitea lisäsi tukeaan liiton nuorisovalmennukselle myöntämällä kolmannen nuorten olympiavalmentajan (NOV) palkkatuen.

Näiden kolmen NOV-valmentajan avulla pystymme yhdessä Vuokatti-Rukan Urheiluakatemian ja Joensuun Urheiluakatemian kanssa pyörittämään nuorten päivittäisvalmennusta Vuokatissa ja Kontiolahdella, yläkoululeiritystä Vuokatissa ja käyttämään NOV-valmentajia liiton leirityksissä ja kv. kilpailutoiminnassa.

Akatemiatoiminta on liittojohtoista nuorten valmennustoimintaa, josta syntyviä kustannuksia kattaa liiton lisäksi akatemia/kunta, Kontiolahdella myös seura ja nuorten olympiavalmentajien osalta myös Olympiakomitea.

Talven aikana on käyty ensimmäisiä keskusteluja akatemiatoiminnan käynnistämisestä niin Lahden kuin Tampereen seudulla. Valitettavasti tulevalle kaudelle uutta akatemiatoimintaa tuskin aikaan saadaan, mutta lajipäällikön johdolla asiaa viedään eteenpäin.

Uuden akatemiatoiminnan käynnistymissä on liiton aktiivisuuden lisäksi vähintään yhtä iso merkitys etelän urheiluakatemioiden aktiivisuudella ja kiinnostuksella perustaa ampumahiihdon akatemiaryhmiä. Olkaa siis aktiivisia oman alueenne urheiluakatemioiden suuntaan.

Valmentajakoulutusta tarjolla seuravalmennuksen tueksi

Liiton valmennusryhmät ja niissä tapahtuva valmennustoiminta on viime vuosina saatu varsin hyvään kuntoon ja paranevia tuloksia on näkyvissä. Pitemmän jänteen menestys perustuu kuitenkin uusien harrastajien mukaan saamiseen ja seuratyön tuottavuuteen.

Näyttää, että aktiivista seuravalmennusta toteuttavien seurojen lukumäärä on kasvussa. Hienoa, että paikallista toimintaa pyörittämään löytyy seura-aktiiveja. Tänä kesänä on tarkoitus pitää kaksi ykköstason valmentajakoulutusta seuratoiminnan valmennustyön edistämiseksi.

Viime vuonna julkaistiin juniorivalmennuksen avuksi alle 15-vuotiaiden ampumavalmennusohjeistus, josta löytyy neuvoja niin varusteisiin kuin makuuammunnan harjoitteluun. Käyttäkää materiaalia hyväksenne liiton sivujen kautta. Pystyammuntaa koskeva vastaava opastuspaketti on tarkoitus saada aikaan tämän vuoden aikana.

Aluetoiminnassa kehitettävää

Seuravalmennus on kaiken a ja o, mutta alueellisella yhteistyöllä saadaan helpotusta seurojen arkeen ja urheilijoille uusia virikkeitä vaihtuvien harjoitusolosuhteiden ja treenikaverien avulla. Pohjanmaalla aluetoiminta on ollut vuosia hyvällä mallilla. Muuallakin on alustavia virityksiä seurojen yhteistyöstä havaittavissa. Hieno homma.

AN-tiimilläkin on tärkeä rooli valmennusjärjestelmässämme. Liitto on sopinut AN-tiimin kanssa yhteistyöstä ja toiveena on saada AN-tiimin avulla etelään alueellista nuorten valmennustoimintaa.

Tämän tyyppisen alue- tai minkä vaan yhteisen toiminnan avain on halu tehdä asioita yhdessä. Itsestään yhteinen toiminta ei tapahdu. Toivottavasti sinulta löytyy halua yhteistoimintaan.

Menestys rakennetaan kesällä

Ampumahiihto on talviurheilua mutta talven menestys rakennetaan pitkälti kesän tekemisillä. Suomen ampumahiihto otti viime kaudella askeleen oikeaan suuntaan.

Toivon, että me kaikki ampumahiihtoyhteisön jäsenet viemme myös tulevana kautena hienoa lajiamme yhdessä eteenpäin. Kehittämistä riittää kaikilla tasoilla ja varmaan kaikkien tekemisissäkin.

Tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen pyrkii hoitamaan oman roolinsa tässä yhteisössä mahdollisimman hyvin! Olen varma, että silloin suomalainen ampumahiihto ottaa vieläkin isomman harppauksen eteenpäin.

 

Aurinkoista ampumahiihtokesää!

Petri Rolig

Varapuheenjohtaja ja valmennusvaliokunnan puheenjohtaja

Suomen Ampumahiihtoliitto

Valmentajakerhon kevätseminaari järjestetään 5-6.5.2018 Jyväskylässä.

Valmentajakerhon kevätseminaari järjestetään 5-6.5.2018 Jyväskylässä.

Valmentajakerhon tarkoitus on tiedottaa ajankohtaisista asioista, tarjota tietoa liittyen valmennuksellisiin asioihin ja tehostaa yhteistyötä valmentajien kesken. Tavoitteena on luoda yhteistä linjaa  valmennustoimintaan. Avoin ja kannustava ilmapiiri edistävät valmentajien kehittymistä ja sitä kautta urheilijoiden taso myös nousee.

Toiveena olisi saada myös ampumahiihtoseurojen valmentajia, henk.koht. valmentajia yms. mukaan ja aktivoitumaan kerhoon.

Seminaariohjelmaan sisältyy mm. olympia-analyysia, väistyvän maastohiihdon päävalmentajan testamentti, uuden valmennusjohdon linjaus uudelle olympiadille sekä demoja Kihulla. Mukana myös ampumahiihdon uusi päävalmentaja Jonne Kähkönen kertomassa ajatuksistaan. Osallistumishintaan sisältyvät lauantain lounasbuffet, iltapäiväkahvitus ja kolmen ruokalajin päivällinen sekä sunnuntain lounas ja Scandicissa majoittujilla aamiainen.

Tässä linkki valmentajaseminaarin tarkempaan sisältöön ja ohjelmaan.

http://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/valmennus-ja-koulutus/valmentajakerho/kevatseminaari/

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta

Hyvät ampumahiihdon ystävät,

 

Kansainvälinen kilpailukausi on alkanut ja se on tuonut monta ilonaihetta. Voimme todeta, että Suomessa on 2 maailman luokan ampumahiihtäjää naisissa, miehet ovat ottaneet hienoja sijoituksia ja myös nuoret ovat saavuttaneet kärkisijoja. Kulunut harjoituskausi on ollut onnistunut. Urheilijat, heidän henkilökohtaiset valmentajat yhdessä Liiton valmentajien kanssa ansaitsevat kiitoksen onnistuneesta työstä. Kilpailu MM-cup sekä IBU-cup joukkueisiin on selkeästi tiukentunut. Kansallinen kilpailukausi on alullaan, toivotaan, että lumitilanne koko maassa mahdollistaa suunnitellut kilpailut ja läpikauden hyvät olosuhteet lajillemme.

Liiton toiminnassa on tapahtunut paljon vuoden aikana. Erityisen tärkeänä koen aikaansaadun hyvän yhteishengen ampumahiihtoväen keskuuteen, joka sellaisenaan antaa mahdollisuuksia monenlaiseen kehittämiseen. Liiton toimintakulttuuria on modernisoitu, läpinäkyvyys asioissa pidetään asiaan kuuluvana tapana toimia. Liiton toimistossa on tehty töitä hartiavoimin sen eteen, että toimisto mahdollisimman optimaalisesti tukee suomalaisen ampumahiihdon toimintaa ja kehittämistä.

Merkittävää oli kun 2016 vuoden Liiton iso tappio onnistuttiin taittamaan nopeasti alkuvuoden 2017 aikana ja voitiin normalisoida toiminta taloudenkin näkökulmasta. Liiton valmennusryhmät voitiin viedä läpi riittävin resurssein. Yhteistyökumppanuussopimukset solmittiin kesän ja syksyn aikana ja onnistuimme hyvällä yhteistyöllä saamaan tavoitteen mukainen taso sopimuksissa. Kasvu edelliseen vuoteen on iso. Myös seuraavalle kaudelle talouden näkökulma on hyvä.

Valiokuntatyön aktiiviseksi saaminen on mahdollistanut hyvän kehittämisdialogin monelle asialle. Ehkä tärkein Liiton toiminnan kehittämisen kohde on ollut, kun valmennusvalio-kunta on työstänyt suomalaisen ampumahiihdon valmennusjärjestelmän ja jonka hallitus on vahvistanut. Kehitystyö jatkuu, jo lähiaikana tullaan avoimella haulla etsimään valmennuksesta vastaavat henkilöt, ajatuksena olympiadin pituinen pitkäjänteinen työ.

Aktiivisen kehittämisen asioita on edelleen. Tiedottaminen ja viestintä vaativat tekemistä.  Verkostoituminen sekä sisäisesti että ulkoisesti on saatava nykyistä paremmalle tasolle.  Sisäisistä verkostoitumisista erityisesti ampumahiihtoseurojen kanssa vuorovaikutusta on lisättävä, alueellinen seurojen välinen yhteistyö vaatii keskustelua sekä sopimisia.   Urheiluakatemioiden kanssa yhteistyötä on tarve laajentaa ja monipuolistaa, tärkeänä asiana on yhteistyö maastohiihdon kanssa, jossa on hyvät keskustelut jo viriämässä.   Ulkoisen lisäverkostoitumisen kohteita on myös useita, ehkä tärkeimmät ovat Olympiakomitea, jonka uusiutuva toimintatapa ja -kulttuuri on hienossa kehityskaaressa sekä Kansainvälinen ampumahiihdon yhteistyö niin IBU:n kuin eri maidenkin kanssa.

Suomen Ampumahiihtoliitto on seurannut ja osallistunut keskusteluun koko vuoden Venäjän doping-tilanteen osalta. Suomen Ampumahiihtoliiton mielestä Kansainvälinen olympiakomitea sekä IBU ovat käyttäneet diplomatiaa taitavasti ja ne ovat tehneet selkeitä päätöksiä asiassa. Työ dopingin kytkemiseksi pois urheilusta on vaativaa, mutta sen eteen kannatta tehdä työtä ja siinä työssä olemme mielellään mukana.

Joensuussa pidetyssä syysliittokokouksessa tehtiin selkä linjaus keväällä käynnistyneen keskustelun päätteeksi. Suomen Ampumahiihtoliitto yhdessä jäsenseurojensa kanssa käynnistää päättäväiset toimenpiteet ja yhteistyökeskustelut yhteistyössä hiihtoliiton kanssa lumiolosuhteiden varmistamiseksi. Kohteena ovat ensivaiheessa kunnat.   Hiihtokausi lumella on pystyttävä varmistamaan selvästi harjoituskaudella maanlaajuisesti.

Alkavana vuonna Olympialaiset tulevat olemaan lajillemme mielenkiintoiset. Liitto tavoittelee, että Suomi lähettää kaikki lajit käsittävän joukkueen. Menestysmahdollisuuksia urheilijoillamme on hyvin, muistaen kuitenkin äärimmäisen leveän ja tasaisen tason maailman ampumahiihtäjien kesken. Suomen Ampumahiihtoliitto on sitoutunut osaltaan niihin tavoitteisiin, joita Suomen Olympiakomitea on asettanut.

Maaliskuussa Kontiolahdella on jälleen MM-cup, ensimmäinen kisa olympialaisten jälkeen.  Toivon, että ampumahiihtoväki ja ampumahiihdosta kiinnostuneet lähtevät katsomaan Kontiolahdelle, kun maailman parhaat ampumahiihtäjät kilpailevat Suomessa.

Haluan kiittää ampumahiihtäjiämme, koti- ja muuta huoltajaporukkaa, henkilökohtaisia valmentajia, Liiton valmentajia ja huoltoväkeä, seuraväkeä, Liiton eri tehtävissä toimineita, Olympiakomitean henkilöitä sekä kaikkia muita, jotka ovat kuluvan vuoden aikana tehneet työtä suomalaiselle ampumahiihdolle. Itsenäisen Suomen täyttäessä 100 vuotta, voimme olla iloisia, että lajimme on kiinnostavin talviurheilulaji Suomessa ja että meillä on hienot ja menestyvät ampumahiihtäjät.

Toivotan Rauhallista Joulua ja onnellista Uutta vuotta!

Ampumahiihtoterveisin,

Kalle Lähdesmäki
puheenjohtaja
Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisenssimyynti käynnissä Suomisportissa kaudelle 2017-2018

Lisenssimyynti käynnissä Suomisportissa kaudelle 2017-2018

Suomen Ampumahiihtoliiton sääntöjen mukaisesti uusi kilpailukausi alkaa 1.11.2017 ja jatkuu 31.10.2018 asti.

Lisenssien myynti kilpailukaudelle 2017-2018 on nyt käynnissä. Lisenssit voitte hankkia uudesta Suomisport palvelusta. Tarkemmat ohjeet lisenssin lunastamiseen löytyvät Lisenssisivulta.

Parannuksena edellisvuosiin ampumahiihdon Sporttiturva-vakuutus on voimassa myös maastohiihdossa. Vastaavalla tavalla mikäli olet lunastanut vakuutuksen Hiihtoliiton puolelta se on voimassa ampumahiihdossa. Tällöin sinun tarvitsee lunastaa ainostaan lisenssiosa ampumahiihtoon.

Lisenssien hinnat ovat seuraavat:

Sporttiturvalla Ilman Sporttiturvaa
A-lisenssi 120€ 68€
B-lisenssi 60€ 46€
Ampparipassi 15€