Henkel naisten yhteislähtökilpailun ykkönen

    admin   MC tiedotteet  

Saksan Andrea Henkel voitti Antholzissa käydyn maailmancupin yhteislähtökilpailun. Kaisa Mäkäräinen oli kilpailussa 12.  Tänään Antholzissa kilpailtiin ampumahiihdon maailmancupissa naisten ja miesten yhteislähtökilpailut.  

Naisten 12,5 kilometrin kilpailussa voiton nappasi saksalainen Andrea Henkel. Henkel voitti myös eilisen takaa-ajokilpailun ja osoittaa näin kuntonsa suotuisan kehittymisen ennen vajaan kolmen viikon päästä alkavia Östersundin MM-kilpailuja. Henkelin työskentely kilpailussa oli määrätietoista alusta alkaen. Neljän ammunnan kilpailussa ainut ohilaukaus saksalaiselle tuli toisella makuupaikalla. Ruotsin Anna-Carin Olofsson sijoittui toiseksi, mikä on MM-kotikisoihin keskittyvän Olofssonin kauden paras MC-sijoitus. Kilpailun kolmas oli Kati Wilhelm, joka edelleen jatkaa maailmancupin johdossa.

 

Suomalaisnaisista kilpailussa olivat mukana Kaisa Mäkäräinen ja Kaisa Varis. Mäkäräinen ampui tänään toiselta paikalta yhden sakon ja viimeiseltä paikalta yhden sakon sijoittuen kilpailussa sijalle 12. Kaisa Varis piti ladulla tänään tapansa mukaan kovaa vauhtia. Variksen sakkosaldoksi tuli tänään kuitenkin kuusi ohilaukausta. Lopputuloksissa Varis oli 22.

 

Variksen tulo ensimmäiseen ammuntaan aiheutti ylimääräisiä ongelmia. Variksen tullessa ampumapenkalle ampumaradan tuomari huusi Varikselle hänen sijoitustaan vastaavan ampumapaikan numeron. Yhteislähtökilpailun sääntöjen mukaisesti ensimmäisessä ammunnassa ammutaan lähtönumeroa vastaavalta paikalta. Näin Varis joutui palaamaan paikalle 20 ja menetti tässä kaartelussa noin puoli minuuttia turhaan.

 

-Valmistauduimme jo kilpailun jälkeen protestin tekemiseen, mutta sääntökirjasta kun asian vielä tarkistimme niin viime kädessä oikeaan ampumapaikkaan menemisestä vastaa kilpailija itse. Mäkäräinen itse asiassa ohjattiin järjestäjien toimesta myöskin väärään paikkaan, mutta Kappa (Mäkäräinen) muisteli että ei kai yhteislähtökilpailun säännöt ole yön aikana muuttuneet ja meni oikeaan paikkaan ampumaaan, kertasi päävalmentaja Jonne Kähkönen ensimmäisen ampumapaikan sähläyksiä kilpailun jälkeen.

-Kyllä päivän kilpailu oli naisille ihan hyvä kenraaliharjoitus vajaan kolmen viikosta alkaviin MM-kilpailuihin, totesi päävalmentaja Kähkönen.

-Nyt päätämme kolmen viikon kiertueemme ja lennämme huomenna Suomeen. Ohjelmassa on muutaman päivän palauttelu ja siirtyminen MM-valmistautumisleirille jonka pidämme nyt kotimaassa. Östersundissa kilpaillaan matalalla ja olemme olleet siellä kesän ja syksyn aikana kaksi kertaa leireilemässä. Paikat ja olosuhteet ovat tuttuja ja koko joukkue tietää mitä Ruotsissa on odotettavissa, kertoi Jonne Kähkönen ampumahiihtomaajoukkueen jatkosta.

 

Suomen MM-joukkue Östersundin MM-kilpailuihin nimetään ensi keskiviikkona 23.1.2008.

 

Tänään kilpaillun miesten yhteislähtökilpailun voitti norjalainen Ole Einar Björndalen, toiseksi nousi ruotsalainen Björn Ferry ja kolmas oli saksalainen Michael Greis. Suomalaisia ei päivän miesten kilpailuun päässyt mukaan.

 

 

Tulokset kokonaisuudessaan www.biathlonworld.com

  

Suomen joukkueen mediapuhelimena käytetään päävalmentajan puhelinta +358 44 281 5544

 

Lisätiedot:

 

Jonne Kähkönen

Päävalmentaja, SAhL

+358 44 281 5544

 

Tiedote ja taustat: Janne Hakala 044 281 5545