IBU myönsi maailman cupin 8. osakilpailun Kontiolahdelle

    Lauri Elo   Uutiset  

Kansainvälinen Ampumahiihtoliitto IBU myönsi tänään tämän kauden 8. maailman cup osakilpailun Kontiolahdelle 6. – 12.3.2017. Osakilpailu oli alun perin tarkoitus järjestää Venäjän Tyumenissä. Venäjän ampumahiihtoliitto päätti luopua osakilpailun järjestämisestä joulukuussa.

Maailman parhaat ampumahiihtäjät kohtasivat edellisen kerran Kontiolahdella vuonna 2015 järjestetyissä MM-kilpailuissa. Kontiolahden MM-kisat saivat erinomaisen palautteen kisojen onnistumisesta niin kilpailijoilta, joukkueiden huoltohenkilöiltä, IBU:lta ja kisayleisöltä.

”Kontiolahti ja Suomi kisajärjestäjänä nauttii kansainvälisesti erinomaista luottamusta. Suomen Ampumahiihtoliiton ja tietenkin Kontiolahti/Joensuun näkökulmasta on erinomaisen hieno asia, että joulun ja vuodenvaihteenkin aikana Kontiolahti ja Joensuun kaupunki kykenivät reagoimaan yhdessä maakunnallisten toimijoiden kanssa nopeasti ja aikaansaamaan päätöksen ja lupauksen IBU:lle, että Kontiolahti voi kisat järjestää nopeallakin aikataululla. Suomen Ampumahiihtoliitto antoi osaltaan nopeasti tukensa Kontiolahdelle kisojen järjestämiseksi ja tuki hakemusta myös IBU:n suuntaan. Suomessa Kontiolahti on Suomessa ainoa paikkakunta, jolla on tarvittava A-lisenssi kansainvälisten ampumahiihdon arvokisojen hakijaksi ja järjestäjäksi”, toteaa puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, +358 500 363 126

Toiminnanjohtaja Antti Afflekt, +358 46 878 2200 antti.afflekt(at)biathlon.fi