Mari Laukkaselle uran ensimmäiset MC-pisteet

    admin   MC tiedotteet  

Mari Laukkanen sijoittui tänään Holmenkollenilla Norjassa kauden viimeisessä MC-tapahtumassa pikamatkalla sijalle 26. Näin Laukkanen avasi MC-pistesaldonsa hienolla tavalla. Naisten pikakilpailun voitti venäläinen Svetlana Sleptsova. Miesten pikakilpailussa Jarkko Kauppinen sijoittui sijalle 29. kasvattaen näin hieman MC-pistepottiaan. Miesten kilpailun voitti Norjan Emil Hegle Svendsen.

Tulokset kokonaisuudessaan www.biathlonworld.com

Mari Laukkanen oli tyytyväinen päivän kilpailuunsa. YLE:n Pertti Tapolan haastattelema Laukkanen totesi kilpailun olleen raskas.

– Vauhti riitti hyvin kaksi ensimmäistä kierrosta, mutta kolmannella kierroksella vauhti hiipui, totesi Laukkanen kilpailustaan.

– Ampumahiihtokilpailuista on ollut Östersundin MM-kilpailujen jälkeen pitkä tauko, koska osallistuin maastohiihdon nuorten MM-kilpailuihin. Lisäksi pääsin mukaan Salpauselälle maastohiihdon maailmancupiin sprinttikilpailuun, joka menikin hienosti kun pääsin alkueristä jatkoon, kertoi pirteä Laukkanen kaudestaan.

– Maastohiihto ja ampumahiihto eivät kilpaile keskenään vaan tukevat toisiaan, sanoin Mari Laukkanen, joka ensi viikonloppuna jättää Holmenkollenin takaa-ajokilpailun väliin.

– Viikonloppuna kannustan isoveljeä kirkon käytävällä hänen astellessaan vihille, kertoi iloinen Laukkanen Pertti Tapolalle YLE:n haastattelussa.

Laukkasen kauden alku oli hieman tahmea, mutta vauhti löytyi sopivasti Östersundin MM-kilpailuihin. Kauden kokonaissaldona hyvät suoritukset Östersundissa, NMM-pronssi maastohiihdossa, jatkoon pääsy maastohiihdon maailmancupin sprintissä ja nyt ensimmäiset pisteet ampumahiihdon maailmancupista.