Oulun Hiihtoseurasta ensimmäinen ampumahiihdon Tähtiseura

    Lauri Elo   Uutiset  

Oulun Hiihtoseura palkittiin syyskokouksen yhteydessä Kokkolassa 10.11.2018 ensimmäisenä ampumahiihdon Tähtiseurana.

Tähtimerkki on osoitus seuran halusta kehittää omaa toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä. Lasten ja nuorten  Tähtimerkin ansainnut Oulun Hiihtoseura on täyttänyt määritetyt laatukriteerit oman kohderyhmänsä osalta ja haluaa toiminnallaan varmistaa, että he vastaavat seuratoiminnoissa mukanaolevien ja siitä kiinnostuneiden ihmisten tarpeisiin.

Oulun Hiihtoseuran varapuheenjohtaja Anne Talvensaari-Mattila kertoo: ”Tähtiseura prosessi on ollut jatkumoa Sinettiseuratoiminnalle. Olimme ampumahiihdon ensimmäinen ja ainoa sinettiseura. Tähtimerkin prosessi alkoi seuran auditoinnista kesän alussa. Vastuuhenkilöiden, nuorten ja nuorten vanhempien kanssa on suunniteltu ja keskusteltu pelisäännöistä. Ampumahiihtojaoston toimintakäsikirjaa on rakennettu. Tähtiseuraprosessin aikana olemme myös huomanneet asioita, joita olisi hyvä kehittää. Talkoolaisille on tälle syksylle tulossa elokuvailta ja joulua ennen joulupuuro.”

Tähtimerkki on lupaus laadukkaasta seuratoiminnasta. Tähtiseura huomioi toiminnoissaan mukana olevat vapaaehtoiset, seura on houkutteleva kohde uusille harrastajille ja ennen kaikkea, Tähtiseurassa lasten ja nuorten on hyvä harrastaa omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan.

”Tähtimerkillä on meille iso merkitys. Tähtiseurana me sitoudutaan kehittämään omaa toimintaamme ja lupaamme tehdä laadukasta seuratoimintaa. Annetaan nuorille mahdollisuus tutustua harrastukseen erilaisten kokeilujen kautta. Kokeillaan uusia lajeja mm. ampumapyöräilyä.” Talvensaari-Mattila toteaa.