Seuratuki vuodelle 2015 haettavissa

    Tapio Pukki   Uutiset  

OKM:n seuratuki jälleen haettavissa!

Seuroille haettavaksi seuratoiminnan kehittämistukea ja työllistämistukea

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla vahvistetaan seuratoiminnan laatua, kehitetään ja uudistetaan perustoimintaa, sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille.

Seuratuen avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan seurojen tekemää vapaaehtoistyötä. Seuratuen avulla halutaan edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Lisätietoa ja hakuohjeet löytyvät: Seuratuki tiedote
Hakuohjeet

Hakuaikaa on 12.12.2014 asti