Uuden toiminnanjohtajan tervehdys

 

 

Hyvät seurat ja ampumahiihtoväki,

Olen toiminut ampumahiihdon parissa lapsesta asti ja liitossa jo reilut viisi vuotta. Oman urheilu-urani aikana kansalliset kisapaikat ovat tulleet tutuiksi ympäri Suomen ja samalla olen päässyt tutustumaan myös eri seuroihin ja ihmisiin siellä. Kun opintojeni loputtua siirryin liiton nuorisopäälliköksi, olen päässyt jatkamaan harrastukseni syventämistä entistä enemmän ammattitaidoksi.

Askel eteenpäin liiton toiminnanjohtajaksi on suuri luottamuksen osoitus. Toivon, että voin osoittaa myös teille seuroille ja ampumahiihtoväelle, että teemme töitä entistä kovemmin ponnistuksin yhdessä hyväksyttyjen tavoitteiden eteen.

On todennäköistä, että alkuun pääsyssä menee hetki aikaa uudelleen organisoitumiseen ja tarvittavien muutosten aikaansaamiseen. Tämän toivon teidän ymmärtävän. On kuitenkin selvää, että kuluvan kilpailukauden ja uuden toimintavuoden tavoitteiden eteen tehdään kaikki tarpeellinen työ.

Olen saanut teiltä jo kannustavia viestejä pestini julkistuksen jälkeen. On oleellista muistaa, että näitä töitä ei kukaan saa tehtyä yksin, vaan asiat toteutuvat yhteistyöllä. Toivonkin, että voimme vuoden päästä katsoa saaneemme aikaan konkreettisia tekoja ja kasvamista lajina niin liiton kuin seurojenkin toiminnan ansiosta.

 

Ampumahiihtoterveisin,

 

Tapio Pukki
Toiminnanjohtaja
p. 046 8782200
tapio.pukki(at)biathlon.fi

 

PS. Olen kuullut, että harmittavasti osa minulle joulukuun lopulla lähetetyistä viesteistä ei ole kulkeutunut perille. Syynä on ollut puhelimen liittymäkortin vaihto ja nyt yhteydet ovat jälleen kunnossa.