Posts by: Tapio Pukki

IBU:n kongressi teki valintoja Kroatiassa

    Tapio Pukki   Uutiset  

Olle Dahlin, Ruotsi, valittiin IBU:n puheenjohtajaksi

Olle Dahlin valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä IBUn uudeksi puheenjohtajaksi. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jiri Hamza Tsekistä.

Juha Viertola jatkaa IBU:n tilintarkastajana

Juha Viertola jatkaa tilintarkastajana seuraavat neljä vuotta.
Suomesta oli ehdolla IBUn hallitukseen (Vice president finance) Kalle Lähdesmäki, jonka paikka jäi tiukassa äänestyksessä neljän äänen päähän. Tekniseen komiteaan oli ehdolla Tomi-Pekka Riihivuori. Riihivuoren paikka jäi vielä niukemmin kolmen äänen päähän.

Juha Viertola on toiminut tilintarkastajana 2014-2018 yhdessä Kanadan Ray Kokkosen kanssa, jotka molemmat valittiin jatkamaan IBUn tilintarkastajina ilman muita ehdokkaita. Kaikkien valittujen kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Kahden vuoden välein pidettävässä kongressissa tehdään runsaasti päätöksiä. Venäjän täysjäsenyyden palauttamisesta käytiin keskustelua kongressissa. Keskustelun jälkeen äänestyksen tuloksena oli, että Venäjän täysjäsenyyden edellytykset eivät ole täyttyneet. Täysjäsenyyden palauttamisen yhtenä edellytyksenä on Wadan kriteerien täyttyminen. Sääntötarkennuksia oli normaaliin tapaan runsaasti käsittelyssä.

MM-kisojen isäntämaista päätettiin myös kokouksessa. Kisojen järjestäjiksi valittiin:

2021 Pokljuka, Slovenia

2023 Oberhof, Saksa

Tarkemmat tiedot kongressista löytyvät IBU:n sivuilta www.biathlonworld.com

 

Talven 2019 SM-kisojen aikataulut vahvistettu, vuoden 2020 SM-kisojen hakuaikaa jatketaan 10.9.asti

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus kokoontui 30.8.2018 Jyväskylässä.

Hallitus vahvistaa 2018-2019 SM-kisapäivät kilpailuvaliokunnan esityksen mukaisesti

Ampumahiihto:
Veteraanien SM-kilpailut:                        Oulun Hiihtoseura                                    15.-17.2.2019
Nuorten SM-kilpailut:                              Mikkelin Hiihtäjät                                     2.-3.3.2019
Yleinen + nuorten SM-kilpailut:               Ahveniston Ampumahiihtäjät                  29.-31.3.2019

Kesän 2019 SM-kilpailut, aika tarkentuu myöhemmin:

SM-ampumajuoksut, kaikki sarjat: Kauhajoen Karhu
SM-rulla-ampumahiihdot: Kontiolahden Urheilijat

 

Samassa  hallitus päätti jatkaa SM-kisojen hakuaikaa vuodelle 2020, koska kaikkiin kisatapahtumiin ei ollut tullut vielä hakuja.

Hakuaikaa seuroilla on nyt 10.9.2018 asti. 

Huomio seuroille, kilpailuhaku päättyy 1.7.2018

    Tapio Pukki   Uutiset  

Toivomme seurojen huomioivan, että

1) Kansallisten kilpailujen kaudelle 2018-2019 tehtävät haut tulee olla liiton järjestelmässä 1.7.2018 mennessä.

2) Suomen mestaruuskilpailujen haut kaudelle 2019-2020 tulee myös olla liiton järjestelmässä 1.7.2018 mennessä.

 

Kilpailuvaliokunta

Suomen Ampumahiihtoliitto hakee oikeusteitse muutosta OKM:n avustuspäätökseen

    Tapio Pukki   Uutiset  

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITTO                        TIEDOTE 20.6.2018

 

Suomen Ampumahiihtoliitto hakee oikeusteitse muutosta OKM:n avustuspäätökseen

Suomen Ampumahiihtoliitto on kevään kuluessa Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa selvittänyt Ampumahiihtoliiton yleisavustushakemusta vuodelle 2018. OKM on 18.6.2018 tekemällään päätöksellä päättänyt jättää Ampumahiihtoliiton yleisavustushakemuksen käsittelemättä sillä perusteella, että OKM:n mielestä hakemus ei ole saapunut ministeriöön määräajassa.

Ampumahiihtoliitto on päättänyt hakea muutosta OKM:n päätökseen oikeusteitse. Ampumahiihtoliiton OKM:n tietojärjestelmätoimittajalta saamien tietojen mukaan avustushakemus oli tallentunut OKM:n tietojärjestelmään määräaikaan mennessä. Se olisi sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain mukaan siten pitänyt ottaa käsiteltäväksi. Ampumahiihtoliitto haluaa, että järjestelmään määräaikaan mennessä tallentunut hakemus käsitellään oikeudenmukaisesti. Ampumahiihtoliitto hakee muutosta OKM:n päätökseen ensi vaiheessa ministeriölle tehtävällä oikaisuvaatimuksella.

Lisätietoja:

Kalle Lähdesmäki                                                    p. 0500-363126
Suomen Ampumahiihtoliitto
Puheenjohtaja

 

Ampumahiihtoliitto on nimennyt ehdokkaansa IBU:n luottamustoimiin

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on nimennyt ehdokkaansa Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton (IBU) hallitukseen, tekniseen komiteaan ja tilintarkastajaksi.

Liiton puheenjohtaja, kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki on nimetty ehdokkaaksi IBU:n talousasioista vastaavaksi varapuheenjohtajaksi sekä hallituksen jäseneksi.
Lähdesmäki on ollut Liiton puheenjohtaja 2006-2010 ja 2016 lähtien. Lisäksi Lähdesmäki on ollut IBU:n tilintarkastajana vuosina 2010-2014.

IBU:n teknisen komitean jäseneksi Suomen ehdokas on Liiton hallituksen jäsen, Kontiolahden Urheilijoiden toiminnanjohtaja Tomi-Pekka Riihivuori. Riihivuori oli talvella 2018 Kontiolahden maailmancupin tapahtumajohtajana. Riihivuorella on tehtävään edellytetty kansainvälinen tuomarikortti sekä paljon kokemusta tuomaritehtävistä. 12 vuotta IBUn teknisessä komitean jäsenenä ollut Ville Haapala ei ollut käytettävissä ehdokkaaksi.

IBU:n tilintarkastajaehdokkaaksi nimettiin toimitusjohtaja Juha Viertola. Viertola on ollut IBUn tilintarkastaja 2014 alkaen.

IBU on julkistanut 11.6.2018 koko ehdokaslistan, joka on luettavissa oheisesta linkistä.

Lisätietoja:

Tapio Pukki, p. 0468782200

Kalle Lähdesmäki, p.0500-363126

Suomen Ampumahiihtoliitolle olympiakomitean tehostamistukea

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on tehnyt uuden tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset talvilajien tukipäätökset. Huippu-urheiluyksikkö jakoi talvilajien tehostamistukea yhteensä 2 011 600 euroa ja talviparalajien tukea 80 000 euroa. Summalla tuetaan sellaisia kansainvälisen tason valmentautumisprosesseja, joihin myös laji itse satsaa ja uskoo merkittävästi.

Koko tiedote luettavissa Olympiakomitean sivuilla

Suomen Ampumahiihtoliiton osalta tukipäätös noudattaa samaa linjaa kuin vuotta aiemmin. Hyvässä yhteistyössä OK:n kanssa edennyt huippu-urheilun kehittäminen ja tukeminen saa siis jatkoa.

 

Maailmancup Suomeen kaudelle 2019-2020

    Tapio Pukki   Uutiset  

Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n hallitus vahvisti kilpailukalenterin maailmancupiin ja IBU cupiin kaudelle 2019-2020. Suomen osalta merkittävä uutinen on, että Kontiolahdelle myönnettiin pidettäväksi Maailmancup 8 maaliskuussa 2020.

 

Ampumahiihtoliiton seurapäivät ja kevätkokous Tuusulassa 21.4.2018

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton seurapäivät ja kevätkokous Tuusulassa 21.4.2018

Seurapäiville osallistui 30 henkeä eri seuroista ja esityksiä pitivät viime kauden osalta niin valmentajat kuin valiokunnat.

Puheenvuoroissa käytiin läpi kauden haasteita ja onnistumisia. A-maajoukkueen osalta Antti Leppävuori nosti oman kautensa onnistumisiksi selkeän A-maajoukkueen tasonnoston etenkin fysiikan osalta. Kuluneen kauden aikana ampumahiihtoammunnan tasonnosto mahdollisti myös huippusuoritukset etenkin viesteissä.

Nuorten ja Talent-ryhmien valmentajat Maija Holopainen ja Niko Aapajärvi kävivät läpi kauden tuloksia. Hienoa on ollut, että suunta on molemmilla ryhmillä hyvin nousujohteinen.

Maija Holopainen nosti esiin esimerkkipainotuksena nuorissa jo pidemmän aikaa olleen pitoharjoittelun. Hyvällä pitoharjoittelulla on saatu ryhmän perustaitoihin huomattavia parannuksia, joka näkyy myös kilpailutuloksissa.

Valmennusvaliokunnan osalta Petri Rolig esitteli valiokunnan toimenpiteitä vuoden varrella. Tärkeimpänä valmennusjärjestelmän pohjan luonti ja urheilijoille / seuroille tehty materiaali. Lisäksi valmennusvaliokunta on päässyt toiminnassaan jo pitkälle siinä, miten se ottaa vastuuta asioiden valmistelusta osana liiton uudistettua johtamisjärjestelmää.

Kilpailuvaliokunnan osalta käytiin läpi pj Jouni Rinta-Keturin toimesta. Oleellisimpia nostoja kilpailunjärjestäjien koulutusten uusi rytmitys ja parempi tavoitettavuus. Tällä saataisiin parannettua kisojen laatua.

Samoin mietittiin kisojen osallistumismaksujen korotusta, koska kilpailunjärjestäjän kulut ovat nousseet esim. lumetuksen takia.

Liittokokouksessa julkistettiin vuoden 2019 SM-kilpailujärjestäjät:

Ampumahiihdot, nuoret: Mikkelin Hiihtäjät

Ampumahiihdot, veteraanit: Oulun Hiihtoseura

Ampumahiihdot, yleinen + nuoret: Ahveniston Ampumahiihtäjät

Ampumajuoksut, kaikki sarjat: Kauhajoen Karhu

Rulla-ampumahiihdot: Kontiolahden Urheilijat

Kilpailujen päivämäärät julkaistaan myöhemmin.

 

Ampumahiihtokarnevaalit 2018

Seuravaliokunnan osuudessa Tomi-Pekka Riihivuori kävi läpi vuoden aiheita ja etenemistä. Oleellisimpana Vuokatin Ampumahiihtokarnevaalit pidetään 26.-29.7.2018.

Kenttäpäällikkö Lauri Elo kertoi ja haastoi seuroja keskusteluun seurakehittämisestä ja liiton ja seurojen yhteistyön parantamisesta. Materiaalia saatiin hyvin kasaan ja näistä tulee tietoa myös osallistujille.

 


Ampumahiihdon kevätliittokokous pidettiin sääntömääräisenä.

Liiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki avasi kokouksen avauspuheella liiton toiminnoista vuonna 2017.

Tuusulan kunnan kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja Jussi Salonen kutsuttiin kokouksen puheenjohtajaksi ja hän esitteli myös puheenvuorossaan Tuusulan toimintaa ja suunnitelmia. Oli hienoa kuulla, että myös ampumahiihto on suunnitelmissa mukana.

Tilinpäätös oli n. 250 000€ parempi kuin vuoden 2016 tulos, jääden 48 728,80€ alijäämäiseksi. Alijäämää selitti lisätty satsaus olympiavuoden harjoitteluun ja valmistautumiseen.

Kevätkokouksessa oli paikalla 16 seuraa ja siellä hyväksyttiin yksimielisesti tilinpäätös, tilintarkastajan kertomus ja vuosikertomus 2017.

Ampumahiihtoliiton kevätkokouksessa palkittiin kauden 2017-2018 osalta:

Vuoden Ampumahiihtäjä: Kaisa Mäkäräinen, Kontiolahden Urheilijat

Vuoden nuori ampumahiihtäjä: Heidi Nikkinen, Kouvolan Hiihtoseura

Vuoden seuravalmentaja: Paavo Pökkä ja Esko Kinnunen, Oulun Hiihtoseura

Lisäksi huomioitiin diplomein SM-kilpailujärjestäjät syksyn 2017 ja kevään 2018 välillä:

Jurvan Urheilijat, Kontiolahden Urheilijat, Lahden Hiihtoseura ja Mikkelin Hiihtäjät

 

Suomen Ampumahiihtoliiton sääntömääräinen kevätliittokokous ja seurapäivät 21.4.2018

    Tapio Pukki   Uutiset  

Tervetuloa Suomen Ampumahiihtoliiton seurapäivään ja kevätliittokokoukseen 21.4.2018.

Seurapäivät ja kevätliittokokous pidetään Tuusulan kunnantalolla ja ruokailu toteutetaan lähistöllä sijaitsevassa Lotta-museossa.

Osoite: Tuusulan kunnantalo, Hyryläntie 16, 04300 Tuusula

Aikataulu ja ohjelma

10:00-10:15 Seuraneuvottelupäivän avaus

10:15-11:30 Valmentajien katsaus menneeseen kauteen

11:30-12:00 Valmennusvaliokunnan katsaus toimintaan

12:00 -14:00 Lounas ja tutustuminen Lotta-museoon

14:00-14:30 Kilpailu- ja seuravaliokuntien katsaukset

14:30-15:30 Ampumahiihdon harrastajamäärien kehitys ja seurojen nuorisotyö

15:30-16:00 Kahvit ja valtakirjojen tarkistus

16:00
Liiton kevätkokous alkaa

Liiton kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Esityslista ja vuosikertomus 2017 sekä valtakirja kokoukseen ovat lähetetty seurojen yhteyshenkilöille sähköpostitse.
Valtakirja ladattavissa myös tästä: Valtakirja, kevätliittokokous 2018

Tilinpäätösmateriaali ja tilintarkastuskertomus ovat jaossa liittokokoukseen ilmoittauduttaessa aiemman käytännön mukaisesti.

Seuraneuvottelupäivien yhteydessä käydään läpi valiokuntien puheenjohtajien puheenvuorot.

Ilmoittautumiset 15.4. mennessä liiton toiminnanjohtajalle tapio.pukki(at)biathlon.fi

Pitkänmatkalaisille on järjestetty tarjoushinta kokouspaikan läheltä Hotelli Krapiin. Tarjoushinta on voimassa 6.4.2018 mennessä tehtyihin varauksiin. Mainitkaa Suomen Ampumahiihtoliiton kevätkokous varausta tehdessänne. Hotellin yhteystiedot: www.krapi.fi / myynti@krapi.fi / 09 27484290

Tervetuloa seurapäiviin ja kokoukseen!

 

Kalle Lähdesmäki                                                    Tapio Pukki
Puheenjohtaja                                                         Toiminnanjohtaja