Posts by: Tapio Pukki

Esitutkintaa ei toimiteta Kontiolahden Ampumahiihdon MM 2015 -kisojen tutkintapyynnön johdosta

    Tapio Pukki   Uutiset  

Itä-Suomen poliisin tiedote:

15.12.2017 Itä-Suomi

Itä-Suomen poliisilaitokselle saapui kesällä 2017 yksityishenkilön laatima tutkintapyyntö, joka koski Kontiolahden ampumahiihdon MM 2015 -kisojen kirjanpitoa ja tilinpäätöstä.

Ratkaisua esitutkinnan toimittamisesta tai toimittamatta jättämisestä ei ollut mahdollista tehdä ainoastaan tutkintapyynnön perusteella, minkä vuoksi asiasta kirjattiin poliisille ilmoitus nimikkeellä esitutkintalain (ETL) 3:3.2 tarkoittama selvitys.

Esiselvityksen aikana hankittiin asian ratkaisemiseksi tarvittavaa aineistoa, joka muodostui mm. Kontiolahden Urheilijat ry:n tilikausia 2012 – 2015 koskevista tilinpäätöstiedoista, kirjanpidon päivä- ja pääkirjoista, tuloslaskelmista ja taseista sekä eräistä tositteista. Lisäksi käytettävissä on ollut päätöksentekoon liittyviä hallintoasiakirjoja sekä kisoihin liittyvää raportointia.

Esiselvityksen aikana on lisäksi pyydetty lisätietoja eri tahoilta esitutkinnan käynnistämisen tarpeen arvioimiseksi. Käytettävissä on ollut sopimusasiakirjoja, avustuspäätöksiä sekä eräitä muita asiakirjoja, jotka ovat olleet tarpeen esitutkinnan käynnistämisen edellytysten arvioinnissa.

Itä-Suomen poliisin talousrikosyksikön laskentatoimen asiantuntija on käynyt tutkinnanjohtajan toimeksiannon perusteella aineistoa läpi siinä laajuudessa kuin on katsottu tarpeelliseksi tutkintapyynnössä esitettyjen väitteiden selvittämiseksi.

Tutkintapyynnössä esitettyjen seikkojen perusteella asiaa on arvioitu siitä näkökulmasta, onko asiassa syytä epäillä rikoslain (RL) 30 luvun 9 §:ssä rangaistavaksi säädettyä kirjanpitorikosta tai sen törkeää tekomuotoa (RL 30:9a §).

Saadun selvityksen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Esiselvityksessä ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, jotka antaisivat aihetta epäillä, että kirjanpitovelvollisena olevan Kontiolahden Urheilijat ry:n kirjanpidosta vastanneet henkilöt olisivat laiminlyöneet liiketapahtumien kirjaamisen tai tilinpäätöksen laatimisen vastoin kirjanpitolainsäädännön mukaisia velvollisuuksia, merkinneet kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja tai hävittäneet, kätkeneet tai vahingoittaneet kirjanpitoaineistoa. Perusteita kirjanpitorikosta koskevaan rikosepäilyyn ei siten ole olemassa.

Esiselvityksessä ei ole tullut ilmi myöskään muita seikkoja, joiden vuoksi esitutkinnan käynnistäminen olisi ollut tarpeen.

Asian käsittely poliisissa on päättynyt.

Ratkaisun asiassa on tehnyt Itä-Suomen poliisilaitoksen Joensuun talousrikosryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kylliäinen, p. 0295 456 485.

Kirjanpitorikos, rikoslaki 30 luku 9 §

Rikoslain 30 luvun 9 §:n mukaan kirjanpitorikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu, jos tämä

1) laiminlyö liiketapahtumien kirjaamista tai tilinpäätöksen laatimista vastoin kirjanpitolainsäädännön mukaisia velvollisuuksia,

2) merkitsee kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka

3) hävittää, kätkee tai vahingoittaa kirjanpitoaineistoa

ja siten vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta.

Esitutkintalaki 3 luku 3 §

Esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan esitutkintaviranomaisen on suoritettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Saman lainkohdan 2 momentin mukaan (ETL 3:3.2) ennen esitutkinnan aloittamista esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa selvitettävä 1 momentissa tarkoitettuun rikosepäilyyn liittyvät seikat erityisesti siten, että ketään ei aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan ja että asian sitä edellyttäessä voidaan tehdä 9 §:n 1 momentissa tai 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu ratkaisu esitutkinnan toimittamatta jättämisestä.

Lainkohdan 3 momentin mukaan tutkinnanjohtaja päättää tarvittaessa esitutkinnan aloittamisesta ja päätöksen tekemiseen mahdollisesti tarvittavien seikkojen selvittämisestä.

 

Nuorten Suomi-Ruotsi maaottelu Sollefteåssa

    Tapio Pukki   Uutiset  

Valintakriteerit nuorten maaotteluun Sollefteåhon 9.-11.3.2018

Nuorten alla 15-sarjan ja alle 17-sarjan maaottelu pidetään tänä vuonna Ruotsissa Sollefteåssa. Kilpailuihin valitaan joukkueet Lapua Junior Cupin tilanteen perusteella nuorten SM-kilpailujen sunnuntain jälkeen. Joukkueeseen valitaan kolme urheilijaa jokaiseen sarjaan, yhteensä 12 urheilijaa. Huoltajia tarvitaan mukaan 4 kpl.

Valintakilpailuina(ja järjestäjinä) toimivat siis:

20.1. Jurva/ Jurvan Urheilijat
21.1. Seinäjoki/ Seinäjoen Hiihtoseura
3.2. Raahe/ Saloisten Reipas
4.2. Oulu/ Oulun Hiihtoseura
10.-11.2. Hollola/ Lahden Hiihtoseura, nuorten SM

Joukkueiden valintatilaisuus pidetään heti SM-kilpailujen tulosten selvittyä kilpailupaikalla.

Joukkueen johtajana toimii Sven Nygård ja liiton yhteyshenkilönä Tapio Pukki, p. 046 8782204, tapio.pukki(at)biathlon.fi

 

 

 

 

Seuratuki haettavissa 15.12.2017 asti

    Tapio Pukki   Uutiset  

Jäsenseuroille huomiona, että Opetus-ja kulttuuriministeriön jakama seuratuki on haettavissa 15.12.2017 asti. Ohessa tarkemmat tiedot hausta.

SAhL haluaa kannustaa seuroja hakemaan tätä avustusta ja huomioimaan OKM:n ohjeet sekä myöntöperusteet. Seuratuen avulla seuratoiminnan tehostaminen onnistuu suunnitelmallisesti. Esimerkiksi yhteishaut muiden ah-seurojen tai lumilajien seurojen/jaostojen kanssa tukevat hakukriteerien vaikuttavuustavoitteita.

Suomen Ampumahiihtoliiton puolella hakemuksia sparraa nuorisopäällikkö Tapio Pukki, p. 046 878 2204, tapio.pukki(at)biathlon.fi

Sparrattavaksi haluttavat hakemukset tulee toimittaa nuorisopäällikölle mahdollisimman pian ennen haun loppumispäivää.

 

 

 

BMW Group Suomi Oy Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaniksi

    Tapio Pukki   Uutiset  

10.11.2017

 

BMW Group Suomi Oy Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaniksi

Suomen Ampumahiihtoliitto ja BMW Group Suomi ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä BMW:stä tulee yksi ampumahiihtomaajoukkueen pääyhteistyökumppaneista kausille 2017–2018 ja 2018–2019.

”Mahtavaa saada BMW näkyvästi mukaan suomalaiseen ampumahiihtoon. Urheilullisuus, tekemisen tarkkuus ja laatu yhdistävät meitä molempia ja tältä pohjalta kumppanuutta hienoa lähteä toteuttamaan. Tavoitteenamme on pitkäaikainen ja monipuolinen yhteistyö”, kommentoi Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Antti Afflekt. 

BMW on ollut jo pitkään mukana kansainvälisessä ampumahiihdossa toimien maailmancupkiertueen pääyhteistyökumppanina. 

”BMW on mukana tukemassa suomalaista ampumahiihtoa, sillä se sopii lajina erinomaisesti yhteen BMW:n kanssa päämäärätietoisuutensa ansiosta. Olemme jo pitkään olleet mukana kansainvälisessä ampumahiihdossa ja nyt meillä on ilo saada tämä sama yhteistyö myös Suomen Ampumahiihtoliiton kanssa käyntiin”, sanoo BMW Suomen toimitusjohtaja Christer Stahl.

 

Lisätietoja:

 

Suomen Ampumahiihtoliitto ry

Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki
0500 363 126
kallejohannes.lahdesmaki(at)gmail.com

Toiminnanjohtaja Antti Afflekt
046 878 2200
antti.afflekt(at)biathlon.fi

Oy BMW Suomi Ab

Jaana Palomäki, viestintä
040 592 2945
jaana.palomaki(at)bmw.fi
www.bmw.fi

 

 

Harvia Oy jatkaa Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppanina

    Tapio Pukki   Uutiset  

TIEDOTE

 

Harvia Oy ja Suomen Ampumahiihtoliitto jatkavat yhteistyötä

 

Saunayhtiö Harvia ja Suomen Ampumahiihtoliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka johdosta Harvia jatkaa liiton miesten ja naisten maajoukkueiden pääyhteistyökumppanina. Sopimus yhteistyöstä on mallia 1 + 1 vuotta alkaen kaudesta 2017-2018.

Kansainvälisillä saunamarkkinoilla toimivaa Harviaa yhteistyö kiinnostaa erityisesti siksi, että sekä sauna että ampumahiihto ovat Keski- ja Itä-Euroopassa laajan yleisön suosiossa. Useissa näistä maista myös ampumahiihdon taso on erittäin korkea.

Harvian ja Ampumahiihtoliiton sopimuksen mukaisesti ampumahiihdon maajoukkueurheilijat toimivat lähettiläinä suomalaiselle saunalle ja edistävät tätä viestiä sekä omissa että Harvian markkinointikanavissa.

Saunominen ja ampumahiihto yhteisellä asialla

– Harvian ja ampumahiihtäjien kumppanuudessa yhdistyvät lähes täydellisesti molempien osapuolien tavoitteet ja kilpailuedut. Yhteinen tavoitteemme on viedä Suomi ja suomalainen huippuosaaminen maailman kartalle. Kansainvälisessä kilpailussa sekä ampumahiihtäjä että saunayhtiö menestyvät sitkeydellä, pitkäjänteisyydellä ja ammattitaidolla. Ja aivan kuten ampumahiihtäjä on monitaituri, myös meidän täytyy hallita saunomisen kokonaisuus, toteaa saunayhtiö Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.

– Viime kauden yhteistyöstä saimme positiivista palautetta ja laajaa kansainvälistä näkyvyyttä. Samalla kun tuemme suomalaista huippu-urheilua, tavoitamme kohderyhmämme, joka on kiinnostunut urheilusta, hyvinvoinnista, ja tietysti saunasta, Pajuharju jatkaa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyön jatkumisesta maailman johtavan saunayhtiön kanssa. Viime kauden hienojen kokemusten pohjalta on hyvä jatkaa menestyksellistä yhteistyötä. Uskomme, että suomalaisten ampumahiihtäjien menestys edistää jatkossakin Harviaa kansainvälisillä saunamarkkinoilla, toteaa Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Antti Afflekt.

 

Lisätietoja:

Suomen Ampumahiihtoliitto: Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, p. 0500 363 126, kallejohannes.lahdesmaki(at)gmail.com
toiminnanjohtaja Antti Afflekt p. 046 878 2200, antti.afflekt(at)biathlon.fi

Harvia Oy: toimitusjohtaja Tapio Pajuharju p. 050 577 4200, tapio.pajuharju (at)harvia.fi

 

 

Avant Tecno Oy Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaniksi

    Tapio Pukki   Uutiset  

 

LEHDISTÖTIEDOTE

 

Avant Tecno Oy Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaniksi

 

Kuormaajia sekä työlaitteita valmistava Avant Tecno Oy ja Suomen Ampumahiihtoliitto ry ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen. Avant Tecno Oy on sopimuksen myötä yksi Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaneista.

Sopimus astuu voimaan välittömästi ja käsittää kilpailukaudet 2017/2018 ja 2018/2019. Sopimuskauden arvokilpailut ovat helmikuussa 2018 kilpailtavat talviolympialaiset Etelä-Koreassa sekä talven 2019 MM-kisat Ruotsin Östersundissa.

Suomalainen ampumahiihto on viime vuosina noussut kiinnostavuudessaan talvilajien kärkikaartiin ja on edelleen vahvassa nosteessa. Marraskuussa alkavan olympiakauden valmistautuminen on Suomen maajoukkueurheilijoilla sujunut hyvin. Menestystä kansainvälisellä huipulla voidaan edelleen odottaa Kaisa Mäkäräiseltä ja Mari Laukkaselta. Heidän lisäkseen myös muilta ampumahiihtäjiltä voidaan perustellusti odottaa selvää tason nousua kansainvälisessä vertailussa. Nuorten menestys omissa arvokilpailuissa on nostanut lajin odotuksia myös tulevaisuudessa.

Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki on erittäin tyytyväinen syntyneestä yhteistyösopimuksesta. ”Avant ja suomalainen ampumahiihto omaavat paljon yhteistä. Molemmat perustavat toimintansa yrittäjyyteen, ammattimaiseen tekemiseen, korkeaan laatuun ja vahvaan kansainväliseen kilpailukykyyn. Uskomme, että alkava yhteistyö entisestään vahvistaa Avantin menestyksellistä toimintaa niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla. ”

 

Lisätietoja:

Suomen Ampumahiihtoliitto
Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, p. 0500 363 126, kallejohannes.lahdesmaki(at)gmail.com  toiminnanjohtaja Antti Afflekt p. 046 878 2200, antti.afflekt(at)biathlon.fi

Avant Tecno Oy
Markkinointisuunnittelija Ella Lahtinen, ella.lahtinen(at)avanttecno.com

 

 

 

Avant Tecno Oy on maailman johtava korkealuokkaisten pienkuormaajien ja niiden työlaitteiden ja lisävarusteiden valmistaja. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1991 ja on vuosien saatossa muodostunut käsitteeksi pienkuormaajien alalla monien innovatiivisten ratkaisujen ansiosta. Avantin tehdas sijaitsee Ylöjärvellä Tampereen kupeessa. Lisäksi Avantilla on omat myyntiyhtiöt Saksassa, Isossa-Britanniassa ja USAssa sekä maahantuojia yli 50 maassa eri puolilla maailmaa. www.avant.fi

 

Nammo Lapua Oy jatkaa Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppanina

    Tapio Pukki   Uutiset  

Nammo Lapua Oy jatkaa Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppanina

 

Suomen Ampumahiihtoliitto (SAhL) ja Nammo Lapua Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen.  Nammo Lapua Oy jatkaa Suomen Ampumahiihtoliiton yhteistyökumppanina kilpailukausilla 2017-2018 ja 2018 – 2019. Sopimuksen myötä Lapua on yksi Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaneista.

 

Pääyhteistyökumppanina Lapua näkyy kaikkien Suomen edustusjoukkueiden asuissa kaudella 2017

– 2018 Maailmancupin ja IBU-Cupin osakilpailussa. Kilpailukausi huipentuu maajoukkueiden osalta Etelä-Koreassa pidettäviin talviolympialaisiin. Nyt solmittu sopimus kattaa myös 2019 talvella kilpailtavat Östersundin MM-kisat.

 

Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki on erittäin tyytyväinen sopimuksen syntyyn. ”On tärkeää, että Lapuan patruunoiden korkeatasoinen laatu vahvistaa urheilijoidemme edellytyksiä huippusuorituksiin myös seuraavina vuosina.”

 

Kaikki Suomen Ampumahiihtoliiton valmennusryhmät ja edustusjoukkueet ampuvat Lapuan patruunoilla niin leireillä kuin kansainvälisissä kilpailuissakin. Lapuan mukana olo nuorten kansallisessa kilpailutoiminnassa, Lapua Junior Cupissa, on lajille erittäin tärkeää. Nuorten urheilijoiden palkitseminen nolla-ammunnoista ja koko kauden esityksistä patruunapalkinnoin, on kannustava ja vankka osoitus yhteistyöstä suomalaisen ampumahiihdon hyväksi.

 

”Lapuan maailmanluokan tuotteet ovat jo vuosikymmeniä näytelleet isoa ja merkittävää roolia kansainvälisessä huipputason ampumahiihdossa. Lapua jatkaa edelleen yhteistyötä suomalaisen ampumahiihdon parissa tukemalla huippu-urheilua sekä kannustamalla yhdessä suomalaisten edustusurheilijoiden kanssa tulevaisuuden tähtiä”, toteaa Myynti- ja markkinointipäällikkö Erkki Seikkula Nammo Lapualta.

Lisätietoja:
SAhL: Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, p. 0500 363 126, kallejohannes.lahdesmaki(at)gmail.com
toiminnanjohtaja Antti Afflekt p. 046 878 2200, antti.afflekt(at)biathlon.fi

Nammo Lapua Oy: Myynti- ja markkinointipäällikkö Erkki Seikkula, 050 532 8122, erkki.seikkula@lapua.com

 

Suomen Ampumahiihtoliitto on yli sadan jäsenseuran keskusjärjestö, joka vastaa lajin kansallisesta harrastus- ja kilpailutoiminnasta sekä Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton IBU:n jäsenenä kansainvälisestä toiminnasta.

www.biathlon.fi

 

Nammo Lapua Oy:llä on tehtaat Lapualla, Vihtavuoressa ja Sastamalassa sekä toimistot Tampereella ja Vantaalla. Yhtiön palveluksessa on n. 220 henkilöä, joista Lapuan tehtaalla n. 150. Lapuan tehdas valmistaa keskisytytteisiä patruunoita ja patruunakomponentteja metsästykseen, urheiluammuntaan ja viranomaiskäyttöön. Nammo Lapua Oy:n Saksalainen tytäryhtiö, Nammo Schönebeck GmbH valmistaa kaikki Lapua- ja SK-merkkiset pienoiskivääripatruunat.

Schönebeckissä sijaitsevalla tehtaalla työskentelee n. 80 henkilöä. www.lapua.com

Kilpailusäännöt kaudelle 2017-2018

    Tapio Pukki   Uutiset  

Kilpailuvaliokunta on määrittänyt säännöt seuraavalle kilpailukaudelle.

Kilpailuvaliokunta esitti sääntömuutokset seuroille 4.7.2017 ja on seurojen kommenttikierroksen perusteella tehnyt niihin hienosäätöä.
Tavoitteena muutoksissa on ollut selkeyttää käytäntöjä ja saada kansalliset säännöt paremmin vastaamaan IBU:n sääntöjä.

Ohessa vielä listaus oleellisesti muuttuvista asioista:

  • 16-17-sarjoissa ammuntamäärä muuttuu kv. sääntöjä vastaavaksi
  • Naisten veteraanisarjojen ammuntamääriin tulee muutoksia
  • M/N 80-sarjoista poistuvat aseenkantaminen ja pystyammunta
  • Veteraanisarjojen viestijoukkueissa saa olla myös naisosanottajia
  • Kilpailun valvojalla tulee olla teknisen valvojan kortti. (siirtymäaika)
  • Kansallisten ja SM-kilpailujen hakupäivämäärä muuttuu, uusi päivämäärä 1.7. mennnessä.

Kilpailusäännöt 1.11.2017

Sääntötaulukko 2017