
Kansallinen ampumahiihtokausi on kääntynyt loppusuoralle. Rovaniemellä kilpaillaan viikonloppuna SM-kilpailut ja sen jälkeen kausi päätttyy Imatralla kansallisiin kilpailuihin.
Imatran Urheilijat pitää uuden stadioninsa ensimmäiset ampumahiihtokilpailut 9.-10.4.2016. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu keskiviikkoon 6.4. klo 18 asti. Muut lisätiedot kilpailusta ohessa.

Maailmancupin päätösviikonloppu Venäjän Khanti Mansiyskissa päättyi kovan myrskyn vuoksi jo lauantain 19.3. takaa-ajokilpailuun.
Näin ollen Kaisa Mäkäräisen kaksi voittoa päättivät iloisesti maailmancup-kauden. Maailmancupin yhteispisteissä Kaisa sijoittui neljänneksi.
Suomen joukkue matkustaa takaisin Venäjältä tänään maanantaina.
Kotimaassa kilpailut jatkuvat vielä pääsiäisen jälkeen Rovaniemen SM-kilpailuilla, johon osallistuvat yleisen sarjan lisäksi kaikki nuorten sarjat.
Nuorten 15-17-vuotiaiden Suomi-Ruotsi-maaottelu pidettiin tänä vuonna Östersundin ampumahiihtostadionilla. Kilpailut olivat samalla Ruotsin SWE-cupin osakilpailuja. Östersundissa kisattiin pikamatkat, supersprintit ja yhteislähdöt. Suomen joukkue pärjäsi erittäin hyvin jo ensimmäisestä kisapäivästä lähtien ja hallitsi pistetilastoa.
Suomen joukkueen johtaja Sven Nygård pääsikin nostamaan sunnuntaina komeaa Kokkola-pokaalia, joka toimii kisojen kiertopalkintona. Loppupisteet olivat Suomelle 151-113.
Kisakuvia löytyy liiton facebook-sivuilta, sekä järjestäjien sivuilta. Järjestäjän sivut
Kisojen tulokset löytyvät ohesta: Tulokset


Maajoukkue nuorten Suomi-Ruotsi- maaotteluun Östersundiin on valittu. Maaottelussa kilpaillaan tänä vuonna pikamatka, supersprint ja yhteislähtö. Suomi lähtee kisoihin puolustamaan viimevuotista voittoa.
Pojat 15:
Matias Maijala, LBT
Jarkko Rantoja, SHS
Joakim Aikioniemi, OH
Miehet 17:
Pyry Stevander, SHS
Santtu Panttila, KauKa
Jiri Tuominen, HU-46
Tytöt 15:
Jatta Tuominen, HU-46
Kaisa Keränen, AAH
Johanna Isojärvi, OH
Naiset 17:
Heidi Nikkinen, KHS
Maija Keränen, AAH
Laura Holopainen, PHS
Joukkueenjohtaja Sven Nygård p. 0400-629376
Liiton edustaja Tapio Pukki, p. 046 8782204
Oulun Hiihtoseura pitää veteraanien SM-kilpailuiden yhteydessä kansalliset kilpailut lauantaina 5.3.
sarjoissa 11 v.- yleinen. Kilpailut pidetään iltapäivällä SM-kilpailuiden jälkeen. Ilmoittautuminen 29.2.2016 mennessä.
Tarkemmat tiedot Oulun Hiihtoseuran sivuilta
Nuorten SM-kilpailut kilpaillaan Ahveniston Ampumahiihtäjien järjestämänä Hämeenlinnassa 13.-14.2.2016.
SM-kilpailuissa kilpailevat kaikki sarjat 13-21-vuotiaisiin ja haastavasta lumitilanteesta välittämättä kilpailuihin on ilmoittautunut 274 kilpailijaa. Lauantaina Ahvenistolla kilpaillaan normaalimatkoilla ja sunnuntaina ovat vuorossa yhteislähdöt.
SM-kilpailuissa jatkuvat myös Lapua Junior Cup ja Karhu Cup. Näiden cupien tämän hetken tilanteet ovat katsottavissa ohessa. Lapua Junior Cup 2015-16 Karhu Cup 2016
Kilpailut toimivat myös 15-17-sarjojen osalta viimeisinä tarkkailukilpailuina nuorten maaotteluun Östersundiin.
Mikkelin ja Iisveden kansalliset kilpailut on peruutettu ja kansalliset ampumahiihtokilpailut hiihdetään Oulussa saman kilpailuohjelman mukaisesti 2.-3.1.2016.
Oulun kilpailujen molemmat kilpailupäivät korvaavat Mikkelin ja Iisveden katsastuskilpailut.
Kilpailukalenterissa on uusi kilpailukutsu Oulun kisoihin.
Oulun Hiihtoseuran tiedotus www.facebook.com/oulunhiihtoseura/
—
Vuodenvaihteen nuorten näyttökilpailuista NMM-, YOG- ja EM-kilpailuihin on vähälumisen alkutalven takia tullut useita kyselyjä.
Kisojen suhteen edetään tällä hetkellä kilpailukalenterin mukaisesti ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan näiden sivujen kautta.
Tälle kaudelle kilpailuun ilmoittautuminen tulee tapahtua excel-pohjan kautta, jolloin tietojen siirto on kilpailunjärjestäjälle helpompaa. Lomake on ladattavissa materiaaleista ja tästä.
Ilmoittautuminen kuvana


Kaisa Mäkäräisen huima kisavire jatkui Slovenian Pokljukassa. Takaa-ajon kolmannen tilan jatkoksi Kaisa otti kauden toisen voittonsa yhteislähtökilpailussa. Kilpailu oli jälleen erittäin tiukkaa ja ratkesi vasta viimeisellä paikalla onnistuneeseen pystyammuntaan.
Maailmancup siirtyy nyt joulutauolle ja seuraava kisa on vuodenvaihteen jälkeen Saksan Oberhofissa 7.1.2016 (lumitilanteen salliessa).
—
19.12.2015
Kaisa nousi kolmanneksi Pokljukassa!

Onnittelut Kaisa Mäkäräiselle mahtavasta noususta Pokljukan takaa-ajossa kolmanneksi sijalta 10! Voiton kisassa vei Saksan Laura Dahlmeier ja toiseksi ehti Marie Dorin Habert. Myös Mari Laukkanen sijoittui hienosti maailmancupin pisteille ollen lopulta 36.
Huomenna kisat jatkuvat yhteislähdöllä.