Posts by: Jouni Kinnunen

Uudet Lumilajit Liikuttavat -paikkakunnat nauttivat yhteistyöstä ja vahvasta nuorisotoiminnasta

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Helsinkiläinen Pakilan Veto, Pöytyän Urheilijat, Seinäjoen Hiihtoseura, Ylivieskan Kuula, Lieksan Hiihtoseura ja Kuusamon Erä-Veikot sekä Suonenjoen Vasamasta, Iisveden Kiristä, Suonenjoen Ladusta koostuva suonenjokelainen seurayhtymä ovat Lumilajit Liikuttavat -hankkeen toisen kauden uudet seurat.

Ensimmäisen kauden hankepaikkakuntina ja seuroina jatkavat yhä Vantaa (Vantaan Hiihtoseura), Jyväskylä (Huhtasuon Hiihto 2000, Jyväskylän Hiihtoseura, Kuikan Kisailijat), Hämeenlinna (Ahveniston Ampumahiihtäjät ja Hämeenlinnan Hiihtoseura), Kuopio-Siilinjärvi (Puijon Hiihtoseura, Siilinjärven Ponnistus ja Siilinjärven Hiihtoseura), Oulu (Oulun Hiihtoseura) sekä Taivalkoski (Taivalkosken Kuohu ja Metsä-Veikot 85).

Nuorisotoiminta uusissa seuroissa erinomaisella tasolla
Uusia seuroja yhdistää vahvuuksien puolesta luonnollisesti hieno nuorisotoiminta, sillä esimerkiksi maastohiihdon lisäksi ampumahiihdon ja mäkihypyn kehittämiseen, yhteistyössä muiden seurojen kanssa, tähtäävän Pakilan Vedon omassa hiihtokoulussa oli viime talvena 60 lasta ja Pöytyälläkin peräti 70.

Suuri yleisseura Pöytyän Urheilijat luo hiihdon harrastamismahdollisuudet kuntaan välineiden, olosuhteiden ja kilpailuiden kautta. Seurassa on hiihdon lisäksi tarjolla myös salibandya, pesäpalloa ja yleisurheilua. Seuran jäsenmäärä kilpa-, kunto ja harrastusliikunnassa on yli 1000. Pöytyän Urheilijoilla on tavoite tiivistää yhteistyötä Loimaan Jankon ampumahiihtojaoston ja Paimion Urheilijoiden mäkijaoston kanssa, jolloin he voivat yhdessä tarjota alueen lapsille niin mäkihypyn, ampumahiihdon kuin maastohiihdon monipuolista harrastustoimintaa.

Myös Ylivieska Kuula on Pöytyän tapaan suuri yleisseura, jonka lajikirjoon kuuluvat hiihdon ja ampumahiihdon lisäksi palloilulajit, yleisurheilu ja ammunta. Kuula haki hankkeeseen, koska näkivät jo erittäin suuren hyödyn kiertueen voimasta. Lasten Mäkiviikko -iltatapahtumassa Ylivieskassa oli upeat 250 osallistujaa, ja kiertueen innoittamana seura aloitti mäkihyppykerhon hiihtokoulun kasvaessa samaan aikaan 30 lapsesta 50:een.

Erinomaisesta koulu-seura -yhteistyöstä nauttiva Ylivieska, ampumahiihtoa, mäkihyppyä ja maastohiihtoa pyörittävä Lieksa sekä omissa jaostoissa maastohiihtoa, ampumahiihtoa ja mäkihyppyä toteuttava Seinäjoki puolestaan olivat mukana viime talvena Lasten Lumipäivillä. Seinäjoen lisäksi myös Suonenjoella ampumahiihdon ja maastohiihdon lisäksi on erikseen toimiva pienehkö mäkihyppyjaosto, johon yhteistyötä tiivistetään.

Erä-Veikoissa nuorisotoiminta korostuu, sillä halukkuutena on hankkia uusia lajien harrastajia.  Kuusamossa ampumahiihdon, maastohiihdon ja mäkihypyn harrastaminen junnuille on erinomaisissa kantimissa suorituspaikkojen ollessa kunnossa.

Yhteistyö kantaa hedelmää kunnallisella tasolla sekä koulujen kesken
Nuorisotoiminnan lisäksi yhteistyö monilla eri tasoilla tulee näyttelemään suurta roolia.

Helsinkiläisellä Pakilan Vedolla sekä Seinäjoen Hiihtoseuralla ovat hyvät yhteydet kaupunkiin ja niiden liikuntatoimiin. Tämän ansiosta Helsingin Paloheinässä on halukkuus toteuttaa hiihtomaa, joka mahdollistaisi XCX-lajikokeilut ja tapahtumien järjestämisen. Pääkaupunkiseudulla lumivarmalla alueella toimivalla Vedolla sekä Pöytyällä on vahvat halukkuudet koulu-seura -yhteistyöhön. Suonenjoella sen sijaan kuntayhteistyö mahdollistaa hankkeen toimivuuden ensi talvena.

Oman LLUS-hankkeen (Lieksan Liikunnan ja urheilun seurayhtymä) aloitteena Lieksalla on tarkoitus tiivistää koulu-seura -yhteistyötä kaikilla lajeilla.

Kun tekijöitä on seurassa laajasti ja ihmiset puhaltavat yhteen hiileen, on lasten ja nuorten liikunta kirjavampaa tarjoten normaalia enemmän heille elämyksiä hienojen lajien parissa.

Suonenjoella sulanmaan aikana muokataan maata, rakennetaan hiihtomaa-aluetta ja parannetaan kisakeskusta, joten myös suunnitelmallisuus pitkällä ajalla luo erinomaista pohjaa ensi talven tapahtumille.

Kaikilla Lumilajit Liikuttavat-hankepaikkakunnilla seurat tulevat toteuttamaan uudenlaisia kokeiluja, joita jo viime kaudella ensimmäisen vuoden hankepaikkakunnilla kehitettiin. Näitä ovat muun muussa Tuiskun Lumilajikoulu sekä Opettajien lumilajien workshop. Lisäksi Lasten Lumipäivät-kiertue tulee olemaan entistä laajempi ja suurempi kokonaisuus. Lumipäivät liikuttavat lapsia monella muullakin paikkakunnalla ensi talvena.

Yhteystiedot:
Helsinki (Pakilan Veto), Eija Weck, p.0503595341
Pöytyä (Pöytyän Urheilijat), Marika Salmi, p.0407530376
Lieksa (Lieksan Hiihtoseura), Jouni Karppinen, p.0407508790
Kuusamo (Kuusamon Erä-Veikot), Pirjo Karjalainen, p.0400871416
Suonenjoki (Suonenjoen Vasama, Iisveden Kiri, Suonenjoen Latu), Riikka Iivanainen, p.0445307093
Ylivieska (Ylivieskan Kuula), Krista Palola, p.0442391888
Seinäjoki (Seinäjoen Hiihtoseura), Kyösti Nyyssölä, p.0445594400

Lisätietoja:
Sini Savolainen
Lumilajit liikuttavat – hankkeen koordinaattori
sini.savolainen(a)hiihtoliitto.fi
040 539 9486

Muutos Puolustusvoimien Urheilukoulun lumilajien hakuaikatauluun

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Hakuaikaa Urheilukoulun varusmiespalvelukseen Kainuun Prikaatissa palveluksen suorittavien lumilajien (maastohiihto, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, yhdistetty, mäkihyppy ja lumilautailu) osalta aikaistetaan saapumiserästä III/18 alkaen. Haku kyseiseen saapumiserään päättyy 1.6.2017 mennessä. Pääsykokeet hakijoille järjestetään viikolla 26, valintakollegio viikoilla 31/32, ja palvelukseenastuminen saapumiserällä on keväällä 2018 viikoilla 15/16. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä talvilajien varsinaisessa hakumenettelyssä tammikuussa.

Saapumiserän III/17 valintamenettely menee edellisvuosien tapaan; haku päättyy 1.1.2017 ja pääsykokeet ovat viikolla viisi.

Leirikutsu: Vuokatin Ampparikarnevaalit 30.6–3.7.2016

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Tule mukaan ampumahiihtäjien kesäkarnevaaleille!  Kesän toinen Ampparikarnevaaliviikonloppu järjestetään 30.6–3.7 Vuokatin loistavissa harjoitusmaastoissa.

Ampumahiihtoliiton nuorten kesäleiritystä järjestetään tänä vuonna yksittäisillä leireillä useampana viikonloppuna eri paikkakunnilla. Urheilijat saavat itse valita, mille leirille he haluavat osallistua tai halutessaan osallistua jopa useammalle leirille kesän aikana.

Vuokatin leirille ovat tervetulleita kaikki yli 10-vuotiaat ja vanhemmat ampumahiihdon harrastajat. Leirillä harjoitellaan tasoryhmissä Vuokatin tarjoamissa monipuolisissa olosuhteissa niin ampumaradalla, sauvarinteissä, rullahiihtoradoilla kuin hiihtoputkessakin. Vastuuvalmentajana leirillä toimii Timo Mäkinen apunaan useita muita nuorten valmentajia sekä jo kokeneempia urheilijoita, jotka esimerkillään tsemppaavat nuoria eteenpäin harrastuksessaan.

Ohjelma: Karnevaaliohjelmarunko 2016 Vuokatti

Hinta: 200 €

Ilmoittautuminen:

Suoraan sähköpostilla Vuokatin urheiluopistolle 17.6 mennessä. myyntipalvelu(a)vuokattisport.fi TAI tältä sivulta löytyvän linkin takaa.

 

Lisätietoja:

Timo Mäkinen, Saloisten Reipas, timo.makinen(a)saloistenreipas.fi, p. 040 583 4175

Anna-Liisa Lukkari, Sotkamon Jymy, lissulukkari(a)hotmail.com, p. 0400 689 329

Erika Jänkä nimetty täydentämään Talent-ryhmää kaudelle 2016-2017

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Ampumahiihtoliiton hallitus on päävalmentajan esityksestä hyväksynyt Ahveniston Ampumahiihtäjien Erika Jängän valittavaksi Talent-ryhmän leiritykseen aiemmin julkaistujen viidentoista urheilijan lisäksi. Kaikkien ryhmien leiritys alkaa Vuokatista juhannuksen jälkeen.

Lisätiedot: päävalmentaja Antti Leppävuori, 046 878 2209.

Hae Lasten Lumipäivien järjestäjäksi kaudelle 2016-2017

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Lasten Lumipäivät-kiertuekokonaisuus järjestetään Lumilajit Liikuttavat-hankkeen alla yhteistyössä Suomen Hiihtoliiton, Suomen Ampumahiihtoliiton, kaupallisten yhteistyökumppaneiden sekä paikallisten lumilajiseurojen kanssa. Kiertue tarjoaa positiivisia kokemuksia alakoululaisille lumiliikunnan parissa.
Seurat järjestävät 2-3 tapahtumapäivää paikkakunnalla koulupäivän aikana. Ohjelma koostuu rastipisteistä, jotka sisältävät monipuolista suksitaituruutta ja tekniikkaa, hyppyharjoituksia ja lumipeilailua. Päiväohjelman lisäksi tulee olemaan perhetapahtuma yhtenä iltana

Hyödyt seuroille: 

  • Tavoitetaan suuria määriä lapsia koulupäivän aikana (~600 lasta / 3 päivää)
  • linkkinä kuntiin, kouluihin, opettajiin ja lapsiin
  • hyvä seuratoiminnan ja lajien esittely kohderyhmille
  • näkyvyys ja mukana olo laajalla kiertueella
  • valmis ohjelma ja kiertuemateriaali
  • tarjottavat eväät yhteistyökumppanin kautta
  • koordinointi-, viestintä- ja markkinointitukea liitoilta
  • helppo, yksittäinen tapahtuma kehittää seurojen välistä yhteistyötä paikkakunnalla

Kiertue edellyttää seuran osallistumista: 

  • tapahtuman toteuttamiseen paikkakunnilla yhdessä kiertuekoordinaattorin kanssa
  • vähintään 15 ohjaajan rekrytointiin / päivä, 2-3 arkipäivän ajan
  • yhteistyöverkostojen kontaktointiin (esim. muut seurat, kunta, liikuntatoimi, opiskelijat)
  • paikallistason markkinointiin ja viestintään
  • hyvään organisointiin ja itsenäiseen työskentelyyn

 

Täytä hakemus täältä

Lisätietoja Lasten Lumipäivät-kiertueesta

Lumilajit Liikuttavat-hanke etsii uusia yhteistyöseuroja kaudelle 2016-2017

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Suomen Hiihtoliiton ja Suomen Ampumahiihtoliiton yhteishanke,  Lumilajit Liikuttavat, aloittaa toisen toimintavuotensa. Hanke on valittu keväällä 2016 FIS Snow Kidz-kilpailussa 8.parhaan joukkoon maailmassa.

Hankkeen tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten seuratoimintaa, lisätä uusia harrastajaryhmiä ja -määriä sekä mahdollistaa lajien välinen yhteistyö kokeilujen ja uudenlaisten toimintamallien avulla. Ensimmäisenä toimintakautena valmistui uusia tuotteita, (Tuiskun Lumilajikoulu ja Opettajien lumilajien workshop), joiden toimintaa on tarkoitus kokeilla ja kehittää hankeseurojen toteuttamana. Lisäksi Lasten Lumipäivät-kiertue toimii hankkeen alla, mutta siihen on myös mahdollisuus hakea erillisenä järjestäjätahona.

Hanke etsii lisää kiinnostuneita seuroja ja paikkakuntia. Näillä paikkakunnilla testataan uusia materiaaleja ja toimintamalleja lasten ja nuorten liikuttamiseksi lumella. Myös kuntarajat ylittävät hakemukset käsitellään.

Hyödyt seuroille: 

  • Seuratoiminnan tukeminen ja paikallistason lumilajien yhteistyön kehittäminen
  • Uusien ideoiden vieminen käytäntöön ja uusien asioiden oppiminen
  • Seuraohjaajien osaamisen kehittyminen
  • Kouluyhteistyön tukeminen
  • Kansallinen näkyvyys

Hankkeen resurssit kohdennetaan pääosin hankepaikkakuntien toiminnan kehittämiseen sekä uusien asioiden, tuotteiden kokeilemiseen laajalla yhteistyöllä. Hankkeessa pyritään käytännössä kokeilun ja palautteiden kautta saamaan konseptista mahdollisimman toimiva.

Vaatimuksena on Hiihtoliiton lajin /lajien ja ampumahiihtoseuran löytyminen paikkakunnalta tai läheisiltä paikkakunnilta yhteistyötä varten. Ennen kaikkea hakijoilta odotetaan avointa yhteistyötä ja verkostojen luontia, halukkuutta kokeilla uusia toimintamalleja ja mahdollisuutta nopeaan palautteen antoon sekä päätöksien tekoon.

Hakemuksessa tulee käydä ilmi seuran jaoston / johtokunnan sitoutuminen hankkeeseen, erityisesti jo ydinryhmän henkilöiden nimet jokaisesta mukanaolevasta lajista. Lisäksi lyhyt kuvaus millä tavoin hakijataho on valmis edistämään lumilajien toimintaa omalla paikkakunnallaan.
Hanke on uusilla paikkakunnilla alustavasti 1-vuotinen. Ohella mukana on ensimmäisen vuoden paikkakunnat, joilla hanke 2-vuotinen.

Lisätietoja antaa: Lumilajit Liikuttavat-hankkeen koordinaattori Sini Savolainen
sini.savolainen@hiihtoliitto.fi, 040 53 99 486

Vapaamuotoiset hakemukset pe 24.6. klo 12 mennessä sini.savolainen@hiihtoliitto.fi,  otsikolla LUMILAJIT LIIKUTTAVAT-HAKEMUS,
(kopio henna.sivenius@hiihtoliitto.fi ja tapio.pukki@biathlon.fi).
Pilottipaikkakunnat valitaan viikkoon 28 mennessä (15.7.).

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON VALMENNUSRYHMÄT JA VASTUUVALMENTAJAT KAUDELLE 2016 – 2017

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on kokouksessaan 17.5.2016 nimennyt liiton valmennusryhmät ja niille vastuuvalmentajat kaudelle 2016 – 2017.

Valmennusryhmät ja niiden vastuuvalmentajat ovat:

 

MAAJOUKKUE

Vastuuvalmentaja: Päävalmentaja Antti Leppävuori

Naiset:

Kiskola Auli                         Ahveniston Ampumahiihtäjät

Laukkanen Mari                 Enon Kisa-Pojat

Markkanen Sanna              Leppävirran Viri

Mäkäräinen Kaisa              Kontiolahden Urheilijat

Toivanen Laura                   Kontiolahden Urheilijat

Miehet:

Grönman Tuomas               Kontiolahden Urheilijat

Hiidensalo Olli                     Lahden Hiihtoseura

Huhtala Teemu – URHK     Kontiolahden Urheilijat

Toivanen Ahti                      Kontiolahden Urheilijat

Orpana Sami                        Lahden Hiihtoseura

 

 

TALENT-RYHMÄ

Vastuuvalmentaja: Niko Aapajärvi

Naiset:

Lahdelma Saana                 Mikkelin Hiihtäjät

Laitinen Alisa                      Mikkelin Hiihtäjät

Luokkala Maiju                   Lemin Eskot

Minkkinen Suvi                   Joutsan Pommi

Pykäläinen Johanna           Kontiolahden Urheilijat

Rolig Jessika                        Ahveniston Ampumahiihtäjät

Talvitie Tiia-Maria             Jalasjärven Jalas

Miehet:

Erkkilä Aapo                        Saloisten Reipas

Harjula Tuomas                  Tuusulan Voima-Veikot

Invenius Tuukka                  Soisalon Ampumahiihtäjät

Jaakkola Olli – URHK         Oulun Hiihtoseura

Loukkaanhuhta Mikko        Kauhajoen Karhu

Ranta Jaakko                         Tuusulan Voima-Veikot

Seppälä Tero                           Haapajärven Kiilat

Sormunen Vili – URHK       Sumiaisten Kunto

 

 

NUORTEN RYHMÄ

Vastuuvalmentaja: Maija Holopainen

Naiset:

Keränen Jenni                     Ahveniston Ampumahiihtäjät

Keränen Maija                    Ahveniston Ampumahiihtäjät

Keskinen Nella                    Vähänkyrön Viesti

Kukonlehto Hilda                Ahveniston Ampumahiihtäjät

Kuuttinen Heidi                   Närpes Kraft Biathlon

Nikkinen Heidi                    Kouvolan Hiihtoseura

Oikkonen Sanni                   Ounasvaaran Hiihtoseura

Miehet:

Hökkä Juho                          Oulun Hiihtoseura

Invenius Otto                        Soisalon Ampumahiihtäjät

Karvinen Otto-Eemil           Kontiolahden Urheilijat

Kolehmainen Santeri          Soisalon Ampumahiihtäjät

Kuuttinen Patrik                  Närpes Kraft Biathlon

Loikkanen Akseli                 Puijon Hiihtoseura

Panttila Santtu                    Kauhajoen Karhu

Stevander Pyry                   Seinäjoen Hiihtoseura

 

Ryhmät kokoontuvat ensimmäiselle yhteiselle leirille Vuokattiin Juhannuksen jälkeen.

 

Lisätietoja:

Päävalmentaja Antti Leppävuori, 31.5. asti p. 040 805 4551, 1.6. alkaen 046 878 2209

Puheenjohtaja Olli Nepponen + 358 447 944 18

AMPUMAHIIHTOKARNEVAALIT JAKAANTUVAT USEAMMALLE PAIKKAKUNNALLE

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Perinteiset Ampumahiihtokarnevaalit tulevana kesänä järjestetään useammalla paikkakunnalla.

Perusteena ovat saadut kokemukset viime vuosilta, missä yhteen Karnevaalitapahtumaan osallistuneiden määrä on monestakin syystä merkittävästi laskenut.

Tällä hetkellä suunnitellaan Karnevaaleja seuraavasti:

 

Kuortane 9.-12.6.

Järjestävä taho: Etelä-Pohjanmaan Ampumahiihto ry

Yhteyshenkilö: Miika Köykkä, miikakoykka(a)gmail.com, p. 050 401 7469

Hinta maksimissaan 165€, tarkentuu pian. Osallistujan vanhemmalle hinta on sama.

Ilmoittautumiset Kuortaneen Urheiluopisto, riina.pakkala(a)kuortane.com

LISÄTIEDOT JA OHJELMARUNKO

Vuokatti 30.6.-3.7.

Järjestävä Seura: Sotkamon Jymy ja Saloisten Reipas

Yhteyshenkilöt:

Timo Mäkinen, timo.makinen(a)saloistenreipas.fi, p. 0405834175

Anna-Liisa Lukkari, lissulukkari(a)hotmail.com, p. 0400 689329

Hinta 200€

Ilmoittautumiset Vuokatin Urheiluopisto, myyntipalvelu(a)vuokattisport.fi

 

Yhteyshenkilöiltä voi tiedustella lisätietoja, mutta ne tullaan jakamaan seuroille heti kun tapahtumien ohjelmat valmistuvat. Halukkaat ohjaajat voivat ilmoittautua yhteyshenkilöille, sillä ohjaajia tarvitaan tapahtumissa. Paikkakunnat eivät rajoita osallistumisia tapahtumiin vaan halutessaan voi osallistua useampaan tapahtumaan, jopa kaikkiin.