Posts by: Tapio Pukki

Suomen Ampumahiihtoliiton suositus Ampumahiihtoseuroille

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto ry                                                 Suositus

                                                                                                        8.3.2021

Ampumahiihtoseuroille

Asia                  Maaliskuun 2021 ampumahiihtokilpailut korona-pandemiatilanteessa

Tausta              Korona-pandemian vaikutukset ovat viime viikkoina muuttaneet tilannetta Suomessa.

Maan hallitus sekä asianomaiset vastuulliset toimijat ovat tiukentaneet tapahtumien, tilaisuuksien ja liikkumisten rajoituksia. Tiedot koronatilanteesta ovat eläneet päivittäin viime päivinä. Viittaamme maan hallituksen tiedonantoihin sekä Aluehallintoviranomaisten ohjeisiin.

Ampumahiihtotapahtumat / tilannekuva

Kansallisesta kilpailukalenterista kilpailuja on jouduttu perumaan käytännössä koko alkukauden osalta. Tämä on ollut sekä turvallisuussyistä että viranomaisten ohjeiden noudattamisen näkökulmasta hyvin vastuullista toimintaa seuroilta.

Maalis- ja huhtikuussa on kilpailukalenterissa vielä useita kilpailuja, joista SM- kisat niistä tärkeimpiä. On selvää, että lajin harrastajat odottavat kilpailuja innolla, onhan niihin valmistauduttu koko harjoituskausi.

Suomalaisen ampumahiihdon, niin seura- kuin liittotason, on oltava vastuullisina toimijoina sopusoinnussa Suomen hallituksen linjausten sekä muiden urheilutoimijoiden kanssa. Koronapandemia on kansallinen (ja yleismaailmallinen) ongelma, joka tulee yhdessä ratkaista.

Ampumahiihtoliiton kilpailuvaliokunnan ja hallituksen tilannearvio maaliskuun 2021 osalta

Kilpailuvaliokunta käsitteli kauden jäljellä olevia kilpailuja ja arvioi niiden järjestämisen mahdollisuuksia suhteessa koronatilanteeseen 4.3.2021. Liiton hallitus pohti kilpailuvaliokunnan arvioinnin pohjalta tilannetta edelleen, jonka pohjalta laadittiin tämä suositus.        

On arvioitu erilaisia skenaarioita kilpailujen järjestämismahdollisuuksien ja -riskeihin liittyen.  Tehtyjen arviointien perusteella voidaan todeta mm:

  • Koronaan on opittu rakentamaan suojautumistoimia ja viranomaiset ohjeistavat erilaisiin tilanteisiin hyvin.
  • Yleinen mielipide on selkeästi muuttunut uusien rajoitusten ja määräysten johdosta siihen suuntaan, että Suomessa ei olisi hyvä pitää mitään tapahtumia seuraavan kolmen viikon aikana.
  • Sairaanhoitopiirien rajojen ylittävää matkustamista tulee välttää
  • Olympiakomitea on työstänyt lajiliitoille myös koosteen Suomen hallituksen ja eri vastuullisten viranomaisten suosituksista, ohjeista ja määrityksistä.

Suositus ampumahiihtoseuroille ampumahiihtokilpailujen järjestämisen suhteen maaliskuulla 2021

Suomen Ampumahiihtoliitto vahvasti suosittaa, että maaliskuun aikana ei järjestetä ampumahiihtokilpailuja. Seurat arvioivat harjoituskisaluonteiset kilpailut yhdessä paikallisen ja alueellisen viranomaisen kanssa. 

Suomen Ampumahiihtoliitto suosittaa, että seurataan tilannetta aktiivisesti, tehdään varasuunnitelmia ja pyritään harkitsemaan, salliiko lumitilanne ja koronaolosuhteet kilpailujen järjestämistä huhtikuulla.

Suomen Ampumahiihtoliitto

Hallitus

Joukkueet maaliskuun maailmancupeihin ja IBU cupiin

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut valinnat maaliskuussa kilpailtaviin Maailmancupeihin Nove Mestossa ja IBU cupissa Ridnaussa. (Päivitys: paikkakunta IBU cupin osalta on vaihtunut Obertilliachiin AUT)

Miehet

Tuomas Harjula
Heikki Laitinen
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Kilpailutus: Heikki Laitinen valitaan Nove Meston viestiin, sen jälkeen vaihto IC Obertilliach

Naiset

Mari Eder
Erika Jänkä
Nastassia Kinnunen
Suvi Minkkinen

Maailmancup Östersund: Nove Meston jälkeen valmennus tekee arvion Östersundin maailmancupin lopullisesta kokoonpanosta.

IBU CUP
Suomen joukkue

Miehet:

Heikki Laitinen
Joni Mustonen

Kolmas ja neljäs urheilija valitaan Nuorten MM-kilpailujen tulosten perusteella M22-sarjasta

Naiset:

Heidi Kuuttinen
Sanna Laari
Venla Lehtonen

Neljäs urheilija valitaan Nuorten MM-kilpailujen tulosten perusteella N22-sarjasta

MM-kilpailut päätökseen Sloveniassa

    Tapio Pukki   Uutiset  

Pokljukan MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina, kisat olivat joukkueemme päätähtäin tällä kaudella.

Koronasta huolimatta onnistuneen harjoituskauden jälkeen olemme menneet isossa kuvassa eteenpäin. Miesten joukkueen osalta Suomi on maapisteissä noussut alkukauden aikana merkittävästi. Maapisteet määrittävät joukkueen sijoittumista eri maiden välisessä vertailussa ja samalla sitä, miten monta starttipaikkaa maalla on seuraavalla kaudella. Nyt näkymä on, että paikkojen määrä nousee kolmesta neljään. Kaisa Mäkäräisen uran lopetus näkyy naisten joukkueen maapisteiden sijaluvun heikentymisenä. Kilpailu jatkuu kovana myös naisten puolella. Lisäksi sekaviestissä Suomi on saavuttanut top-10 sijoituksen tälläkin kaudella.

Pokljukan MM-kisojen tiukimmilla hetkillä kärkiurheilijamme eivät onnistuneet toivomallaan tavalla. Paineensieto ja -hallinta ovat ampumahiihdossa niitä asioita, joita on vaikea opetella muuten kuin näissä kovissa paikoissa. Tätä kovaa oppia joukkueelle tuli paljon lisää.

Sijoituksellisesti kilpailut olivat MM-viikolla joukkueelle pettymys. Suoritukset ja kilpailujen kokonaisuus analysoidaan ja puretaan osiin päävalmentajan ja lajipäällikön johdolla, kun kilpailukauden jälkeen tehdään perusteellinen analyysi kilpailukauden onnistumisista ja epäonnistumisista. On selvää, että kausianalyysiin pitää panostaa paljon. Olympiavuodelle urheilijat hakevat parhaat mahdolliset eväät, jotta oma kilpailukyky olisi parhaimmillaan.

Kansainvälistä kilpailukautta on jäljellä vielä kolmen maailmancupin verran, joissa on edellytyksiä venymisiin ja hyvien tuloksien saavuttamiseen. Uskomme vahvasti, että urheilijamme ovat hyvässä iskussa lopuissa maailmancupeissa. Myös nuorten MM-kisat alkavat ensi viikolla Itävallassa, josta toivotaan myös hyviä suorituksia. 

Ampumahiihtoliitto kiittää kaikesta saadusta palautteesta ja rohkaisuista urheilijoiden ja joukkueen tukemisessa. On hienoa nähdä, että ampumahiihtoa seurataan ja eletään mukana niin onnistumisissa kuin myös vaikeissakin tilanteissa.

Kansainvälisellä huipulla urheilu ja menestys on tiukkaa. Urheilijat ja valmentajat ansaitsevat tukea erityisesti silloin, kun menestys ei ole ollut omalla tasolla. Liiton johdossa pyrimme kaikin voimin tukemaan urheilijoita, valmennusta sekä huoltoa kauden loppukisoissa onnistumiselle.

Lisätiedot       

Tapio Pukki p. 046 8782200
Toiminnanjohtaja

Ampumahiihdon kilpailuohjelmat 2022-2026 päätetty – Kontiolahti isännöi maailmancupin avauksen 2022 ja 2024 sekä IBU-cupin avauksen 2023

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton ja Kontiolahden Urheilijat ry:n tiedote 12.2.2021

Kontiolahti isännöi maailmancupin avauksen 2022 ja 2024 sekä IBU-cupin avauksen 2023 

Suomi ja Kontiolahti isännöivät ampumahiihdon maailmancupin avauksia myös vuosina 2022 ja 2024. Vuoden 2023 marras-joulukuussa Kontiolahdella kisataan IBU Cupin avausosakilpailu.    

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU tiedotti Slovenian MM-kisojen yhteydessä kausien 2022-26 kisapaikkakunnista ja aikatauluista. Kauden 2021-22 jo sovitun avaustapahtuman lisäksi Suomi ja Kontiolahti saavat järjestääkseen maailmancup-kauden avaustapahtumat myös kausille 2022-23 ja 2024-25. Vuonna 2023 Kontiolahti isännöi IBU Cupin avausta.   

─ Nämä ovat Suomen ampumahiihdolle ja Kontiolahdelle kisajärjestäjänä erinomaisia uutisia. Menossa olevan kauden maailmancupit 1 ja 2 marras-joulukuussa onnistuivat kilpailuteknisesti ja koronarajoitteet huomioiden erinomaisesti. Tämä näkyy IBU:n luottamuksessa myöntää avaustapahtumien isännyys Suomeen myös vuosille 2022 ja 2024, toteavat Kontiolahden Urheilijoiden toiminnanjohtaja Jarno Lautamatti sekä Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki.        

Yhdeksän päivän avaukset   

Vuoden 2021 maailmancup-avaukseen marraskuussa Kontiolahdella on varattu kolme päivää. Kausien 2022-23 ja 2024-25 ohjelmassa tapahtumille on varattu yhdeksän päivää. Tarkat kilpailuohjelmat määritetään myöhemmin.   

Pukki ja Lautamatti kiittävät paitsi IBU:n päätösten sisältöä, myös niiden aikataulua.   

 ─Nyt tieto tulevien vuosien tapahtumista on käytössämme hyvissä ajoin. Tämä tuo varmuutta toiminnan jatkuvuudesta ja antaa meille hyvin eväitä rakentaa organisaatiota sekä esimerkiksi kumppanuuksia yritysten ja muden tahojen kanssa, Lautamatti sanoo.      

Info: Ampumahiihdon maailmancupin ja IBU Cupin tapahtumat Suomessa 2021-2024   

  • 26.-28.11.2021: Maailmancup-kauden avaus, Kontiolahti (päätetty jo aiemmin)  
  • 26.11.-4.12.2022: Maailmancup-kauden avaus, Kontiolahti  
  • 27.11.-3.12.2023: IBU Cup, kauden avaus Kontiolahti  
  • 30.11.-8.12.2024: Maailmancup-kauden avaus, Kontiolahti   

Lisätietoja:   

Suomen Ampumahiihtoliitto, Kalle Lähdesmäki, puheenjohtaja, 0500-363126  

Kontiolahden Urheilijat, Kimmo Turunen, puheenjohtaja, 050-5633480 

Kontiolahden Urheilijat, Jarno Lautamatti, toiminnanjohtaja, 043-218 0573  

Kontiolahden Urheilijat, Sami Leinonen, tapahtumajohtaja, 050-5578003 

Linkki IBU:n tiedotteeseen: https://www.biathlonworld.com/news/detail/biathlon-calendar-2022-2023-2024-2025-2026

Suomen joukkue Pokljukan MM-kisoihin valittu

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen joukkue Ampumahiihdon MM-kisoihin Pokljukassa 9.-21.2.2021

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut päävalmentaja Jonne Kähkösen esityksen Suomen joukkueeksi MM-kilpailuihin.

Slovenian Pokljukassa kilpaillaan ensimmäinen kilpailu sekaviesti 10.2.2021.

Miehet 

Tuomas Harjula
Olli Hiidensalo
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Kotiin jäävä varaurheilija:
Heikki Laitinen 

Naiset

Mari Eder
Erika Jänkä
Nastassia Kinnunen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen

Naisissa kaikki urheilijat ovat kisapaikalla.

Valmennus:
Jonne Kähkönen, Aku Moilanen

Lisätiedot:

Päävalmentaja Jonne Kähkönen p. 046 878 2209

Toiminnanjohtaja Tapio Pukki p. 046 8782200

Veteraanien SM-kilpailut joudutaan siirtämään

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto on hyväksynyt Ahveniston Ampumahiihtäjien esityksen kisasiirrosta haastavan koronatilanteen takia. Uusi päivämäärä kilpailuille on 19.-21.3.2021.

Nuorten MM-kilpailujen päivitetyt näyttökilpailut

    Tapio Pukki   Uutiset  

Koronarajoitusten ja pakkasten takia nuorten MM-kisojen näyttökisoja on jouduttu muuttamaan. Kisajärjestäjien kanssa on tehty varmistuksia ja tämän hetken tilanteen mukaisesti voimme viedä läpi näyttökilpailut oheisesti.

  1. 23.1 Mikkeli pikamatka
  2. 24.1 Mikkeli pikamatka
  3. 30.1 Lahti pikamatka
  4. 31.1.Hollola normaalimatka

Jos kansallisia kilpailuja joudutaan perumaan edellä mainittujen osalta:

Mikkeli pystyy järjestämään yhtenä päivänä leirikilpailun ja Lahti/Hollola pystyvät järjestämään leirikilpailut 19- ja 22-vuotiaille, jos muunlainen kilpailu paikkakunnalla ei ole mahdollista.

Nastassia Kinnuselle edustusoikeus Suomen maajoukkueessa

     Tapio Pukki   Uutiset  

Kansainvälinen Ampumahiihtoliitto IBU on myöntänyt Nastassia Kinnuselle edustusoikeuden Suomen maajoukkueessa ampumahiihdon kansainvälisissä kilpailuissa.

Kinnunen valittiin Suomen joukkueeseen IBU cupiin ja hän kilpailee ensimmäistä kertaa Suomen väreissä Arberissa Saksassa 14.1.2021.

Nastassia Kinnunen sai Suomen kansalaisuuden 13.11.2020.


Taustaa

Nastassia Kinnunen (os Dubarezava) on syntynyt Valko-Venäjällä. Urheilijauransa hän on kansainvälisellä tasolla aloittanut maastohiihtäjänä 2007 maailmancupissa. Yhteensä Kinnunen on osallistunut maastohiihdon MM-kilpailuihin 4 kertaa. Kinnunen osallistui maastohiihtäjänä Vancouverin Olympialaisiin. 

Ampumahiihtoon Kinnunen siirtyi Vancouverin Olympialaisten jälkeen. Maailmancupeissa Kinnusella on ollut sijoituksia 10 joukkoon useita kertoja. Ampumahiihdossa MM-kilpailuihin Kinnunen on osallistunut myös 4 kertaa. Sotsin Olympialaisiin Kinnunen osallistui ampumahiihtäjänä.

Avioiduttuaan suomalaisen miehen kanssa, Kinnunen muutti Suomeen 2017, josta lähtien hän on perheensä kanssa asunut Suomessa.

Suomessa Nastassia Kinnunen on jatkanut ampumahiihdon harrastamista, seuranaan Kontiolahden Urheilijat. Hän on mm. voittanut Suomen mestaruuden yhteislähtökilpailussa 2018 keväällä.

Lisätiedot:

toiminnanjohtaja Tapio Pukki, 046 8782200

Nuorten näyttökilpailut Vuokatissa joudutaan perumaan

    Tapio Pukki   Uutiset  

Tulevana viikonvaihteena 9.-10.1. Vuokattiin siirretyt nuorten näyttökilpailut joudutaan kiristyvän pakkastilanteen takia perumaan.

Ampumahiihtoliiton osalta valmentajat ja toimisto ovat seuranneet aktiivisesti tilannetta koronan lisäksi pakkasen suhteen. Peruuttamispäätös jouduttiin tekemään sääennusteiden perusteella, joiden mukaan on erittäin todennäköistä, että keli on pakkasen ja tuulen suhteen liian kylmä turvallisen kilpailun mahdollistamiseksi.

Olemme harmissamme, että kova valmistelutyö kisojen mahdollistamiseksi ja nuorten näyttöjen saamiseksi ei nyt tuottanut tulosta. Kilpailijoiden terveys on kuitenkin etusijalla. Tulemme tekemään työtä sen eteen, että nuorten näyttöjen osalta tilanne ja mahdolliset vaihtoehdot kisoille saadaan pian selvitettyä. Tästä lisätietoa voidaan antaa ensi viikolla, kertoi liiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki.

Ilmoittautuminen nuorten näyttökilpailuihin Vuokatissa 9.-10.1.2020

     Tapio Pukki   Uutiset  

Alunperin Kauhajoelle ja Jalasjärvelle suunnitellut, mutta perumaan joudutut nuorten näyttökilpailut on päätetty pitää poikkeusjärjestelyin Vuokatissa ns. leirikilpailuna. Viikonloppuna kilpaillaan vain 19- ja 22-vuotiaiden sarjoissa. Kilpailut on tarkoitettu urheilijoille, jotka antavat näyttöjä nuorten MM-kilpailuihin.
Kilpailun järjestäminen tehdään pääosin vastuuvalmentajien voimin. Kilpailujen järjestelyissä noudatetaan tarkasti koronaohjeita. Maskin käyttö on pakollista kaikkina muina aikoina paitsi urheilijan fyysisen suorituksen aikana.

Molempina kilpailupäivinä on ohjelmassa pikamatkat 25s aikasakolla.
Kilpailuaikataulut molemmille päiville:
N19: Kohdistus 9:00 Ensimmäinen startti 9:45
M19: Kohdistus10:45 Ensimmäinen startti 11:30
N22: Kohdistus12:30 Ensimmäinen startti 13:15
M22: Kohdistus14:15 Ensimmäinen startti 15:00

Ilmoittautuminen kilpailuihin 7.1.2021 klo 15:00 mennessä.
Ilmoittautuminen 9.1.2021: https://www.suomisport.fi/events/74db2d59-1e98-49ff-a539-bfa8045d98ec
Ilmoittautuminen 10.1.2021: https://www.suomisport.fi/events/4fdff1be-f82b-479f-a9f2-471a823cd836