Posts by: Meri Maijala

Tero Seppälä maailmancup-kauden päätöskilpailun 15:s

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancup-kausi huipentui sunnuntaina Norjan Holmenkollenilla miesten ja naisten yhteislähtökilpailuihin. Tero Seppälä sijoittui parhaana suomalaisena kauden viimeisen kilpailun 15:nneksi. 

Miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailun voiton vei Norjan Sivert Guttorm Bakken, josta Seppälä jäi reilun puolen minuutin päähän. 

– Ihan hyvä kisa tänään vielä tähän viimeiseen. Rankka ja kova kisa, Seppälä kommentoi. 

Seppälä ampui kilpailussa yhteensä neljä ohilaukausta. Ensimmäinen makuupaikka onnistui puhtaasti ja Seppälä oli vielä kilpailun voittokamppailussa mukana. Pystypaikalta ohilaukauksia tuli kuitenkin yhteensä kolme, joista kaksi viimeiseltä pystypaikalta.

– Käytiinhän siellä aivan keulassakin taistelemassa, mutta ei ollut vielä aivan minun aika nousta sinne palkintokorokkeelle. Taas jatketaan treenihommia ja pikkuisen tuota ammuntaa paremmaksi, niin kaikki on mahdollista. Kyllähän tänäänkin hiihtovauhti riitti aivan hyvin, 10:nneksi nopeinta vauhtia ladulla pitänyt Seppälä sanoi. 

Selkeän tasonnoston tälle kaudelle tehnyt Seppälä päätti maailmancupin kokonaispisteissä 12:nteen sijaan. Parhaimmillaan Seppälä sijoittui kauden aikana henkilökohtaisilla matkoilla kaksi kertaa viidenneksi ja kerran kuudenneksi. 

–  Tyytyväinen olen tähän päivään ja kokonaisuutena tähän koko kauteen. On ollut hieno homma, että sai nyt otettua sen stepin eteenpäin ja kuitenkin tein koko harjoituskauden tosi kovasti töitä tämän eteen, niin on hienoa, että sai siitä palkintoja. Antaa tosi paljon motivaatiota kohta uutta kautta. 

– Nyt sitten SM-kisat käydään vielä varmaankin, mutta vähän huilia ja sitten ruvetaan rakentamaan uutta kautta. Tukiasiat ja treenisuunnitelmat kuntoon ja toukokuussa kovalla innolla kohti uutta talvea. 

– Kiitos vielä kaikille kannustajille, jotka ovat seuranneet ja tukeneet koko talven ja auttaneet minua menemään eteenpäin, Seppälä päätti. 

Eder yhteislähdön 22:s

Mari Eder sijoittui naisten 12,5 kilometrin yhteislähtökilpailun 22:nneksi. Kilpailun voiton vei Ranskan Justine Braisaz-Bouchet, josta Eder jäi kahden minuutin ja 15 sekunnin päähän. 

– Hienoa oli olla massassa mukana. Tällä kaudella niitä on ollut yllättävän monta ja neljä viidestä olen saanut kisata. Tuntuu hyvältä päättää maailmancup-kausi kauden viimeiseen kisaan, Eder sanoi. 

Eder ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkokierrosta, joista kolme tuli ensimmäiseltä makuupaikalta. 

– Ensimmäinen ammunta tietysti määritti sen kisan suunnan aika paljon, sitä se kolmonen, niin oltiin aika erillään muista. Harmittavasti siitä ensimmäisestä aika niukasti, mutta kuitenkin ohi ja that’s it.

– Siellä oli kuitenkin muutamia hyviä ammuntoja sen jälkeen, ja olen siihen kisan loppuun ammunnallisesti tyytyväinen, Eder kommentoi. 

Eder sijoittui maailmancupin kokonaispisteissä 27:nneksi. 

Miesten yhteislähdön tulokset
Naisten yhteislähdön tulokset

Kuva: NordicFocus

Tero Seppälä nousi sijalle 23:s Holmenkollenin takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä oli paras suomalainen, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui takaa-ajoilla Norjan Holmenkollenilla lauantaina. Seppälä nousi takaa-ajossa sijalta 35 lopulta sijalle 23. Takaa-ajon voiton vei puhtaasti ampunut Saksan Erik Lesser, josta Seppälä jäi vajaan kolmen ja puolen minuutin päähän. 

– Erot oli tänään tosi isot ja todella raskas keli olit hiihtää. Aina step by step koitin nostaa sijoja ja noustiin kuitenkin reilut kymmenen sijaa, Seppälä kommentoi.

Seppälä ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkokierrosta.

– Tänään ainakin osuttiin jo vähän paremmin. Saatiin sentään yön aikana sitä puolta käännettyä. Sinänsä ihan tyytyväinen, vaikka se yksi kakkonen ekalta pystyltä oli liikaa ja se tyrehdytti nousun parhaille sijoille.

Maailmancupissa on sunnuntaina luvassa kauden päätöskilpailu, kun miehet ja naiset starttaavat Holmenkollenilla yhteislähdössä.

– Ihan hyvin säästy voimia huomiseen yhteislähtöön ja koitin sitäkin vähän miettiä, kun ei tänään ollut huippusijoihin mahdollisuuksia. Oli semmoinen hyvä treeni tänään, Seppälä päätti. 

Inveniukselle motivaatiota harjoituskaudelle

Otto Invenius pääsi lauantaina starttaamaan uransa ensimmäiseen maailmancupin takaa-ajokilpailuun. Vielä nuorten sarjoihin kuuluva Invenius onnistui nostamaan lähtösijaansa seitsemän pykälää ja suomalainen saapui maaliin sijalla 48:s. 

– Oli aika rankka kisa tänään ja oli kyllä hiihto ihan uskomattoman hidasta. Aivan semmonen ok veto tähän tilaan. Ei mikään huippu, mutta ei mikään huonokaan. 

Invenius ampui takaa-ajossa neljä ohilaukausta ja hän jäi kärjestä lopulta vajaat kuusi minuuttia. 

– Ensimmäinen takaa-ajo maailmancupissa on nyt tehty ja on helpompi lähteä ensi vuoteen. Seuraavaksi treenaamaan kovaa ja pakko se on ensi vuonna olla paljon korkeammalla. Ei ole kiva letkan perällä hiihdellä, Invenius sanoi.

Heikki Laitinen sijoittui takaa-ajon 49:nneksi. Laitinen ampui kilpailussa yhteensä kuusi sakkokierrosta. 

– Sakkoja taas liikaa. Hiihto kulki ihan hyvin ja sillä hyvällä tasolla, mikä on nyt keväällä ollutkin. Ei seitsemällä tuolla oikein mukana pysy, Laitinen kommentoi.

Eder mukaan sunnuntain yhteislähtöön

Naisten 10 kilometrin takaa-ajon paras suomalainen oli 36:nneksi sijoittunut Mari Eder. Maailmancupin pisteille yltänyt Eder ampui kilpailussa yhteensä kuusi sakkokierrosta. Ero kärkeen oli maalissa reilut neljä minuuttia.

– Muutaman pisteen sain sieltä kasattua sakoista huolimatta. Oikeastaan ei muuta kuin, että sen turvin sain vielä paikan huomisen massalähtöön. Huomista ja viimeistä kisaa kohti, 13:nneksi nopeinta hiihtovauhtia takaa-ajossa pitänyt Eder kommentoi.

Nastassia Kinnunen sijoittui takaa-ajon 46:nneksi. Kinnunen ampui kilpailussa kolme sakkokierrosta. 

– Tänään oli kokeilu. Valitsin kisaan sukset, jotka oli todella nopeat testissä. Se oli virhe, koska niiden kanssa oli hankaluuksia alamäessä. Harmittaa, mutta olen positiivisillä mielellä, vaikka kokeilu ei nyt osoittautunut onnistuneeksi. 

Miesten takaa-ajon tulokset
Naisten takaa-ajon tulokset

Kuva: NordicFocus

Nastassia Kinnunen 21:s Holmenkollenin pikakilpailussa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Nastassia Kinnunen sijoittui parhaana suomalaisena 21:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Norjan Holmenkollenilla pikakilpailuilla. Kauden viimeisen pikakilpailun voiton vei Norjan Tiril Eckhoff, josta puhtaasti ampunut Kinnunen jäi minuutin ja 42 sekunnin päähän. 

– Oli hieno kisa, enkä osannut tätä odottaa, koska aamulla ei ollut yhtään hyvä fiilis. Kaikki ovat väsyneitä kauden lopussa, ja yritin saada kehoni toimimaan. Olen iloinen, että onnistuin. Sukset oli myös mahtavat, Kinnunen kiitteli.

Mari Eder sijoittui heti Kinnusen perään 22:nneksi. Eder ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkokierrosta, mutta piti ladulla jopa kahdeksanneksi nopeinta kyytiä. 

– Tietysti kolmella sakolla tuo sijoitus on hyvä. Toki haluaisin osua enemmän, mitä on tullut osuttua. Tänään aikaerot oli valtavia, Eder summasi.
 
Seppälä vahvassa lyönnissä ladulla

Miesten 10 kilometrin pikakilpailun voiton vei Norjan Sturla Holm Lägreid. Suomalaisista parasta vauhtia piti 35:nneksi sijoittunut Tero Seppälä. Seppälä ampui makuupaikalta yhden ohi, mutta joutui pystypaikalta kolmelle sakkokierrokselle. 

– Ei tänään onnistunut tuo pystyammunta. Kun paljon tulee kisoja, niin kyllä sinne väliin vain tulee huonompiakin. Ei ollut tuuria, mutta ei riittävästi taitoakaan, kun ohilaukaukset meni reunoille.

– Tietysti pettynyt tuohon ammuntaan, Seppälä kommentoi.

Seppälä jäi päivän ylivoimaisesta voittajasta kahden minuutin ja 21 sekunnin päähän. Hiihtovauhti oli kuitenkin kohdillaan ja suomalainen kellotti ladulla 11:nneksi nopeimman ajan. 

– Yritin suksella taistella, että saisi takaa-ajoon paikan ja pääsisi ihan hyvistä asetelmista siihen lähtemään. Erohan on suuri, mutta on joskus lähdetty kauempaakin. 

– Pikkuisen ollut nyt keväällä haasteita saada hyvää hiihtoa ja ammuntaa samalle päivälle. Otepäässä oli hiihtopuolen kanssa ongelmia, nyt se saatiin kohdalle, niin ammunta oli johonkin hukattu tuossa välissä, Seppälä mietti. 

Inveniukselta hieno debyytti

Heikki Laitinen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 54:nneksi. Laitinen ampui molemmilta paikoilta kaksi ohilaukausta ja jäi kärjestä vajaan kolmen minuutin päähän. 

– Neljä sakkoa taas pikakisassa, sillä ei korkeammille sijoille päästä. Hiihto kulki hienosti ja oli kilpailukykyinen suksi. Huollolle siitä hyvä kiitos. Neljällä sakolla kuitenkin takaa-ajoon, niin olen siitä tyytyväinen, Laitinen kommentoi.

Nuorten MM-kisoissa menestystä niittänyt Otto Invenius sijottui maailmancup-debyytissään 55:nneksi. 

– Eka kisa nyt takana. Pakko sanoa, että vähän ehkä jännitti. Oli tuolla kuitenkin niin kova meteli ja paljon yleisöä, siihen nähden aivan tyytyväinen, Invenius avasi.

Invenius ampui kilpailussa makuupaikan puhtaasti ja joutui pystypaikalta kahdelle sakkokierrokselle. 

– Toki kaksi viimeistä pystystä on aivan turha ampua huti, mutta hiihto oli aivan ok. Oli aika pehmeä latu ja se ei ole minulle mikään paras olosuhde. Sukset toimivat kuitenkin loistavasti, siitä kiitos huollolle. 

Invenius nappasi samalla myös heti paikan uransa ensimmäiseen maailmancup-takaa-ajoon. Takaa-ajot kilpaillaan Holmenkollenilla lauantaina. 

– Tosi hyvillä ja luottavaisilla fiiliksillä takaa-ajoon. Lähdetään taistelemaan kaikki voimat sinne.

– Toivoin vähän, että saisin tälle kaudelle maailmancup-paikan ja onneksi sain nyt mahdollisuuden. On tämä motivoivaa ensi vuotta ajatellen. Näkee, että on vielä tosi paljon tehtävää, jos haluaa menestyä täällä, Invenius kertoi. 

Jaako Ranta oli kilpailun 73:s. Ranta ampui kaksi sakkokierrosta, yhden molemmilta ampumapaikoilta. 

– Ei tullut onnistumista tänään itselle. Oli petrattavaa molemmissa osa-alueissa, ammunnassa ja hiihdossa. Oli selkeästi heikompi vire kuin viikko sitten.

– Kausi rupeaa kevääseen kääntymään, niin ehkä alkaa olemaan vähän eväät syöty, Ranta kommentoi.

Naisten pikakilpailun tulokset
Miesten pikakilpailun tulokset

Kuva: NordicFocus

Suomi kahdeksas Otepään sekaviestissä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen nelikko Jaakko Ranta, Heikki Laitinen, Mari Eder ja Nastassia Kinnunen sijoittui kahdeksanneksi ampumahiihdon maailmancupin sekaviestissä Viron Otepäässä. Sunnuntain viestin voiton vei Norja, ennen toiseksi sijoittunutta Ruotsia ja kolmanneksi sijoittunutta Ranskaa. Suomi jäi kilpailun kärjestä vajaat viisi minuuttia.

Suomen avausosuutta vienyt Jaakko Ranta käytti osuudellaan kaksi varapatruunaa ja saapui vaihtoon sijalla yhdeksän.
 
– Ammunnat oli kohtuulliset, vähän jätti parannettavaa, mutta kun viimeiselle lenkille lähtiessä olin väliajassa toisena, niin oli kuitenkin tosi hyvää suorittamista.

Ranta vaihtoi osuutensa jälkeen vajaan minuutin johtaneen Norjan takana. 

– Viimeiselle kierrokselle eroa tuli vähän liikaa ja sijoitus painui, sen suhteen loppu olisi pitänyt tulla kovempaa. 

– Varmasti tämän päivän osuus summaa tämänhetkistä tekemistä. On tosi hyviä osa-alueita, missä pysyy hyvin kamppailussa mukana, mutta tämä antaa myös hyviä lähtökohtia ensi harjoituskaudelle. Pitää löytää keinoja, että saadaan poweria myös loppuun, Ranta pohti.

Laitisella haasteita pystyllä

Heikki Laitinen ampui toisella osuudella makuun puhtaasti, mutta joutui pystypaikalta sakkokierrokselle. Laitinen saapui vaihtoon sijalla 11, vajaat kaksi ja puoli minuuttia kärjen jälkeen. 

– Aika samanlainen palaute, kuin edellisissäkin kisoissa eli pystyammuntaa lukuun ottamatta oli hyvä veto. Se yksi kierros siitä oli kyllä liikaa. En tiedä miksei se pysty kulje millään, se on vähän sekaisin ollut. Muuten ehjä veto, Laitinen kommentoi.

Mari Eder piti kolmannella osuudella hyvää vauhtia. Viidenneksi nopeiten osuutensa selvittänyt Eder ampui makuun nollille ja käytti pystystä kolme varapatruunaa. Eder vaihtoi sijalla kahdeksan. 

– Itsellä oli hyvä hiihto ja hyvä makuuammunta, pysty oli tiukemmassa tänään.

– Hyvä kahdeksas sija joukkueelle, ollaan siihen sijoitukseen kyllä tyytyväisiä ja odotuksia parempi sijoitus, Eder summasi.

Nastassia Kinnunen käytti ankkuriosuudella neljä varapatruunaa ja hän onnistui pitämään joukkueen kahdeksantena.

– Tunsin kisan aikana olevani hyvässä kunnossa. Stadionin profiili on hieman epätavallinen, kun kaltevuus on erittäin pitkä ennen ampumista. Mutta olen iloinen ja pyrin tekemään laadukasta työtä, Kinnunen kommentoi. 

Suomi parisekaviestin 11:s

Otepäässä kilpailtiin sunnuntaina myös maailmancupin parisekaviesti, jossa Suomen kaksikko Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen sijoittui 11:nneksi. Viestin voiton vei jälleen ylivoimaisesti Norja, josta Suomi jäi reilun kahden minuutin päähän.

Seppälä vei Suomen avausosuutta, jossa hän joutui käyttämään yhteensä neljä varapatruuna. Kolmannen osuuden Seppälä selvitti vain kahdella varapatruunalla. 

– Oli kyllä raskasta menoa ja semmoinen väsyneen miehen taistelu. Vaikka viestejä on kiva hiihtää, mutta kyllä niin paljon näitä kisoja tulee, että olisi kiva, jos joskus saisi huilivuoron. Tietysti se pitää tähän tottua, kun nyt on menestystä tullut ja on kaikki yhteislähdöt, takaa-ajot ja viestit mukana ohjelmassa. Kisoja tulee paljon ja vähän meinaa jo piiputtaa.

– Ehkä sen takia penkalla oli tänään vaikeaa, ei meinaa ajatus kulkea liipaisinsormelle oikealla tavalla ja ei toimi homma, Seppälä kommentoi. 

Maailmancupin viimeinen kisaviikonloppu käynnistyy ensi viikolla Norjan Holmenkollenilla, jossa Seppälän urakka jatkuu perjantaina pikakilpailulla.

– Koitetaan nyt palautua ja ensi viikolla jätetään vielä viimeiset voimanrippeet Kollenille. Toivotaan sinne onnistumisia, Seppälä päätti. 

Minkkisellä sähäkkää menoa

Suvi Minkkinen käytti omilla osuuksillaan yhteensä neljä varapatruunaa, joista kolmea tarvittiin ensimmäisellä makuupaikalla. 

– Tuntuu, että minulle henkilökohtaisesti tässä kisamuodossa vaaranpaikkana on se, kun hiihtää noin lyhyttä reittiä, että se sähäkkyys pitäisi unohtaa penkalla ja rauhoittua aina siellä. Ekalla makuulla, kun oltiin vähän kaukana, niin alitajuisesti yritin riskillä nopeaa sarjaa, että olisi pystynyt nostamaan sijoja. Samaan aikaan tekeminen ei ollut niin hyvää.  

– Sen jälkeen kisa oli hyvää tekemistä, vaikka varmasti ajatuksena oli, että ollaan Teron kanssa oltu hyvässä ammuntavireessä, että olisi voinut olla tässä kisassa saumat korkeammallekin. Vähän liikaa varoja joutui käyttämään, Minkkinen kommentoi. 

Sekaviestin tulokset
Parisekaviestin tulokset

Kuva: NordicFocus



Mari Eder 19:s Otepään yhteislähdössä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder sijoittui parhaana suomalaisena 19:nneksi ampumahiihdon maailmancupissa Viron Otepäässä. Maailmancupissa kilpailtiin lauantaina naisten ja miesten yhteislähdöt. Naisten 12,5 kilometrin kilpailun voiton vei Ruotsin Elvira Öberg, josta Eder jäi vajaan puolentoista minuutin päähän.

– Vaikka sijoitus oli vain 19:s, niin itseasiassa se oli ihan hyvä ja tasapainoinen kisa. Ei voi sillä tavalla jossitella sen enempää.

– Oli myös hienoa päästä massaan kisailemaan mukaan, vaikka epäonnistuin pikakisassa ja näytti jo siltä, että paikkaa ei tule.  

Eder ampui kilpailussa yhteensä kolme ohilaukausta. Hän ampui ensimmäisen makuupaikan puhtaasti ja yhdet ohilaukaukset jokaiselta seuraavalta kolmelta paikalta. 

–  Ammunnat oli pikakisan jälkeen ihan hyvää suorittamista, ja oli toista makuuta lukuunottamatta tekemisenä hyvää.

– Ihan rauhallisin mielin olen tuloksista huolimatta tai siitä johtuen, Eder sanaili. 

Minkkiselle positiivinen yhteislähtödebyytti

Suvi Minkkinen onnistui mainiosti uransa ensimmäisessä maailmancupin yhteislähtökilpailussa. Minkkinen sijoittui kilpailun 22:nneksi ja nappasi samalla uransa kolmanneksi parhaan maailmancup-sijoituksensa.

– Ihan hauskaa kyllä oli, vaikka lähtökohtaisesti itseä hirvitti erityisesti hiihto, että kuinka kovaa kyytiä siinä on tiedossa, kun joutuu lähtemään kovien hiihtäjien kanssa samaa vauhtia. 

– Oli kyllä hyvä suksi ja ykkös- ja kakkoskierros tuntui, että tuli jopa ok. Tällä radalla nousut on sellaisia, että takajoukossa joutui aika lailla seisoskelemaan nousujen alla ja nousujen alut tuli aika hitaasti, kun ei vain lössi liikkunut, Minkkinen avasi.

Hän ampui kilpailussa vain yhden ohilaukauksen. Sakkokierros tuli toiselta makuupaikalta. 

– Mahtavaa, että pystyy edelleen tuollaista ammuntatasoa pitämään yllä. Yksi lipsahti ohi, muuten pystyi hyvin pitämään suorituksen kasassa, vaikka ensimmäinen yhteislähtö jännittikin.

Minkkinen jäi kilpailun voittaneesta Öbergistä minuutin ja 44 sekuntia.

– Minut oli lähtökohtaisesti rankattu 29:nneksi, kun 30 oli viivalla. Lähdin sillä asenteella, että nyt ei ole muuta kuin voitettavaa. Ihan hyvillä mielin nyt olen, Minkkinen kommentoi. 

Seppälällä jäi hampaankoloon

Tero Seppälä sijoittui miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa 20:nneksi. Seppälä ampui kilpailussa yhteensä neljä ohilaukausta, kaksi sekä ensimmäiseltä makuulta että viimeiseltä pystypaikalta.

– Kyllähän se vähän harmittaa, kun ei sellaista onnistumista yhteislähdössä tullut, kun ne on olleet minulle hyviä kisoja. 

– Siihen ekalle paikalle se oikeastaan kaatui, kun siinä tippui letkasta ja niin moni ampui hyvin. Ei siitä vaan enää noustu. 

– Vikalla paikalla olin jo aika puhki. Siinä tuli kaksi hyvin pientä virhettä, mutta ei riittänyt kaatamaan, Seppälä kommentoi. 

Kilpailun voiton vei Norjan Vetle Sjaastad Christiansen, josta Seppälä jäi kahden minuutin ja 22 sekunnin päähän.

– Vaikka ammunta sinänsä ratkaisi tänään, niin enemmän se on tuolla hiihtopuolella ollut täällä Otepäässä hankalaa. Oli ehkä vähän pirteämpi mies kuin pikakisassa, mutta ei aivan löydetty talven ensimmäiseen vesikeliin niin hyvin toimivaa suksea, Seppälä kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Otepäässä sunnuntaina sekaviestillä sekä sekapariviestillä. 

Naisten yhteislähdön tulokset
Miesten yhteislähdön tulokset

Kuva: NordicFocus

Minkkiselle uran paras pikakilpailu Otepäässä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suvi Minkkinen sijoittui parhaana suomalaisena 20:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Otepäässä. Sijoitus oli Minkkiselle uran toiseksi paras maailmancupissa. Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailun voiton vei Ranskan Julia Simon, josta Minkkinen jäi minuutin ja kahdeksan sekunnin päähän.

– Se oli uran paras pikakisa ja varmaan sanomattakin selvää, että hyvä mieli on, Minkkinen iloitsi. 

– Oli ihan tasainen vauhdinjako. Ei mikään ihan huippupäivä hiihdossa, mutta toki voi tässä vaiheessa kautta olla ihan hyvä päivä, vaikka ei siltä enää tuntuisikaan.

Minkkisen häikäisevä ammuntavire jatkui ja suomalainen onnistui jälleen tiputtamaan kaikki taulut nopeasti alas.

– Jotenkin ammunta jännitti tänään tosi paljon. En tiedä miksi, koska se on ollut kuitenkin koko ajan hyvää, mutta jotenkin onnistuin siitä vähän stressiä keräämään.

– Taas se kuitenkin näytti sen, että ei se välttämättä siihen tulokseen vaikuta. Hyvät sarjat molemmat.

– Kyllä tämä lämmittää mieltä, Minkkinen sanoi. 

Ederillä ammuntahaasteita

Mari Eder oli toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 58:s. Eder ampui makuupaikalta yhden ohilaukauksen, mutta joutui pystypaikalta neljälle sakkokierrokselle. Eder jäi kärjestä vajaat kaksi ja puoli minuuttia.

– Yksi plus neljä, eipä siinä paljoa kommentoitavaa ole. Alaoikealta ja alavasemmalta pystyt ja ei ne kaukana ole. Sija 58 ei kyllä lämmitä mieltä. Semmoista tänään taas, katsotaan ensi viikolla sitten uudestaan. 

Nastassia Kinnunen ampui kilpailussa neljä sakkokierrosta ja hän sijoittui 71:nneksi. 

Erika Jänkä oli kilpailun 73:s. Jänkä ampui kilpailussa kolme ohilaukausta ja jäi kärjestä reilut kolme minuuttia. 

– Se oli tuttu ja turvallinen 73 sija. Parempaa toki toivoisi, mutta mennään näillä mitä on. Tosi kiva oli hiihtää kilpaa, mutta se ei vain tuloksena realisoidu tuon parempaan. Toivotaan, että ensi vuonna ylletään parempaan, ja ihan turha tässä on surkutella sitä, mikä taso nyt on. 

– Parhaani teen joka kisassa ja yritän ajatella, että jokainen kisa vie tulevaisuuden kannalta eteenpäin, Jänkä päätti. 


Maailmancup jatkuu Otepäässä lauantaina miesten ja naisten yhteislähdöillä. 

Tulokset

Kuva: NordicFocus

Seppälä Otepään pikakilpailun 11:s

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä sijoittui hienosti 11:nneksi ampumahiihdon maailmancupissa Viron Otepäässä torstaina. Miesten 10 kilometrin pikakilpailun voiton vei jälleen maailmancupia johtava Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi 40 sekunnin päähän.

– Oli tosi tiukka kisa, suksella alle 40 sekuntia nopeimmalle ja silti en aivan mahtunut kymmenen parhaan joukkoon, vaikka penkalla en hävinnyt juuri mitään. Lajin taso on kova, Seppälä kommentoi.

Seppälä onnistui mainiosti penkalla ja hän onnistui ampumaan molemmat ampumapaikat puhtaasti. Kilpailussa ammuttiin vahvasti, sillä jopa 23 miestä selvitti pikakilpailun ilman sakkokierroksia. 

– Hienosti nyt tuli nolla-ammunta ja oli penkalla varmaa tekemistä, mutta tänään oli sitten myös aika monella muullakin varmaa tekemistä.

– Vähän meinasi myös väsy painaa vielä viime viikonlopun kisoista ja kuitenkin on jo yli 30 starttia tälle talvelle takana. Kolme kisaa viime viikonloppuna ja aika nopeasti tuli jo tämä kisa, niin ei ollut aivan paras vire.

Seppälän urakka Otepäässä jatkuu lauantaina yhteislähdössä, johon maailmancupin kokonaiskisassa sijalla 12 oleva Seppälä on vakiinnuttanut paikkansa tällä kaudella.

– Koitetaan lauantaina löytää kovempaa vauhtia ladulle ja jatkaa hyvää ampumista, Seppälä päätti. 

Rannan pisteputki jatkui 

Jaakko Ranta sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena Otepään pikakilpailun 38:nneksi. Rannan pisteputki jatkui, sillä hän nappasi uransa ensimmäiset maailmancupin pisteensä viime viikonloppuna Kontiolahden takaa-ajossa. 

– Oli hyvä päivä. Hyvä vire näkyy tällä hetkellä tekemisessä. Tänään oli pirteää meno niin suksella kuin penkallakin ja huolto oli tehnyt jälleen hyvää työtä. 

Ranta ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen pystypaikalta. Hän jäi kilpailun kärjestä minuutin ja 38 sekuntia.

– Oli aika hieno hetki kisan varrella, kun Risto huusi matkalla, että Suomella on kaksoisjohto, olet toisena Teron perässä, Ranta iloitsi. 

– Pystyllä tuli yksi pieni ajoitusvirhe ja vähän liipaisu myöhästyi, Ranta avasi ohilaukaustaan.

Heikki Laitinen sijoittui pikakilpailun 59:nneksi. Laitinen ampui yhteensä kolme ohilaukausta ja jäi kilpailun kärjestä kaksi minuuttia ja 18 sekuntia.

– Aika perusveto. On siinä muutama ohilaukaus liikaa, niin ei sitten tuon korkeammalle sijoitukselle pääse. Hiihdossa ei mikään paras-, mutta ei huonoinkaan päivä. 

Maailmancup jatkuu Otepäässä perjantaina naisten pikakilpailulla. 

Tulokset

Kuva: NordicFocus

Tero Seppälä nousi 14:nneksi Kontiolahden takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä oli parhaana suomalaisena 14:s, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui takaa-ajoilla Kontiolahdella. Seppälä lähti matkaan sijalta 18 ja onnistui nostamaan sijoituksiaan neljästä sakosta huolimatta. Seppälä ampui jokaiselta paikalta yhden ohilaukauksen.

– Aivan hyvä kisa tänään. Harmittavasti jokaiselta paikalta se yksi lipsahti, mutta ladulla oli vahvaa tekemistä ja huolto oli onnistunut hyvin, niin pystyin vähän nousemaan sijoja. Siinä mielessä voi olla tyytyväinen, Seppälä kommentoi.

Miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon voiton vei Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi minuutin ja 24 sekunnin päähän. Hiihtovauhti oli Seppälällä sunnuntaina kohdillaan, sillä suomalainen piti puhtaissa hiihtoajoissa neljänneksi nopeinta vauhtia.

– Oli hienoa kotiyleisön kannustuksen edessä kilpailla. Aivan hyvä viikonloppu, tämä Kontiolahti ei ole minulle maailmancupissa ollut niin helppo paikka, niin nyt oli mukava saada tännekin parempia onnistumisia. 

Hiidensalolta hyvä nousu

Olli Hiidensalo onnistui myös hyvin takaa-ajossa, sillä sijalta 38 matkaan lähtenyt Hiidensalo saapui maaliin 29:ntenä. Hiidensalo ampui kilpailussa kolme ohilaukausta ja hän jäi kärjestä reilut kaksi ja puoli minuuttia.

– Ensimmäinen pystypaikka oli huonoa ammuntaa, muuten ihan kohtalaista suorittamista penkalla. Aika rauhassa siinä hiihdeltiin neljä kierrosta letkan kanssa, ei hirveästi hoppua pidetty. Sen takia jaksoi hyvin vikalla kierroksella pusertaa ja sain nostettua sijoja. 

– Lopputuloksena ihan hyvä nousu tuli tänään, ja ihan hyvä maku jäi näistä kisoista; Hiidensalo sanoi.

Jaakko Ranta ylsi takaa-ajossa uransa parhaaseen. Sijalta 59 matkaan lähtenyt Ranta saapui nousujohteisen kilpailun jälkeen maaliin sijalla 38. Samalla Ranta nappasi ensimmäiset maailmancupin pisteensä.

– Oli hyvä päivä. Päällimmäisenä mielessä ne ensimmäiset maailmancupin pisteet, ja ne saatiin tänään etenkin hyvän ammunnan siivittämänä. Oli kyllä loistava ammunta.

Ranta ampui kilpailussa vain yhden ohilaukauksen. 

– Toisella makuupaikalla tuli pieni virhe, mikä olisi kyllä ollut otettavissa. Kyllä kolmet nollat on kuitenkin hyvä suoritus penkalla, Ranta kommentoi. 

Minkkinen maailmancupin pisteille

Suvi Minkkinen sijoittui naisten 10 kilometrin takaa-ajon parhaana suomalaisena 24:nneksi. Minkkinen jäi kilpailun voittaneesta Norjan Tiril Eckhoffista kahden minuutin ja 22 sekunnin päähän. 

– Ihan hyvä mieli tämänkin päivän kisasta. Yhden sijan pystyin nousua tekemään, on se nousu sekin, vaikka vähän oli itsellä mielessä, kun niin hyvältä paikalta pääsi lähtemään, että olisiko ollut saumoja jopa tehdä uran parasta. 

– Oli myös hyvä suksi ja kotiyleisön kannustus, niin vähän ensimmäisellä kierroksella lähdin innokkaasti liikkeelle ja tuli vaikeampia kierroksia väliin. Mutta oli myös minulle poikkeuksellista, että pystyin nostamaan viimeisellä kierroksella sijoituksia, Minkkinen iloitsi.

Minkkinen onnistui tapansa mukaan jälleen hyvin myös penkalla. Hän ampui yhden ohi sekä ensimmäiseltä makuulta että viimeiseltä pystypaikalta. 

– Itseä vähän huvittaa se, kun on niin hyvin ampunut varsinkin näitä neljän paikan kisoja, niin vähän jää keskinkertainen fiilis tällaisestakin ammunnasta, vaikka menee hyvään ammuntakategoriaan, Minkkinen sanoi.

Ederillä vaihteleva viikko

Mari Eder sijoittui takaa-ajon 42:nneksi. Eder ampui kilpailussa yhteensä seitsemän sakkokierrosta ja jäi kilpailun kärjestä 3:47.

– Kommenttipankki on aika tyhjä tuollaisen kisan jälkeen, missä viimeisen paikan jälkeen tulee neljä ohilaukausta. Ei se ihan niin huonolta tuntunut, mutta sieltä ylhäältä ohilaukaukset vaan meni. 

– Ei tullut onnistumista tänään, aika vaihteleva viikko on kaikkinensa ollut. Onneksi sain yhden hyvän onnistumisen ja on sekin parempi kuin ei mitään, Eder kommentoi. 

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu torstaina Viron Otepäässä miesten pikakilpailulla. 

Naisten takaa-ajon tulokset
Miesten takaa-ajon tulokset

Kuva: NordicFocus

Mari Eder yhdeksäs Kontiolahden pikakilpailussa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder sijoittui parhaana suomalaisena yhdeksänneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui Kontiolahdella naisten ja miesten pikakilpailuilla. 
Naisten kilpailun voiton vei Saksan Denise Herrmann, josta Eder jäi alle puolen minuutin päähän. 

– Oli hieno saada ehjä suoritus kotilyleisön edessä. Yleisö eli hienosti mukana ja ihmisiä oli tullut paljon paikalle. Se lämmittää mieltä.

Eder onnistui myös ampumapenkalla. Hän ampui makuupaikan puhtaasti ja selvitti pystypaikan yhdellä sakkokierroksella.  

– Tässä on ollut taas ylä- ja alamäkiä, niin top 10 -sijoitus maistuu. Kiva saada ehjä suoritus ja hyvä lähtöpaikka takaa-ajoon, Eder kommentoi.

Minkkinen ylsi uran parhaaseen

Suvi Minkkinen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena kilpailun 25:nneksi. Sijoitus oli Minkkisen uran paras pikakilpailussa. 

– Tänään oli hyvä päivä. On tämä homma aika paljon kivempaa, kun kulkee ja tuntee, että kroppa toimii. Aika iso ero siihen, mitä Kiinassa oli. Tuntuu tosi hyvältä, että alkaa palailemaan normaalille tasolle, Minkkinen iloitsi.

Hän ampui kilpailussa yhden makuupaikan sakkokierroksen ja jäi kilpailun kärjestä lopulta minuutin ja 13 sekuntia. 

– Sija on minulle hyvä ja aikaero keulaan on pieni. Kun on yhdellä sakolla tuolla sijoituksella, niin olen kyllä tosi tyytyväinen. 

– On myös tiivis pakka huomiseen takaa-ajoon, siinä on sijoituksia tarjolla. Lähdetään taistelemaan niistä paremmista sijoituksista, Minkkinen päätti. 

Erika Jänkä oli pikakilpailun 73:s. Jänkä onnistui makuulla puhtaasti, mutta joutui pystypaikan jälkeen kolmelle sakkokierrokselle. 

– Pystyllä oli vähän semmoista hallinnan puutetta, en pystynyt hallitsemaan piipun liikettä. Aika hyvin ne kolme sakkokierrosta hyydytti reiden, oli vähän eväät syöty lopusta. Tänään ei olisi edes vaatinut täydellistä onnistumista, että olisi takaa-ajoon päässyt.

Jänkä jäi kärjestä lopulta reilut kolme minuuttia. 

– Toki suhteessa tämän kauden muihin esityksiin, täällä on ollut jo paljon viitteitä paremmasta. Ja aivan mahtava oli kotiyleisön edessä kisata. Haluan kyllä kiittää kaikki katsojia ja kannustajia, Jänkä lisäsi. 

Seppälä vahvin miehissä

Miesten pikakilpailun kovinta suomalaisvauhtia piti 18:nneksi sijoittunut Tero Seppälä. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi 59 sekunnin päähän.

– Hiihtokuntoa tuntuu vielä löytyvän. Aivan tasaisesti jaksoin hiihtää ja viimeisellä kierroksella hyvin puristaa, kun kotiyleisö niin hyvin kannusti seinänousussa. 

Seppälä ampui kilpailussa kaksi sakkokierrosta makuulta. Pystypaikan suomalainen selvitti puhtaasti.

– Harmi, että tänään siltä makuulta ne kaksi sakkoa tuli. Onneksi siitä kokosin itseni ja sen jälkeen ei varmaan keulaan eroa tullutkaan.

– Tietysti sija painui vähän kauemmaksi, mutta erot on aika pieniä. Huomenna tulee tiukka kisa ja koitetaan taistella hyvä tulos, Seppälä kommentoi.

Hiidensalo mc-pisteille

Olli Hiidensalo nappasi myös maailmancupin pisteitä sijoittumalla kilpailun 38:nneksi. Hiidensalo ampui makuun puhtaasti, mutta kiersi pystypaikan jälkeen kaksi sakkokierrosta. Ero kärkeen oli lopulta minuutin ja 39 sekuntia.

– Pystyltä vähän omaa virhettä tuli, ei mitään ihmeellistä. Ihan ok hiihto tänään, vaikka kakkoskierroksella olin ehkä vähän liian passiivinen.

– Sen verran rauhassa vedin kakkoskierroksen, että oli hyvin vielä voimia viimeiselle kierrokselle. Ihan ok sijoitus tuli ja hyvissä asetelmissa huomiseen takaa-ajoon, Hiidensalo kommentoi. 

Heikki Laitinen oli kilpailun 57:s. Laitinen ampui yhteensä neljä sakkokierrosta ja ero kärkeen oli maalissa 2:22.

– Muuten hyvä kisa, mutta pystyammunta oli taas hukassa. Ei se kolmonen auta siellä mitään. Suksi toimi hyvin ja mies on kyllä kunnossa, kun neljällä sakolla pääsee takaa-ajoon, siitä olen kyllä tyytyväinen, Laitinen kommentoi.

Jaakko Ranta oli pikakilpailun 59:s. Ranta selvitti makuun puhtaasti, mutta joutui pystypaikalta kahdelle sakkokierrokselle. Ranta jäi kärjestä lopulta 2:24.

– Tasapainoinen veto. Makuu oli hyvä, mutta pystylle ehkä pikkuisen liian ahtaalle ajoin itseni ennen ammuntaa. Vaikka ammunta oli hyväntuntuinen, niin tuli pari virhettä ja ne söi hyvän tuloksen tältä päivältä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pääsin takaa-ajoon. Erot on niin pienet, että huomenna on varmasti mikä vain mahdollista.

Naisten pikakilpailun tulokset
Miesten pikakilpailun tulokset

Kuva: NordicFocus

Suomi yhdeksäs miesten viestissä Kontiolahdella

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen nelikko Heikki Laitinen, Tero Seppälä, Olli Hiidensalo ja Jaakko Ranta sijoittui kymmenen parhaan joukkoon, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Kontiolahdella miesten viestillä. 4×7,5 kilometrin kilpailun voiton vei Norja, josta yhdeksänneksi sijoittunut Suomi jäi lopulta vajaan kolmen minuutin päähän.

Viestin avausosuutta vienyt Heikki Laitinen käytti osuudellaan yhteensä viisi varapatruunaa. Laitinen toi joukkueen vaihtoon sijalla 13. 

– Ihan ok avaus oli. Viisi varapaukkua on liikaa, mutta onneksi hiihto kulki tänään mukavasti ja suksi oli hyvä, niin oli ihan kohtalaisena säilyi ero keulaan, Laitinen kommentoi.

Tero Seppälä piti viestin toisella osuudella hirmuista vauhtia. Seppälä selvitti molemmat ampumapaikat nopeasti ilman varapatruunoita. Myös hiihtovauhti oli kohdillaan, sillä osuutensa toiseksi nopeinta vauhtia pitänyt Seppälä nosti Suomen vaihtoon mennessä jo seitsemänneksi.

– Se oli hyvä suoritus, kun lippaalta onnistuin ampumaan molemmat ammunnat ja aika nopeastikin vielä. Hyvin hyödynsin myös peesejä. Hofer tarjosi hyvää peesiä alkumatkalle ja lopussa koetin puristaa sen mitä jaksoi. 

– Oli kyllä hyvä aloitus kisoille. Oli mukava, kun yleisöä oli jo tullut paikalle ja kivasti kuului, kun omaa nimeä huudettiin seinänousussa. 

– Oli kiva kisa ja innolla odotan huomista ja viikonlopun matkoja, Seppälä iloitsi. 

Hiidensalo meni riskillä

Olli Hiidensalo joutui käyttämään kolmannella osuudella kuusi varapatruunaa. Hiidensalo välttyi kuitenkin sakkokierroksilta ja hän saapui vaihtoon sijalla kahdeksan.

– Pääsin hyvästä paikasta lähtemään ja ajattelin, että pitää pienellä riskilläkin kokeilla, kun pääsi hyvään peesiin. Ihan hyvältä tuntui, mutta pikkuisen ylikovaa ehkä itselle oli. 

– Vähän joutui varoja käyttämään liikaa, mutta hiihto oli ihan hyväntuntuista, Hiidensalo kommentoi.
 
Jaakko Ranta käytti ankkuriosuudella yhteensä kaksi varapatruunaa, yhden makuulta ja pystystä. 

– Oli hyvä veto. Kun oli suhteellisen isot erot eteen ja taakse, niin koitin penkalla vähän riskillä ottaa niin makuulla kuin pystyllä. Oli vähän kiihtyvävauhtinen loppua kohden ja viimeinen laukaus meni molemmista ohi. Ensimmäisellä varalla otin ne alas, niin ihan hyvä suoritus kuitenkin.

– Joukkueena kokonaisuudessaan kauden paras sijoitus miesten viestissä, vaikka jokaisella oli mielessä, että olisimme saaneet viime vuoden parhaan sijan (seitsemäs) tänään lyötyä. Siihen nähden oli liikaa varapanoksia joukkueena, Ranta summasi.

Maailmancup jatkuu Kontiolahdella lauantaina naisten ja miesten pikakilpailuilla. 

Tulokset

Kuva: NordicFocus