Mari Eder 19:s Otepään yhteislähdössä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder sijoittui parhaana suomalaisena 19:nneksi ampumahiihdon maailmancupissa Viron Otepäässä. Maailmancupissa kilpailtiin lauantaina naisten ja miesten yhteislähdöt. Naisten 12,5 kilometrin kilpailun voiton vei Ruotsin Elvira Öberg, josta Eder jäi vajaan puolentoista minuutin päähän.

– Vaikka sijoitus oli vain 19:s, niin itseasiassa se oli ihan hyvä ja tasapainoinen kisa. Ei voi sillä tavalla jossitella sen enempää.

– Oli myös hienoa päästä massaan kisailemaan mukaan, vaikka epäonnistuin pikakisassa ja näytti jo siltä, että paikkaa ei tule.  

Eder ampui kilpailussa yhteensä kolme ohilaukausta. Hän ampui ensimmäisen makuupaikan puhtaasti ja yhdet ohilaukaukset jokaiselta seuraavalta kolmelta paikalta. 

–  Ammunnat oli pikakisan jälkeen ihan hyvää suorittamista, ja oli toista makuuta lukuunottamatta tekemisenä hyvää.

– Ihan rauhallisin mielin olen tuloksista huolimatta tai siitä johtuen, Eder sanaili. 

Minkkiselle positiivinen yhteislähtödebyytti

Suvi Minkkinen onnistui mainiosti uransa ensimmäisessä maailmancupin yhteislähtökilpailussa. Minkkinen sijoittui kilpailun 22:nneksi ja nappasi samalla uransa kolmanneksi parhaan maailmancup-sijoituksensa.

– Ihan hauskaa kyllä oli, vaikka lähtökohtaisesti itseä hirvitti erityisesti hiihto, että kuinka kovaa kyytiä siinä on tiedossa, kun joutuu lähtemään kovien hiihtäjien kanssa samaa vauhtia. 

– Oli kyllä hyvä suksi ja ykkös- ja kakkoskierros tuntui, että tuli jopa ok. Tällä radalla nousut on sellaisia, että takajoukossa joutui aika lailla seisoskelemaan nousujen alla ja nousujen alut tuli aika hitaasti, kun ei vain lössi liikkunut, Minkkinen avasi.

Hän ampui kilpailussa vain yhden ohilaukauksen. Sakkokierros tuli toiselta makuupaikalta. 

– Mahtavaa, että pystyy edelleen tuollaista ammuntatasoa pitämään yllä. Yksi lipsahti ohi, muuten pystyi hyvin pitämään suorituksen kasassa, vaikka ensimmäinen yhteislähtö jännittikin.

Minkkinen jäi kilpailun voittaneesta Öbergistä minuutin ja 44 sekuntia.

– Minut oli lähtökohtaisesti rankattu 29:nneksi, kun 30 oli viivalla. Lähdin sillä asenteella, että nyt ei ole muuta kuin voitettavaa. Ihan hyvillä mielin nyt olen, Minkkinen kommentoi. 

Seppälällä jäi hampaankoloon

Tero Seppälä sijoittui miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa 20:nneksi. Seppälä ampui kilpailussa yhteensä neljä ohilaukausta, kaksi sekä ensimmäiseltä makuulta että viimeiseltä pystypaikalta.

– Kyllähän se vähän harmittaa, kun ei sellaista onnistumista yhteislähdössä tullut, kun ne on olleet minulle hyviä kisoja. 

– Siihen ekalle paikalle se oikeastaan kaatui, kun siinä tippui letkasta ja niin moni ampui hyvin. Ei siitä vaan enää noustu. 

– Vikalla paikalla olin jo aika puhki. Siinä tuli kaksi hyvin pientä virhettä, mutta ei riittänyt kaatamaan, Seppälä kommentoi. 

Kilpailun voiton vei Norjan Vetle Sjaastad Christiansen, josta Seppälä jäi kahden minuutin ja 22 sekunnin päähän.

– Vaikka ammunta sinänsä ratkaisi tänään, niin enemmän se on tuolla hiihtopuolella ollut täällä Otepäässä hankalaa. Oli ehkä vähän pirteämpi mies kuin pikakisassa, mutta ei aivan löydetty talven ensimmäiseen vesikeliin niin hyvin toimivaa suksea, Seppälä kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Otepäässä sunnuntaina sekaviestillä sekä sekapariviestillä. 

Naisten yhteislähdön tulokset
Miesten yhteislähdön tulokset

Kuva: NordicFocus