Uutiset

Puheenjohtajalta: Ampumahiihtokausi päättyy mukavissa tunnelmissa! On erityisiä syitä onnitella ja kiittää!

    Tapio Pukki   Uutiset  

Ampumahiihtokausi päättyy mukavissa tunnelmissa! On erityisiä syitä onnitella ja kiittää!

Kaisa Mäkäräinen nousi maailmacupin ykköseksi kokonais- ja yhteislähtökilpailuissa.

Ampumahiihdon draamaa parhaimmillaan, kuin suoraan elokuvathrilleristä. Viimeisessä maailmancupin osakilpailussa Tyumenissa tuli esiin Kaisan uskomaton tahto voittaa, huippukunnon lisäksi, erinomaisella tavalla. Koko Suomen ampumahiihtoväki ja ampumahiihdon ystävät onnittelevat Kaisaa huikeasta menestyksestä.

Menestykseen tarvitaan pitkäjänteinen työ sekä vahvat tausta- ja tukijoukot. Kaisan vanhemmat, Jarkko, Jarmo, Harri sekä useita muita henkilöitä sekä yhteistyökumppaneita, jotka ovat vuosien ajan jaksaneet tukea ja auttaa, että Kaisa on voinut fokusoida oman tekemisensä oikeisiin asioihin huippukunnon saamiseksi. On todella tärkeää muistaa kiittää huippu-urheilussa välttämättömiä taustavoimia, jotka ovat edellytyksenä, että voi tähdätä huipulla kilpailemiseen sekä erityisesti kun tavoitellaan huippumenestystä.
Haluan kiittää kaikkia ampumahiihtoa sekä harrastavien että lajissa kilpailevien taustajoukkoja merkittävästä työstä, joka on lajimme ehkä tärkein kulmakivi.

Kuluneella kaudella saimme kokea paljon ilonaiheita. Nuoret ja miehet nostivat selkeästi tasoaan kansainvälisissä kisoissa. Maapisteiden perusteella ensi kaudella Suomella on miehissä 4 starttipaikkaa. Tämä mahdollistaa yhä useammalle osallistumisen maailmancupeihin, joissa näkee suoraan oman tasonsa maailman parhaiden ampumahiihtäjien kohdatessa.

Kuluneen vuoden aikana Liiton johdolla on toteutettu merkittäviä kehitysaskelia myös suomalaisen ampumahiihdon valmennusjärjestelmän kehittämiseksi, valiokuntatyö on saatu aktiiviseksi, alue- ja seuratyön tukemiseen sekä kehittämiseen on luotu toimenpiteitä ja konkreettisesti työtä päästään tekemään alkukesän aikana. Erittäin tärkeänä pidän aikaansaatua hyvää yhteishenkeä ampumahiihtoväen keskuuteen. Toimintakulttuuria on modernisoitu ja läpinäkyvyys asioissa pidetään asiaan kuuluvana tapana toimia.

Kirjoitin loppuvuodesta, että uusi valmennusjohto tullaan lähiaikana etsimään avoimella haulla, tavoitteena olympiadin pituinen pitkäjänteinen työ. Uusi päävalmentaja on nimetty ja hän on Jonne Kähkönen. Ampumahiihtoväki toivottaa Jonnen tervetulleeksi johtamaan Suomen ampumahiihdon valmennustoimintaa. Jonne ja lajipäällikkö Jouni Kinnunen, tukenaan valmennusvaliokunta, valmistelevat valmentajaryhmän sekä uuden valmennuskauden sisällön, valmennusryhmät, ym kevään aikana hallituksen vahvistettavaksi.

Antti Leppävuori toimi päävalmentajana 2 vuotta. Leppävuoren päävalmentajakaudella vahvaa lisäarvoa toimintaan tuli mm. Antin vahvasta kokemuksesta sekä valmennustiedosta, fyysisen valmennuksen huippuosaamisesta sekä aiempaa syvällisemmästä tiedon hankinnasta sekä käyttöönotosta. Jälkimmäisen vuoden aikana vahvistettiin eri valmentajien, urheilijoiden ja muiden tukihenkilöiden yhteistyötä valmennuksessa. Kiitämme Antti Leppävuorta intensiivisestä sekä vahvasta panoksesta hänen päävalmentajakaudella suomalaisen ampumahiihdon kehittämisessä ja nostamisessa lähemmäksi maailman huipputasoa.

 

Ampumahiihtoterveisin,

Kalle Lähdesmäki
puheenjohtaja
Suomen Ampumahiihtoliitto

Kaisa Mäkäräinen maailmancupin voittoon!

    Tapio Pukki   Uutiset  

 

 

Suomen Kaisa Mäkäräinen on voittanut ampumahiihdon maailmancupin kaudella 2017-2018.

Voitto ratkesi huikean jännitysnäytelmän jälkeen cupin viimeisessä osakilpailussa Venäjän Tjumenissa. Viimeisen viikonlopun sijoitukset 2., 1. ja 6. nostivat Kaisan ohi Slovakian Anastasia Kuzminan.

Kaisa Mäkäräinen voitti urallaan maailmancupin nyt kolmannen kerran.

Suomen Ampumahiihtoliitto onnittelee Kaisaa, valmentajia ja taustajoukkoja hienosta kaudesta!

Samalla haluamme kiittää kaikkia tukijoitamme kansainvälisestä kilpailukaudesta 2017-18.

JONNE KÄHKÖNEN SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON PÄÄVALMENTAJAKSI

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on valinnut Jonne Kähkösen uudeksi päävalmentajaksi 1.7.2018 alkaen.

 

Päävalmentaja Kähkösen ja SAhL:n sopimuksen keston tavoitteena on koko alkava olympiadi. Sopimus on sisällöltään mallia 2+2 vuotta.

 

Päävalmentajan tehtävä kiinnosti laajalti niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin ampumahiihtovalmentajia. Yhteensä hakijoita oli kaikkiaan 18 henkilöä neljästä eri maasta.

 

Päävalmentajan valintaa oli valmistelemassa työryhmä, johon kuuluivat liiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Petri Rolig, lajipäällikkö Jouni Kinnunen ja Olympiakomitean lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäinen. Työryhmälle evästyksenä oli kuluneen vuoden aikana työstetty suomalaisen ampumahiihdon tavoitteellinen toimintamalli. Urheilijoita ja heidän henkilökohtaisia valmentajia on myös kuultu valintaprosessin edetessä.

 

Jonne Kähkösen valintaa puolsi vahvasti hänen vankka kokemuksensa kansainvälisestä ampumahiihtovalmennuksesta sekä meriitit USA:n ampumahiihtomaajoukkueen kanssa. Pitkäjänteisellä työllä USA:n joukkueen kehitys on ollut erittäin nousujohteista ja tuloksia tuovaa. Suomen ampumahiihtomaajoukkueen valmentajana Kähkönen toimi vuosina 2006-2010.

 

Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki on erittäin tyytyväinen Jonne Kähkösen valintaan. ”Jonne Kähkönen on pitkäjänteisesti syventänyt sekä kehittänyt osaamistaan vahvan peruskoulutuksen jälkeen ampumahiihdon kokonaisuuteen ja ampumahiihdon eri osa-alueisiin. Jonnen vahvuuksia edellä mainitun lisäksi ovat: monipuolinen kommunikaatiotaito, henkisen valmennuksen tärkeyden ymmärrys ja sisällyttäminen valmennukseen sekä synergiaa tuottava yhteistyötaito”.

 

Jonne Kähkönen kommentoi itse paluutaan Suomeen ja ampumahiihtomaajoukkueen vetovastuuseen: ”Otan uuden haasteen vastaan innolla. Suomalaisten ampumahiihtäjien tason nousu Kaisan erinomaisten suoritusten taustalla ei ole jäänyt huomaamatta. Useamman vuoden hyvä Nuorten- ja Talent-ryhmän valmennus on erinomainen perusta maajoukkueen tason leventämiselle, niin miehissä kuin naisissakin.”

 

Lisätiedot:

SAhL puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, +358 500 363 126 / kallejohannes.lahdesmaki(a)gmail.com

Päävalmentaja Jonne Kähkönen, soittoaika haastatteluja varten 25.3.2018 klo 16-18 Suomen aikaa +1-207-798-1902.

Ampumahiihtoliiton sääntömääräinen kevätkokous ja seurapäivät 21.4.2018 Tuusulassa *Päivitetty majoitus

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton kevätliittokokous ja seurapäivät pidetään lauantaina 21.4.2018 Tuusulassa.

Seurapäivät alkavat Tuusulan kunnantalolla klo 10.00 ja liittokokous klo 16.00

Kevätkokouksessa käsitellään liiton sääntöjen mukaiset asiat. Tarkennettu kokouskutsu sekä kokousmateriaali lähetetään seuroille erikseen sähköpostilla.

Seurapäivien ohjelma julkaistaan myös tällä sivulla.

Ilmoittautumiset kevätliittokokoukseen sekä seurapäiviin pyydetään liiton toimistolle, tapio.pukki(at)biathlon.fi  mahdollisimman pian tai viimeistään 15.4. mennessä.

Pitkänmatkalaisille on järjestetty tarjoushinta kokouspaikan läheltä Hotelli Krapiin. Tarjoushinta on voimassa 6.4.2018 mennessä tehtyihin varauksiin. Mainitkaa Suomen Ampumahiihtoliiton kevätkokous varausta tehdessänne. Hotellin yhteystiedot: www.krapi.fi / myynti@krapi.fi / 09 27484290

Tervetuloa kokoukseen,

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus

Kalle Lähdesmäki                       Tapio Pukki
Puheenjohtaja                             Toiminnanjohtaja

 

IBU:n kansainvälisiä kilpailuhakuja vuosille 2019-2022 auki

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU pyytää kansallisilta liitoilta hakemuksia seuraavien kansainvälisten kilpailujen järjestämiseksi 31.5.2018 mennessä. Kilpailunjärjestämisestä kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä liiton toimistolle tapio.pukki(a)biathlon.fi.

 

Kilpailunjärjestäjän B-lisenssiä vaativat kilpailut:

Nuorten Maailmanmestaruuskilpailut vuosille 2021 ja 2022

Avoimet Euroopan mestaruuskilpailut vuosille 2021 ja 2022

IBU Cup – osakilpailut kausille 2020-2021 ja 2021-2022

Rulla-ampumahiihdon MM-kilpailut vuodelle 2020 ja 2021

 

Muut kansainväliset kilpailut:

IBU Junior Cup – osakilpailut kausille 2020-2021 ja 2021-2022

Muut kansainväliset kilpailut ajalle 1.5.2019 – 30.4.2020

 

IBU Junior Cup-osakilpailujen osalta kilpailunjärjestäjän B-lisenssi on suositeltava, mutta ei pakollinen hakukriteeri.

 

Lisätiedot kilpailujen hakemisesta toiminnanjohtajalta, tapio.pukki(a)biathlon.fi / 046 878 2200.

Joukkuevalinnat kevään maailmancup- ja IBU-cup-kiertueille

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Hallitus on vahvistanut joukkuevalinnat maaliskuun kansainvälisille cup-kiertueille.

 

Maailmancup 7 Kontiolahti, Suomi 6.-11.3.2018

Naiset: Mari Laukkanen, Venla Lehtonen, Suvi Minkkinen, Kaisa Mäkäräinen ja Laura Toivanen.

Miehet: Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä.

Valmennus: Antti Leppävuori ja Juha Papinsaari

Suksihuolto: Huoltopäällikkö Pekka Kemppi, suksihuoltajat Juha Kankkunen, Jarkko Siltakorpi ja Ahti Toivanen.

Lihashuolto: Vesa Kontturi

 

Maailmancup 8 Holmenkollen, Norja 13.-18.3.2018

Naiset: Mari Laukkanen, Venla Lehtonen, Suvi Minkkinen, Kaisa Mäkäräinen ja Laura Toivanen.

Miehet: Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo ja Tero Seppälä sekä parhaiten suoriutunut mieshiihtäjä nuorten MM-kisoista tulee viestiin neljänneksi viestinviejäksi.

Valmennus: Juha Papinsaari ja Niko Aapajärvi

Suksihuolto: Huoltopäällikkö Pekka Kemppi, suksihuoltajat Juha Kankkunen ja Jarkko Siltakorpi

Lihashuolto: Vesa Kontturi

 

Maailmancup 9 Tyumen, Venäjä 20.-25.3.2018

Naiset: Mari Laukkanen, Kaisa Mäkäräinen ja Laura Toivanen. Neljäs edustaja valitaan Holmenkollenin MC-kilpailun jälkeen, joko Venla Lehtonen tai Suvi Minkkinen.

Miehet: Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo, Tero Seppälä.

Valmennus: Antti Leppävuori ja Juha Papinsaari

Suksihuolto: Huoltopäällikkö Pekka Kemppi, suksihuoltajat Juha Kankkunen ja Jarkko Siltakorpi

Lihashuolto: Vesa Kontturi

 

IBU-cup 7 Uvat ja 8 Khanty-Mansiysk: IBU-cup joukkuetta ei kahteen viimeiseen osakilpailuun lähetetä joukkueen kokoamisessa olleista haasteista johtuen.

 

Lisätiedot: Päävalmentaja Antti Leppävuori, 046 878 2209.

Lauri Elo Suomen Ampumahiihtoliiton kenttäpäälliköksi

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto on valinnut uudeksi kenttäpäälliköksi Lauri Elon (37) 31.10.2018 saakka. Lauri Elo on opiskellut Master of Sport Studies-tutkinnon 2016 liikunnan kehittämisestä ja johtamisesta ja hänellä on vahva tausta seuratyön parista.

Viimeisimmäksi Elo on työskennellyt lasten ja nuorten matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksien lisäämisen parissa ja toiminut projektiluontoisesti eri urheiluseuroissa kehitystyössä, myynnissä ja markkinoinnissa. Elolla on pitkä kokemus ja kaupallinen tausta urheiluvälineiden maahantuonnissa.

Työtehtävissään kenttäpäällikkö ottaa haltuunsa nuorisopuolen hankkeet sekä seurakehittämisen. Tämän lisäksi Elon hallinnollista osaamista hyödynnetään niin Liiton viestinnässä kuin toimiston muissa toimissa.

Lauri Elo kommentoi valintaansa näin:
Ampumahiihto on hyvässä nosteessa ja omaa paljon kiehtovia elementtejä ajatellen erityisesti nuoria harrastajia. Lumilajit liikuttavat-hanke ja URLUS-nuorisoprojekti luovat hyvää pohjaa harrastajamäärien kasvulle.

Olen toiminut seuratyön parissa useita vuosia ja lajin ulkopuolelta tulevana voin mahdollisesti tarjota uusia raikkaita ajatuksia toimintojen kehittämiseen. Seuratoiminnassa haasteet ja mahdollisuudet perustuvat kuitenkin pitkälti samoihin perusasioihin lajista riippumatta, Elo lisää.

Jatkossa Lauri Elon tavoittaa numerosta 046 8782204 ja lauri.elo(at)biathlon.fi