Uutiset

Nuoret avaavat SM-kisakauden Kontiolahdella

    admin 

Kotimaisen ampumahiihtokauden ensimmäiset arvokisat kilpaillaan viikonloppuna Kontiolahdella. Vuorossa ovat siis nuorten SM-kilpailut ja samalla ne avaavat 13-17-vuotiailla Lapua Cup-kauden ja 19-21-vuotiailla  Karhu Cup-kauden.

Paikalle on ilmoittautunut 237 nuorta urheilijaa, joten stadionilla on jo melkoinen urheilujuhlan tuntu. Toivotaan, että kelit suosivat kisoja ja kisaajat saavat paljon onnistumisia!

Kisasivut

Suomen Olympiajoukkuetta täydennettiin

    admin 

Suomen Olympiajoukkue Sotsin Olympialaisiin kasvoi 99 urheilijan kokoiseksi, kun 22 urheilijaa viidestä lajista nimettiin joukkueeseen.

Ampumahiihtoon valittiin henkilökohtaisten näyttöjen perusteella Mari Laukkanen. Sekaviestijoukkueen näyttöjen perusteella valittiin Jarkko Kauppinen ja Ahti Toivanen. Olli Hiidensalo on kotiin jäävä varaedustaja.

Viimeiset mahdoliset valinnat tehdään ensi viikon maanantaina 27.1.2014.

Liiton valmennustoiminta vahvistuu

    admin 

SAhL on tehnyt sopimuksen toiminimi Windtrainerin kanssa, millä hankitaan valmennus ja koulutuspalveluita ampumahiihtoon. Palveluiden kohderyhminä ovat liiton valmennusryhmät ja jäsenseurat. Erityisenä tavoitteena on aluevalmennuksen organisointi ja toteutus sekä seuroissa tapahtuvat koulutustapahtumat.

Palvelut toteuttaa kenttäpäällikkö Asko Nuutinen Windtrainerista. Nyt solmittu sopimus on vuoden 2014 mittainen.

Lisätietoja ja ohjeita valmennusryhmille ja liiton jäsenseuroille tulee liiton kotisivuille kun sopimuksen mukaiset suunnitelmat valmistuvat kevään 2014 aikana.

Universiadit

    admin 

Joulukuussa kisattiin Universiadeissa Italian Trentinossa. Oheisesta linkistä pääsee lukemaan, miten ampumahiihtojoukkueemme kisoissa pärjäsi!

Pääset lukemaan TÄSTÄ.

Universiadit 2013

    admin 

lehtomaa_gronman_ma_1_kuva_milla_vahtila_p
Suomalaiset Henri Lehtomaa ja Tuomas Grönman ampumapaikalla

 

Teksti: Tarmo Napari Kuva: OLL tiedotus/ Milla Vahtila

AMPUMAHIIHTÄJÄT TALVIUNIVERSIADEISSA

26. Talviuniversiadit kisailtiin Italian Trentinossa 11.-21.12.2013. Suomen joukkue saavutti kahdeksalla mitalilla (3-2-3) universiadihistoriansa parhaan mitalisaaliin. Suomi sijoittui maiden välisessä mitalitilastossa yhdeksänneksi, Venäjän ollessa paras 50 mitalillaan. Talviuniversiadeissa kilpaili yli 3000 urheilijaa 52 maasta 12 eri urheilulajissa. Ampumahiihdot (23 osallistujamaata) järjestettiin viime talven maastohiihdon MM-kilpailujen Val di Fiemmen (Lago di Tesero) maastoissa. Ampumahiihtoon osallistui viisi urheilijaa Tuomas Grönman, Henri Lehtomaa, Meri Maijala, Tuomas Säily ja Laura Toivanen .Valmentajana toimi Tarmo Napari.  Erityiskiitokset ampumahiihtäjien suksihuollosta vastanneille osaajille Jari Niemiselle ja Antero Koukille, jotka maastohiihtokilpailujen lomassa loihtivat myös ampumahiihtäjien sukset loistoluistoon kilpailusta toiseen.

Suomalaisten tulokset

13.12 normaali

15.12 pikakilpailu

16.12 takaa-ajo

18.12 sekaviesti

20.12 yhteislähtö

Tuomas  GRÖNMAN  

19./+4:45,3 (0101)

38. / +2:33,8 (31)

41./+6:43,5 (1132)

B 8./+1:15,6 (0+4)

Henri LEHTOMAA  

40./+9:33,5 (1301)

42. / +2:45,8 (02)

43./+7:47,5 (0033)

Y 8./+3:01,3 (2+3)

Meri MAIJALA  

21./+5:20,8 (0120)

36. / +5:14,0 (22)

32./+9:54,9 (1012)

G 7./+1:41,7 (0+1)

24. /+6:26,4 (1030)

Tuomas SÄILY  

44./+10:20,0 (2211)

51. / +4:28,9 (21)

51./+12:13,8 (2133)

Laura TOIVANEN 

28./+9:17,6 (0322)

32. / +3:49,7 (11)

29./+7:49,5 (0013)

R 7./ +1:56,4 (0+3)

27. /+6:51,4 (3020)

Talviuniversiadit kuuluvat ehdottomasti kansainvälisen tasolle pyrkivien korkeakoulussa opiskelevien ampumahiihtäjien urheilijan polun kilpailuohjelmaan niinä vuosina kun kilpailut järjestetään. Mm Kaisa Mäkäräisen paras oman urheilijan polun universiadisijoitus on viides sija yhteislähtökilpailussa vuodelta 2005. Trentinon kilpailuja arvostettiin melko laajalti, lähes kaikki ampumahiihdot oli katsottavissa suorina lähetyksinä mm Eurosportin kanavilta. Seuraavan kerran talviuniversiadeissa kilpaillaan vuonna 2015 Granadassa (ESP) ja 2017 Almatyssa (KAZ). Valitettavasti Granadaan ei rahoitusvaikeuksien vuoksi valmistu ajoissa taviurheilukeskusta, joten FISU (The International University Sports Federation) kartoittaa mahdollisuutta järjestää ampumahiihdot ja pohjoismaiset hiihtolajit jollain toisella paikkakunnalla. Toivotaan, että näille lajeille löytyy kilpailujen järjestämiseen kykenevä kilpailupaikkakunta FISU:n sääntöjen edellyttämällä tavalla.

 

Kansalliset ampumahiihtokisat Oulussa 18.1.2014

    admin 

Oulun hiihtoseura järjestää kansalliset ampumahiihtokilpailut Oulussa lauantaina 18.1.2014. Lumen vähyyden takia kilpailu on muutettu pikakilpailuksi. Kilpailu hiihdetään säilölumilatupohjalla. Ilmoittautumiset ma 13.1.2014 klo 18.00 mennessä. Lisätietoja www.oulunhiihtoseura.fi.

Nuorten Suomi – Ruotsi Maaottelu

    admin 

Perinteinen ampumahiihdon Suomi – Ruotsi maaottelu käydään jälleen 21. – 23.3.2014.

Valintaperusteena kilpailuun ovat kuusi parasta Lapua-cup sijoitusta kaudella 2013 – 2014 sekä nuorten SM-kilpailut.

Halukkaat voivat tiedustella kilpailusta lisätietoja Sven Nygårdilta puhelimesta 0400-629376.