Mari Eder yhdeksäs Kontiolahden pikakilpailussa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder sijoittui parhaana suomalaisena yhdeksänneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui Kontiolahdella naisten ja miesten pikakilpailuilla. 
Naisten kilpailun voiton vei Saksan Denise Herrmann, josta Eder jäi alle puolen minuutin päähän. 

– Oli hieno saada ehjä suoritus kotilyleisön edessä. Yleisö eli hienosti mukana ja ihmisiä oli tullut paljon paikalle. Se lämmittää mieltä.

Eder onnistui myös ampumapenkalla. Hän ampui makuupaikan puhtaasti ja selvitti pystypaikan yhdellä sakkokierroksella.  

– Tässä on ollut taas ylä- ja alamäkiä, niin top 10 -sijoitus maistuu. Kiva saada ehjä suoritus ja hyvä lähtöpaikka takaa-ajoon, Eder kommentoi.

Minkkinen ylsi uran parhaaseen

Suvi Minkkinen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena kilpailun 25:nneksi. Sijoitus oli Minkkisen uran paras pikakilpailussa. 

– Tänään oli hyvä päivä. On tämä homma aika paljon kivempaa, kun kulkee ja tuntee, että kroppa toimii. Aika iso ero siihen, mitä Kiinassa oli. Tuntuu tosi hyvältä, että alkaa palailemaan normaalille tasolle, Minkkinen iloitsi.

Hän ampui kilpailussa yhden makuupaikan sakkokierroksen ja jäi kilpailun kärjestä lopulta minuutin ja 13 sekuntia. 

– Sija on minulle hyvä ja aikaero keulaan on pieni. Kun on yhdellä sakolla tuolla sijoituksella, niin olen kyllä tosi tyytyväinen. 

– On myös tiivis pakka huomiseen takaa-ajoon, siinä on sijoituksia tarjolla. Lähdetään taistelemaan niistä paremmista sijoituksista, Minkkinen päätti. 

Erika Jänkä oli pikakilpailun 73:s. Jänkä onnistui makuulla puhtaasti, mutta joutui pystypaikan jälkeen kolmelle sakkokierrokselle. 

– Pystyllä oli vähän semmoista hallinnan puutetta, en pystynyt hallitsemaan piipun liikettä. Aika hyvin ne kolme sakkokierrosta hyydytti reiden, oli vähän eväät syöty lopusta. Tänään ei olisi edes vaatinut täydellistä onnistumista, että olisi takaa-ajoon päässyt.

Jänkä jäi kärjestä lopulta reilut kolme minuuttia. 

– Toki suhteessa tämän kauden muihin esityksiin, täällä on ollut jo paljon viitteitä paremmasta. Ja aivan mahtava oli kotiyleisön edessä kisata. Haluan kyllä kiittää kaikki katsojia ja kannustajia, Jänkä lisäsi. 

Seppälä vahvin miehissä

Miesten pikakilpailun kovinta suomalaisvauhtia piti 18:nneksi sijoittunut Tero Seppälä. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi 59 sekunnin päähän.

– Hiihtokuntoa tuntuu vielä löytyvän. Aivan tasaisesti jaksoin hiihtää ja viimeisellä kierroksella hyvin puristaa, kun kotiyleisö niin hyvin kannusti seinänousussa. 

Seppälä ampui kilpailussa kaksi sakkokierrosta makuulta. Pystypaikan suomalainen selvitti puhtaasti.

– Harmi, että tänään siltä makuulta ne kaksi sakkoa tuli. Onneksi siitä kokosin itseni ja sen jälkeen ei varmaan keulaan eroa tullutkaan.

– Tietysti sija painui vähän kauemmaksi, mutta erot on aika pieniä. Huomenna tulee tiukka kisa ja koitetaan taistella hyvä tulos, Seppälä kommentoi.

Hiidensalo mc-pisteille

Olli Hiidensalo nappasi myös maailmancupin pisteitä sijoittumalla kilpailun 38:nneksi. Hiidensalo ampui makuun puhtaasti, mutta kiersi pystypaikan jälkeen kaksi sakkokierrosta. Ero kärkeen oli lopulta minuutin ja 39 sekuntia.

– Pystyltä vähän omaa virhettä tuli, ei mitään ihmeellistä. Ihan ok hiihto tänään, vaikka kakkoskierroksella olin ehkä vähän liian passiivinen.

– Sen verran rauhassa vedin kakkoskierroksen, että oli hyvin vielä voimia viimeiselle kierrokselle. Ihan ok sijoitus tuli ja hyvissä asetelmissa huomiseen takaa-ajoon, Hiidensalo kommentoi. 

Heikki Laitinen oli kilpailun 57:s. Laitinen ampui yhteensä neljä sakkokierrosta ja ero kärkeen oli maalissa 2:22.

– Muuten hyvä kisa, mutta pystyammunta oli taas hukassa. Ei se kolmonen auta siellä mitään. Suksi toimi hyvin ja mies on kyllä kunnossa, kun neljällä sakolla pääsee takaa-ajoon, siitä olen kyllä tyytyväinen, Laitinen kommentoi.

Jaakko Ranta oli pikakilpailun 59:s. Ranta selvitti makuun puhtaasti, mutta joutui pystypaikalta kahdelle sakkokierrokselle. Ranta jäi kärjestä lopulta 2:24.

– Tasapainoinen veto. Makuu oli hyvä, mutta pystylle ehkä pikkuisen liian ahtaalle ajoin itseni ennen ammuntaa. Vaikka ammunta oli hyväntuntuinen, niin tuli pari virhettä ja ne söi hyvän tuloksen tältä päivältä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pääsin takaa-ajoon. Erot on niin pienet, että huomenna on varmasti mikä vain mahdollista.

Naisten pikakilpailun tulokset
Miesten pikakilpailun tulokset

Kuva: NordicFocus