Minkkiselle uran paras pikakilpailu Otepäässä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suvi Minkkinen sijoittui parhaana suomalaisena 20:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Otepäässä. Sijoitus oli Minkkiselle uran toiseksi paras maailmancupissa. Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailun voiton vei Ranskan Julia Simon, josta Minkkinen jäi minuutin ja kahdeksan sekunnin päähän.

– Se oli uran paras pikakisa ja varmaan sanomattakin selvää, että hyvä mieli on, Minkkinen iloitsi. 

– Oli ihan tasainen vauhdinjako. Ei mikään ihan huippupäivä hiihdossa, mutta toki voi tässä vaiheessa kautta olla ihan hyvä päivä, vaikka ei siltä enää tuntuisikaan.

Minkkisen häikäisevä ammuntavire jatkui ja suomalainen onnistui jälleen tiputtamaan kaikki taulut nopeasti alas.

– Jotenkin ammunta jännitti tänään tosi paljon. En tiedä miksi, koska se on ollut kuitenkin koko ajan hyvää, mutta jotenkin onnistuin siitä vähän stressiä keräämään.

– Taas se kuitenkin näytti sen, että ei se välttämättä siihen tulokseen vaikuta. Hyvät sarjat molemmat.

– Kyllä tämä lämmittää mieltä, Minkkinen sanoi. 

Ederillä ammuntahaasteita

Mari Eder oli toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 58:s. Eder ampui makuupaikalta yhden ohilaukauksen, mutta joutui pystypaikalta neljälle sakkokierrokselle. Eder jäi kärjestä vajaat kaksi ja puoli minuuttia.

– Yksi plus neljä, eipä siinä paljoa kommentoitavaa ole. Alaoikealta ja alavasemmalta pystyt ja ei ne kaukana ole. Sija 58 ei kyllä lämmitä mieltä. Semmoista tänään taas, katsotaan ensi viikolla sitten uudestaan. 

Nastassia Kinnunen ampui kilpailussa neljä sakkokierrosta ja hän sijoittui 71:nneksi. 

Erika Jänkä oli kilpailun 73:s. Jänkä ampui kilpailussa kolme ohilaukausta ja jäi kärjestä reilut kolme minuuttia. 

– Se oli tuttu ja turvallinen 73 sija. Parempaa toki toivoisi, mutta mennään näillä mitä on. Tosi kiva oli hiihtää kilpaa, mutta se ei vain tuloksena realisoidu tuon parempaan. Toivotaan, että ensi vuonna ylletään parempaan, ja ihan turha tässä on surkutella sitä, mikä taso nyt on. 

– Parhaani teen joka kisassa ja yritän ajatella, että jokainen kisa vie tulevaisuuden kannalta eteenpäin, Jänkä päätti. 


Maailmancup jatkuu Otepäässä lauantaina miesten ja naisten yhteislähdöillä. 

Tulokset

Kuva: NordicFocus