Ampumahiihto tutuksi Napsu-leirillä

     Lauri Elo   Uutiset  

Tuusulan Voima-Veikot järjestivät lauantaina 18. toukokuuta Napsu-ampumahiihtoleirin lajista kiinnostuneille lapsille, nuorille sekä heidän vanhemmilleen. Paikalle päivän kestävälle leirille saapui 11 innokasta ampumahiihtäjän alkua.

Osana Urlus-nuorisoprojektia kehitetyn ampumahiihdon Napsu-leirin tarkoituksena on tarjota helppo ja yksinkertainen tapa tutustuttaa perheitä ampumahiihdon harrastamiseen. Lauantain leiripäivä oli Tuusulassa jo kevään toinen.

Leiripäivä starttasi aamu yhdeksältä Tuusulan uimahallilla, jossa käytiin Tuusulan Voima-Veikkojen ampumahiihtovalmentajan, Jari Junttasen johdolla aamupäivän aikana läpi ampumahiihdon teoriaa, lajin perusteita sekä tähtäämistä ja liipaisemista. Teoriaosuudesta siirryttiin ennen lounasta vielä kokeilemaan kerrottuja asioita käytännössä ekoaseilla.

Ekoaseilla harjoiteltiin oikeaa ammunta-asentoa, lataamista, tähtäämistä, puristavaa laukausta sekä jälkipitoa. Aluksi pyrittiin saamaan osumia pystytauluihin, joista pian siirryttiin jo hakemaan osumia makuualueen sisäpuolelta. Lopuksi nuoret saivat opettaa vanhemmilleen juuri opittuja asioita ja haastaa vanhempansa ammuntatarkkuudessa.

Ammunta oikeilla aseilla kohokohta

Lounaan jälkeen leiripäivä siirtyi Tuusulan ampumahiihtostadionille, jossa heti aluksi käytiin läpi ampumahiihdon turvallisuuteen liittyviä sääntöjä. Sen jälkeen nuoret pääsivät ampumaan pienoiskivääreillä, kunnes leiripäivä huipentui iltapäivällä ampumajuoksuviestiin.

Porvoosta Tuusulaan saapuivat myös isä Johan ja tytär Stella Öhberg. Kaksikko päätyi leirille Ampumahiihtoliiton järjestämän lajiesittelyn myötä.

  • Projekti kävi koulussa ja sieltä Stella sai idean tulla. Hän toi kotiin paperilapun leiristä ja oli silloin jo päättänyt, että tänne on tultava, Johan avasi.

Johan kehui myös leiripäivän järjestelyjä.

  • Positiivinen pelko, että tuleeko tästä taas uusi harrastus meidän perheeseen. Hiihto on meille jo tuttu laji. Porvoossa ei ole mahdollisuutta ampua, mutta tänne radalle Tuusulaan on esimerkiksi vain puolen tunnin matka.

Stellan, 10, mielestä parasta päivässä oli, kun sai kokeilla ensimmäistä kertaa ammuntaa oikeilla aseilla.

  • Halusin tulla tänne myös sen takia, kun olen katsonut Kaisaa telkkarista.

Leiriltä uusia harrastajia

Tuusulan Voima-Veikkojen valmennusvastaavan Jarmo Laakson mukaan palaute Napsu-leireistä on ollut positiivista. Seura on järjestänyt leiripäiviä jo viisi kertaa ja saanut sitä kautta paljon uusia harrastajia.

  • Yhden päivän kokeilu on sellainen, että siihen on aika helppo myös vanhempien tulla mukaan ja lapset saavat aika nopeasti käsityksen siitä, millainen laji on.

Laakson mukaan leiripäivää varten tarvitaan muutaman ohjaajan ja aseiden lisäksi mukaan myös seurasta henkilö, joka ottaa ilmoittautumisia vastaan ja vastaa vanhemmilta runsaasti tuleviin kysymyksiin.

  • Lisäksi markkinointi on tärkeää. Paikallisia hiihtoseuroja on ainakin hyvä informoida kokeilumahdollisuudesta, se on toiminut meillä.

Napsu-leirien ansiosta Tuusulan Voima-Veikkojen harrastajamäärät ovat hurjassa kasvussa. Ennen kesäkuussa järjestettävää kolmatta leiriä, TVV on noussut lisenssimääriltään jo Suomen toiseksi suurimmaksi ampumahiihtoseuraksi.

Napsu-leirin jatkona Tuusulassa järjestetään kerran viikossa Tuiskun Ampparikoulu, jossa nuoret pystyvät perehtymään lajiin syvällisemmin. Napsu-leirin materiaalit ovat seuroille vapaasti käytettävissä Ampumahiihtoliiton nettisivuilla biathlon.fi.