Saksan miesten ryhtiliike Ruhpoldingin pikamatkalla

    admin 

Tänään lauantaina ampumahiihdon maailmancupin viides kilpailutapahtuma jatkui Saksan Ruhpoldingissa miesten 10 kilometrin pikakilpailulla.

Tällä kaudella hieman aikaisempaa vaisummin esiintynyt Saksan miesten maajoukkue menestyi tänään koko joukkueen laajuudelta. Kymmenen joukossa oli viisi saksalaista ja kaikki seitsemän saksalaista olivat 23. joukossa. Meneillään olevan kauden ensimmäisen maailmancupin voittonsa otti kolminkertainen Torinon olympialaisten voittaja ja viime kauden maailmancupin kokonaiskilpailun ykkönen 31-vuotias Michael Greis. Greis oli kilpailun selvä ykkönen, koska toiseksi sijoittunut yhden sakon ampunut venäläinen Maxim Tchoudov jäi voittajalle lähes 20 sekuntia. Kilpailun kolmas oli tänään saksalainen Alexander Wolf.

Suomen miehet eivät saaneet suksiinsa sitä lentoa mitä Kaisat Varis ja Mäkäräinen eilen naisten pikamatkalla esittivät. Jarkko Kauppisen kilpailu lähti kohtuullisen mukavasti käyntiin ja kilpailussa numerolla kaksi startannut Kauppinen pysytteli pitkään ensimmäisen makuupaikan jälkeen kilpailun kärjessä. Kuuman ryhmän ammuttua makuuammuntansa oli Kauppinen ensimmäisen makuuammunnan jälkeen koko kilpailun väliajoissa sijalla 15. Pystypaikalta Kauppinen ampui yhden ohilaukauksen ja vauhti suksellakin hieman hiipui. Kauppisen sijoitus oli lopulta 45. joka oikeuttaa Kauppisen starttaamaan huomisessa 12,5 kilometrin takaa-ajokilpailussa. Kauppisen päivän tulos sivuaa miehen aikaisempaa parasta maailmancupin sijoitusta. Tällä kaudella Kauppinen sijoittui Kontiolahdella sijalle 45. normaalimatkan kilpailussa.

Timo Antilan kilpailu lähti hieman tahmeasti liikkeelle heti alusta alkaen ja pystystä tulleet kaksi sakkoa tiputtivat Antilan kilpailun sijalle 63. Marko Mänttäri oli kilpailussa 82.

Lajivalmentaja Vesa Hietalahti piti Kauppisen kilpailun alkua hyvänä.
–Ensimmäinen hiihto-osuus sujui Jarkolta hyvin ja makuuammunta oli todella tarkka ja nopea. Itse asiassa Kauppinen oli koko kilpailun viidenneksi nopein makuuammunnassa. Vauhti ladulla vain ei riitä nyt parempaan, vaikka Jarkon osalta voidaan aikaisempaan pientä kehittymistä nähdäkin. Timo Antilan osalta Vesa Hietalahti oli pettynyt. – Viime viikonlopun pikakilpailu toi uskoa niin Timolle itselleen kuin meille valmentajillekin eteenpäin pääsemisestä. Tänään Timon hiihto oli tahmeampaa. Jo ensimmäisen makuupaikan jälkeen, vaikka ammunta menikin puhtaasti Timo oli kärkeä jäljessä 37 sekuntia, analysoi Hietalahti.
– Miesten joukkueen lähtötilanne on nyt se, että kaiken pitää onnistua täysin, että kohtuullista tulosta tulisi. Tämän päivän suorituksiin Kauppista lukuun ottamatta ei voi olla tyytyväinen ollenkaan, totesi Vesa Hietalahti.

Tulokset
Miehet 10 km

1. Michael Greis SAKSA 00 24:59.2
2. Maxim Tchoudov VENÄJÄ 10 +19.8
3. Alexander Wolf SAKSA 01 +30.5
4. Daniel Graf SAKSA 00 +39.4
5. Ole Einar Björndalen NORJA 10 +41.7
6. Simon Hallenbarter SVEITSI 00 +45.0
7. Björn Ferry RUOTSI 00 +45.8
8. Christoph Stephan SAKSA 00 +51.8
9. Michael Rösch SAKSA 01 +1:05.0
10. Dmitri Yaroshenko VENÄJÄ 02 +1:06.2


45. Jarkko Kauppinen SUOMI 01 +2:11.5
63. Timo Antila SUOMI 02 +2:52.7
82. Marko Mänttäri SUOMI 02 +3:34.6

Tulokset kokonaisuudessaan www.biathlonworld.com

Huomenna kilpaillaan naisten 10 kilometrin takaa-ajokilpailu johon kärjessä lähtee eilisen päivän voittaja Kaisa Varis. Kaisa Mäkäräinen lähtee kilpailuun kymmenentenä. 47,6 sekuntia Variksen perään. Miesten huomiseen 12,5 kilometrin takaa-ajokilpailuun ainoana suomalaisena pääsee mukaan Jarkko Kauppinen.