Saksa sekaviestin voittoon, Suomi 10.

    admin 

Tänään ampumahiihdon MM-kilpailuissa käytiin sekaviesti. Sekaviestissä joukkue muodostuu kahdesta naisesta ja kahdesta miehestä. Naisilla osuuden pituus on kuusi kilometriä ja miehillä 7,5 kilometriä.

Saksa vei odotetusti maailmanmestaruuden joukkueella Sabrina Buchholz, Magdalena Neuner, Andreas Birnbacher ja Michael Greis. Hopea matkasi Valko-Venäjälle ja pronssi Venäjälle.

 

laukkanen_mari112022008.jpg

Suomen viesti lähti loistavasti käyntiin. Toisesta rivistä starttaamaan joutunut Kaisa Mäkäräinen tuli ensimmäiselle ampumapaikalle yhdeksäntenä kärkijoukossa. Mäkäräinen ampui ilman varapatruunoita taulut alas ja hyviä hiihto-otteita jälleen esittänyt Mäkäräinen nosti Suomen joukkueen johtoon ennen toista pystyammuntaa. Mäkäräisen ja koko joukkueen epäonneksi Mäkäräisellä tuli pystyammunnassa aseeseensa syöttöhäiriö ja hän joutui lataamaan kaksi viimeistä laukausta patruuna kerrallaan. Syöttöhäiriö aiheutti Mäkäräiselle noin puolen minuutin ajan menetyksen. Viimeisellä hiihtokierroksella Mäkäräinen jatkoi edelleen kovaa vauhdinpitoaan ja toi Suomen joukkueen ensimmäiseen vaihtoon seitsemäntenä 27 sekuntia kilpailua tuossa vaiheessa johtaneesta Venäjästä. Mäkäräinen oli ensimmäisen osuuden nopein hiihtäjä.

– Kokonaisuutena osuuteni oli ihan ok. Lähdössä jouduin vähän sumppuun ja hiihtäminen oli alussa vähän sellaista hakemista, analysoi Mäkäräinen kilpailun alkuaan.
– Ensimmäinen makuuammunta meni tosi hyvin ja sitten toisella kierroksella pääsi kyllä hyvin lyömään ja ladulla oli tilaa, kertoi Mäkäräinen vauhdikkaasta menostaan ensimmäisellä osuudella.
– Pystylle tulin hienosti ykköspaikalla mutta sitten en tiedä, että mikä siihen aseeseen oikein tuli. Yhtään laukausta en ampunut ohi, mutta kaksi panosta jouduin syöttämään erikseen ja siinä sitä aikaa sitten menikin, kertasi Mäkäräinen epäonneaan toisella ammuntapaikalla.

Toisella osuudella Suomen viestiä vei Mari Laukkanen. Laukkanen selvitti osuutensa hyvin ja ammuntakin sujui mallikkaasti. Pystypaikalla Laukkanen joutui käyttämään yhden varapatruunan ja toi Suomen joukkueen viestin kahdeksantena kolmannelle osuudelle lähteneelle Timo Antilalle.

– Hyvältä paikalta pääsin matkaan lähtemään, vaikka olisihan tuo lähtöpaikka ollut vieläkin parempi ilman sitä Kaisan asehässäkkää siellä pystypaikalla, totesi Laukkanen omasta osuudestaan.

– Porukkaa oli hyvin ympärillä ja kisa oli kyllä tosi hyvä, sanoi iloinen Mari Laukkanen oman osuutensa jälkeen.

– Tänään meno tuntui jo ihan mukavalta ja hyvin pysyimme muun porukan mukana, kertoi päivän tuloksesta tyytyväinen Timo Antila.
– Tytöt aloittivat viestin tosi hyvin ja siitä oli sitten meidän hyvä jatkaa, sanoi Timo Antila.

Antila joutui käyttämään makuupaikalla kaikki varapatruunansa ja pystypaikalla yhden varapatruunan. Antilan kolmannen osuuden jälkeen Suomi oli yhdeksäntenä. Suomen joukkueen ankkurina oli Jarkko Kauppinen. Kauppinen käytti makuulta yhden varapatruunan ja pystystä kaikki kolme varapatruunaa. Maaliin Kauppinen toi Suomen joukkueen kymmenentenä.

– Lähdin omalle osuudelleni vähän riskillä haastamaan. Pientä tuuria kun olisi noissa ammunnoissa ollut niin olisi voinut tuosta kahdeksannesta sijasta lähteä paremmin taistelemaan, totesi Suomen joukkueen ankkurina hiihtänyt Kauppinen.
– Tänään tulos oli kuitenkin tuo ja tästä on hyvä lähteä sitten katsomaan mikä on torstain tulos, sanoi Jarkko Kauppinen viitaten jo ensi torstaina käytävään miesten normaalimatkan kilpailuun.

Tulokset MM-kilpailut sekaviesti

1. Saksa 0 + 6 1:12:20,5
2. Valko-Venäjä 0 + 4 +52,6
3. Venäjä 1 + 9 +1:02,9
4. Ruotsi 0 + 9 +1:06,8
5. Italia 0 + 7 +1:24,9


10. Suomi 0 + 9 +3:01,4

Suomen joukkue hiihtojärjestyksessä: Kaisa Mäkäräinen, Mari Laukkanen, Timo Antila, Jarkko Kauppinen.

Tulokset kokonaisuudessaan www.biathlonworld.com

Huomenna kilpaillaan naisten normaalimatkan kilpailu.

Kuuntele kommentit

Kaisa Mäkäräinen

Mari Laukkanen

Timo Antila

Jarkko Kauppinen

Jonne Kähkönen

Vesa Hietalahti