Koulupäivään vauhtia Eko Biathlonista

    admin 

Hämeenlinnassa Ahveniston Ampumahiihtäjät isännöi syksyn Eko Biathlon koulukiertueen aloituksen. Kirkonkulman koululla oli maananataina 1.9. noin 250 oppilasta tutustumassa ampumahiihdon lajisovellukseen – Eko ampumajuoksuun

Päivän aikana jokainen koulun oppilaista sai mahdollisuuden ampua ja juosta. Lasten mukaan rasituksen alaisena ampuminen oli ” ihan lällyä” ja olisi juostava matkakin voinut olla vaativampi. Nähtävästi tässä porukassa on potentiaalia Ahveniston Ampumahiihtäjien riveihin tuomaan jatkoa seuran junioreiden menestykselle.

Iltapäivällä koulun henkilökunta otti mittaa toisistaan leikkimielisen ekoampumajuoksuviestien merkeissä. Jännittävä ja vauhdikas viesti päättyi lopulta oppilaiden hyväksi. Kirkonkulman koulun loistava päätösviesti antoi syyskuun ensimmäiselle kiertuepäivälle arvoisensa päätöksen. Huomenna vuorossa on Tuusulan ala-astelaiset.