Päätökset 2012 ja 2013 MM-kisoista ensi lauantaina

    admin 

Ampumahiihdon MM-kisaisännyydet 2012 ja 2013 päätetään lauantaina 6.9.2008 Prahassa Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton IBU kongressissa. Joka toinen vuosi järjestettävässä IBU kongressissa ratkeaa, saako Suomi järjestettäväkseen ampumahiihdon MM-kilpailut vuonna 2012 tai 2013. Järjestäjäkaupungiksi Suomessa vuodelle 2012 on ehdolla Lahti ja vuodelle 2013 Kontiolahti.

Vuoden 2012 MM-kilpailuja Lahden lisäksi hakee Tshekin Nove Mesto ja Saksan Ruhpolding. Vuoden 2013 kilpailuja tavoittelee Kontiolahden lisäksi Nove Mesto ja Norjan Holmenkollen.

"Sen voi ainakin sanoa, että kisa tulee olemaan kova.  Tässä vaiheessa tilanne on vielä suht' arvoituksellinen", Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Janne Hakala ennakoi kisaisäntien valintaa.Viimeksi Suomi on järjestänyt MM-kilpailut Kontiolahdella 1999. Lahti on viimeksi isännöinyt MM-kilpailuja 1991. Päättymässä olevan kilpailukauden maailmancup aloitus oli Kontiolahdella. Lahdessa järjestettiin maailmancupin osakilpailu talvella 2007. Seuraava jo myönnetty ampumahiihdon maailmancup on Kontiolahdella maaliskuussa 2010.  Suomen Ampumahiihtoliitto haluaa kahdella kandidaatilla viestiä IBU:lle, että Suomessa Kontiolahti ja Lahti ovat tulevaisuudessakin aktiivisesti mukana kansainvälisten suurkilpailujen hakuehdokkaina.  Kisaisännät valitaan äänestyksellä, jossa jokaisella 65 kongressiin osallistuvalla IBU:n jäsenmaalla on yksi ääni. *Suomi hakee vuoden 2010 IBU-kongressia* Suomi ja Lahti hakevat järjestettäväkseen myös seuraavaa, vuoden 2010 IBU-kongressia, joka järjestettäisiin Lahdessa. Toisena kongressin hakijana on Pietari.

Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n kongressi alkaa Prahassa torstai-iltana 4.syyskuuta. Kongressi päättyy lauantai-iltana 6.syyskuuta. MM-kisaisäntien ja kongressijärjestäjän valinnan lisäksi asialistalla on muun muassa talous- ja sääntöasioita. Henkilö-valintoja ei tämän vuoden kongressissa ole.  Seuraavan kerran IBU:n hallitus valitaan 2010.

Suomen viralliset kongressiedustajat ovat Suomen ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, Suomen Ampumahiihtoliiton varapuheenjohtaja Esa Haapala ja toiminnanjohtaja Janne Hakala.

Lahden hakukomitean puheenjohtaja on toimitusjohtaja Juha Viljamaa. Kontiolahden hakukomitean puheenjohtajana on Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen puheenjohtaja Anu Niemi.

Median yhteyshenkilöt Prahassa Suomen Ampumahiihtoliiton osalta ovat: puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki 0500 363 126 jatoiminnanjohtaja Janne Hakala 046 878 2200  

Lahden hakukomitean puolesta lisätietoja antaa hakukomitean puheenjohtaja Juha Viljamaa

0400 499 099

Kontiolahden hakukomitean puolesta lisätietoja antaa hakukomitean puheenjohtaja Anu Niemi

044 9916 859