GSM Suomi tyytyväinen yhteistyöhön Ampumahiihtoliiton kanssa

    admin 

GSM Suomi Oyj on toiminut helmikuusta 2008 lähtien Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppanina. GSM Suomi on todennut yhteistyön Ampumahiihtoliiton kanssa sujuneen mainiosti ja yhteistyösopimukselle asetettujen odotuksien täyttyneen. – Suomen Ampumahiihtoliitto on osoittautunut GSM Suomelle erinomaiseksi yhteistyökumppaniksi, jonka kanssa on ollut vaivatonta ja joustavaa toimia. Olemme seuranneet suurella mielenkiinnolla lajia kuluvan kilpailukauden aikana ja saaneetkin jakaa monia menestyksen hetkiä ampumahiihtäjien kanssa, GSM Suomen toimitusjohtaja Max Söderström kertoo. Myös lajin mediassa saamaan näkyvyyteen ja sen kautta omaan näkyvyyteemme olemme olleet tyytyväisiä, Söderström jatkaa tyytyväisenä. Söderström ja GSM Suomi toivovat maajoukkueelle ja ampumahiihdolle lajina menestystä myös nyt alkavalle kaudelle. Ampumahiihtoliitto ja GSM Suomi lanseerasivat syksyllä 2008 yhteisen matkapuhelinliittymän ampumahiihtäjille. Biathlon-liittymä on Ampumahiihtoliiton jäsenseuroille suunnattu matkapuhelinliittymä, jonka käyttö kartuttaa seurojen kassaa.  GSM Suomi Oyj on vuonna 2007 perustettu uuden ajan tieto- ja telekonserni, joka tarjoaa palveluja kuluttajien lisäksi myös yrityksille ja yhteisöille. GSM Suomi on toiminut marraskuun 2008 alusta virtuaaliverkko-operaattorina (MVNO) DNA Finlandin verkossa.  Lisätietoja: toimitusjohtaja Max Söderström, puh. 029 1291 260, max.soderstrom@gsm-suomi.fi  www.gsm-suomi.fi