Norjan miehet neloisvoittoon

    admin 

Ole Einar Björndalen vei nimiinsä pikamatkan maailmanmestaruuden. Norjan miesten loistopanos täydentyi Lars Bergerin kakkossijalla, Halvard Hanevoldin kolmossijalla ja Alexander Ossin nelossijalla. Suomen miesten paras oli Paavo Puurunen sijoittuen sijalle 46. Ampumahiihdon MM-kilpailujen avauspäivän miesten pikamatka päättyi norjalaisten neloisvoittoon. Kilpailun ykköspaikasta käytiin loppuun saakka jännityksessä pitänyt taistelu, joka päättyi reilun sekunnin erolla Ole Einar Björndalenin hyväksi. Kilpailun kakkonen oli Lars Berger ja pronssin pokkasi itselleen Halvard Hanevold. Päivän voitto on Björndalenin yhdeksäs henkilökohtainen maailmanmestaruus. 

Suomalaismiehistä kolme sijoittui 60. parhaan joukkoon saavuttaen lähtöpaikan huomiseen takaa-ajokilpailuun.

Paavo Puurusen kilpailu lähti matkaan kohtuullisen hyvin. Puurusen ensimmäinen makuuammunta sujui sakoitta ja kohtuullisesti sujunut hiihto piti miehen ennen pystypaikkaa mukana taistelussa hyvistä sijoituksista. Pystyltä kuitenkin kaksi laukausta livahtivat ohi ja näin Puurusen oli tyytyminen lopputuloksissa sijaan 46. hieman yli kaksi ja puoli minuuttia päivän voittajasta.

–         Ei tuosta kilpailusta ole mitään sanottavaa. Suksi ei kulkenut ja pystyammunnassa ajatus ei pysynyt kasassa, sanoi Puurunen kilpailun jälkeen.

Marko Mänttäri sijoittui lopputuloksissa heti Puurusen jälkeen sijalle 47.

–         No siitä voi olla tyytyväinen, että ammunta kulki rennosti. Yksi sakko oli minusta ihan kohtuullinen ammunta päivän kisaan, kertoi Marko Mänttäri kilpailun jälkeen.

–         Laskut olivat kyllä todella vaativia. Suoritus sekin, että kaatumatta kisan selvisin, kertoi Mänttäri päivän myönteisistä asioista päivän kilpailun suhteen.

Timo Antila oli kolmas suomalaismiehistä joka pääsi jatkoon huomiseen takaa-ajokilpailuun.

–         Sakkoja tuli liikaa. Hiihto tuntui loppua kohti kulkevan hieman paremmin, kertoi sijalle 55. kilpailussa päätynyt Antila.

Neljäs suomalainen oli tänään Jouni Kinnunen. Kinnusen sijoitus maalissa oli 78.

–         Ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaa, oli Kinnusen kommentti päivän kilpailusta.

Päävalmentaja Jonne Kähkönen kuittasi miesten kisan lyhyesti.

–         Tasomme on nyt tämä. Hyvää se, että miehiä on mukana huomisessa kilpailussa, mutta paremminkin olisi voinut mennä.

Päävalmentaja Kähkösen ja ampumavalmentaja Asko Nuutisen katse oli kilpailun jälkeen Mari Laukkasen aseessa.

–         Raudat irti ja korjaushommiin. Liimaa tarvitaan ensimmäisenä, totesi valmentajakaksikko illan urakastaan Laukkasen kisassa katkenneen aseen tukin korjaamisen suhteen.

Huomenna kilpaillaan naisten ja miesten takaa-ajokilpailut

 

Tulokset

MM-kilpailut 14.2.2009, Etelä-Korea Miehet 10 kilometriä

1. Ole Einar Björndalen, NOR                   1+1                24:16.5

2. Lars Berger, NOR                                 1+1                +1.2

3. Halvard Hanevold, NOR  0+0                +12.5

4. Alexander Os, NOR                              1+0                +24.6

5. Maxim Tchoudov, RUS                         0+0                +29.1

*

*

46. Paavo Puurunen                                   0+2                +2:34.5

47. Marko Mänttäri                                   1+0                +2:36.0

55. Timo Antila                                          2+1                +2:45.7

78. Jouni Kinnunen                                    1+0                +3:32.6         

Tulokset kokonaisuudessaan www.biathlonworld.com

Lisätiedot päävalmentaja Jonne Kähkönen 046 878 2201