Kati Wilhelm maailmanmestariksi

    admin 

Saksan Kati Wilhelm oli voittamaton MM-kilpailuiden naisten normaalimatkalla. Kaisa Mäkäräinen parhaana suomalaisena 30.

Saksan Kati Wilhelm osoitti kokemuksensa ja hyvät kilpailuhermonsa ottamalla ampumahiihdon MM-kilpailuissa Koreassa jo toisen MM-kultansa viiden päivän sisällä. Naisten 15 kilometrin kilpailun voittotaistelussa oli viimeiseen ammuntaan saakka mukana myös Slovenian Teja Gregorin, Tsekin Tasavallan nuori Veronika Vitkova ja Norjan latutykki Tora Berger. Neljäs pystyammunta kuitenkin ratkaisi kilpailun voiton osalta, kun Wilhelmin pahimmat uhkaajat sortuivat kaikki yhteen ohilaukaukseen. Maalissa Kati Wilhelm sai juhlia voittoaan Teja Gregorinin otettua hopean. Kilpailun kolmanneksi sijoittui Tora Berger. Veronika Vitkova sijoittui viidenneksi ruotsalaisen Anna-Carin Olofssonin jälkeen. Kärkikolmikossa kaikki ampuivat yhden sakkominuutin 15 kilometrin kilpailun neljässä ammunnassa.

 

Tämän päivän maailmanmestaruus oli Kati Wilhelmin uran kolmas henkilökohtainen maailmanmestaruus. Viestivoittoja MM-tasolla Wilhelm on saalistanut aiemmin kaksi. Olympialaisista 32-vuotias saksalainen on tähän mennessä saavuttanut kaksi henkilökohtaista kultaa ja yhden viestikullan. Maailmancupin kokonaiskilpailuvoittoja Wilhelmillä on ennen tätä kautta yksi.

 

–         Harjoituksissakin jo tunsin, että pystyn tekemään tänään hyvän ammunnan ja näin ensimmäinen normaalimatkan MM-voittoni sitten tuli, sanoi Kati Wilhelm.

–         Joukkueemme on todella vahva ja pelkästään kilpailu esimerkiksi viestipaikoista ajaa meitä eteenpäin, sanoi Wilhelm viitaten Saksan vahvaan naisjoukkueeseen.

–         Tämä oli kyllä urani paras kilpailu koskaan, sanoi hopeanainen Teja Gregorin.

–         Olin kyllä hieman huolissani viimeisestä ammunnasta, mutta nyt olen onnellinen, sanoi uransa ensimmäisen MM-mitalin ottanut slovenialainen Teja Gregorin.

 

Suomalaisittain päivän kilpailu oli synkeä. Takaa-ajokilpailussa hienosti neljänneksi sijoittuneen Kaisa Mäkäräisen kilpailu kaatui ensimmäisellä makuupaikalla. Hyvällä hiihtovauhdilla aloittaneen Mäkäräisen laukauksista kolme meni ohi ja näin Mäkäräisen jatkoasetelmat olivat hankalat. Seuraavalla pystypaikalla Mäkäräisen yksi laukaus livahti ohi. Toisella makuuammuntapaikalla Mäkäräinen ampui puhtaasti ja viimeisellä pystypaikalla hänen sakkominuuttitili kasvoi yhdellä. Mäkäräisen loppusijoitus tänään oli 30. hieman yli neljä minuuttia voittajan jäljessä.

 

Muista suomalaista tänään ensimmäistä kertaa Korean MM-kilpailuissa kisaamaan päässeen Susanna Porelan ammunnat sujuivat mukavasti. Porelan rasitteena oli tänään vain kaksi sakkominuuttia. Lopputuloksissa Oulun Hiihtoseuran Porela oli sijalla 57. hieman vajaat seitsemän minuuttia voittajan jäljessä.  Teija Kuntolan sakkominuuttien määrä oli kuusi ja sijoitus 62. Anita Hakalan rasitteena tänään oli peräti yksitoista sakkominuuttia. Hakalan sijoitus lopputuloksissa 89.

 

–         Kaisan kilpailu kaatui siihen ensimmäiseen ammuntaan. Virhe sinänsä oli helppo. Tuuli oli sitten kuitenkin ampumapaikalla voimakkaampi kuin miltä näytti. Ennakkoa olisi pitänyt ottaa enemmän, arvioi päävalmentaja Jonne Kähkönen Kaisa Mäkäräisen ensimmäisen paikan ammuntaa.

–         Suksi Kaisalla kulki taas hyvin. Hiihtovauhdissa hän oli päivän viidenneksi nopein, sanoi Jonne Kähkönen.

–         Susannan (Porela) suoritukseen voi olla tyytyväinen. Hän sai suorituksen joka on tämän kauden parhaita, arvioi päävalmentaja.

  

Tulokset

 

MM-kilpailut 18.2.2009, Etelä-Korea Naiset 15 kilometriä, normaalimatka

 1. Kati Wilhelm, GER                                0+1+0+0       44:03.1          2. Teja Gregorin, SLO                               0+0+0+1       +39.5            

3. Tora Berger, NOR                                0+0+0+1       +46.5

4. Anna Carin Olofsson-Zidek, SWE         0+1+0+1       +58.6

5. Veronika Vitkova, CZE                         0+0+0+1       +1:20.8         

*

*

30. Kaisa Mäkäräinen                                3+1+0+1       +4:10.7

57. Susanna Porela                                    2+0+0+0       +6:57.4

62. Teija Kuntola                                       1+4+1+0       +7:37.1

89. Anita Hakala                                        3+2+2+4       +13:00.9       

 

Tulokset kokonaisuudessaan www.biathlonworld.com