MM-kilpailujen saaminen Suomeen vuodelle 2015 päätavoite IBU-kongressissa syyskuun alussa

    admin   MC tiedotteet  

Vuoden 2015 MM-kilpailujen isäntä ratkeaa 2.-5. syyskuuta IBU-kongressissa Pietarissa. Kontiolahti-Joensuun kanssa MM-kisojen järjestämisoikeudesta kamppailee Norjan Holmenkollen. Suomella on MM-kilpailuiden lisäksi myös muita tavoitteita tulevassa IBU-kongressissa.

Vuoden 2012 IBU-kongressin isäntä valitaan myös Pietarissa. Joensuu hakee kongressin isännyyttä. Joensuun kanssa vuoden 2012 kongressi-isännyydestä kamppailee Italian Merano.

Linkki Kontiolahti-Joensuu MM-2015 internet-sivuille:

http://www.biathlon-kontiolahti.fi/wch2015/

 

Suomen tavoitteena pitää asemat IBU:n päätöksentekoelimissä

Kongressi valitsee uuden IBU:n hallituksen lisäksi myös uuden teknisen komitean ja kaksi IBU:n tilintarkastajaa. Suomen ehdokkaana tekniseen komiteaan on Ville Haapala.

Kalle Lähdesmäki on ehdolla IBU:n tilintarkastajaksi. IBU:n sääntökomitea antoi elokuun alussa tulkinnan, että tilintarkastajaksi ehdolla olevan henkilön on oltava riippumaton jo ehdokkuusvaiheessa, eikä ehdokas voi näin ollen toimia kansallisen liiton puheenjohtajana tai pääsihteerinä.

Kalle Lähdesmäki on ilmoittanut tänään 12.8.2010 luopuvansa SAhL:n puheenjohtajan tehtävästä voidakseen olla ehdolla IBU:n tilintarkastajaksi. Lähdesmäen ero astui voimaan välittömästi.

Lisätiedot SAhL toiminnanjohtaja Janne Hakalalta puh 046 878 2200