Mäkäräinen vahvalla hiihdolla neljäs cup-avauksessa

    admin   MC tiedotteet  

Kaisa Mäkäräinen oli vahvassa vireessä ampumahiihdon maailmancupin avauksessa Östersundissa, jossa hän sijoittui normaalimatkalla neljänneksi. Mäkäräinen ampui 15 kilometrin kilpailussa jokaiselta paikalta yhden sakon, mutta jäi neljästä sakkominuutista huolimatta kolmossijasta vain 15,3 sekuntia.
Kilpailun voitti kaksi sakkoa ampunut Valko-Venäjän Daria Domratsheva, jolle Mäkäräinen hävisi 1.57,0. Mäkäräinen sanoi ennen kilpailua hakevansa normaalimatkalta lähinnä hyvää hiihtoa, sillä Östersundissa hänen suurimmat odotuksensa ovat viikonlopun pikakilpailussa ja takaa-ajossa. Hän sanoi saaneensa kilpailusta sen mitä hakikin.

 ”Varsinkin sijoitus oli yli odotusten neljällä sakolla. Pystyt olivat selviä virheitä, mutta makuulla olin tyytyväinen, että selvisin yksillä sakoilla, tuuli vaihteli niin paljon. Vauhti ei lennolta tuntunut, sillä oli märkää lunta ja hidas keli, mutta kun sain muita kiinni, niin sama se oli muillekin”, Mäkäräinen sanoi iloisena ja tyytyväisenä avaukseensa, jossa hän oli edellisvuonna 11:s.

Muista suomalaisista Sanna Markkanen oli viidellä sakolla 69:s ja Sarianna Repo yhdeksällä sakolla 89:s.
”Ammunta oli perussuoritus, yksi pysty oli heikompi (kolme sakkoa) mutta muihin voi olla tyytyväinen. Jos se pysty olisi mennyt yhdellä sakolla, olisin ollut tyytyväinen. Hiihto oli tänään keskiverto. Totesin vaan, että 15 kilometriä on rankka matka”, Markkanen sanoi.

Suomalaisista epäonnisin oli Mari Laukkanen, joka kaatui neljännellä kierroksella kovavauhtisessa laskussa. Laukkasen kilpailu jäi siihen.
”Menin siinä hietikon puolelle, ja kesti kauan, kun pääsin sieltä pois”, suuremmitta kolhuitta selvinnyt Laukkanen sanoi. 

Loppuviikon kilpailuohjelma Östersundissa (ajat Suomen aikaa):
Perjantai: 17.15 Miesten pikakilpailu 10 km
Lauantai: 15.30 Naisten pikakilpailu 7,5 km
Sunnuntai: 13.15 Miesten takaa-ajo 12,5 km, 15.30 Naisten takaa-ajo 10 km