Mäkäräinen kolmanneksi pikamatkalla

    admin   MC tiedotteet  

Kaisa Mäkäräinen otti kauden ensimmäisen palkintopallisijansa ampumahiihdon maailmancupissa, kun hän sijoittui pikamatkalla kolmanneksi Östersundissa. Mäkäräinen ampui makuulta kaksi sakkoa ja hävisi voiton vieneelle Saksan Magdalena Neunerille 15,2 sekuntia.
”Aika yllättynyt olen sijoituksesta, en kyllä olisi uskonut maaliin tullessani! Aika kaksijakoinen kilpailu: hiihto oli hyvä, mutta ammunta oli vaikeaa. Makuulla oli jo kohdistuksessa ongelmia, ammuin 50, kun yleensä 15:lla on jo kohdillaan. Kisassa makuulla ei sitten tuullutkaan, enkä siinä osannut tehdä korjauksia. Pystyssä oli sitten tuuriakin”, jälleen vakuuttavassa hiihtovauhdissa ollut Mäkäräinen summasi iloisena.

Suomalaisista ilahduttavasti onnistui myös Mari Laukkanen, joka kolmella sakolla ylsi 44:nneksi ja selvisi mukaan sunnuntaina kilpailtavaan takaa-ajoon. Laukkanen hävisi voittajalle 2.26,3.

”Vielä on sellaista koheltamista, mutta tärkeintä, että pääsin takaa-ajoon. Olisin halunnut hiihtää pisteille, mutta nyt on tärkeintä saada kisoja. Hiihto oli parempaa kuin torstaina”, Laukkanen tuumi.

Muista suomalaisista kolme sakkoa ampunut Sarianna Repo oli 89:s ja Sanna Markkanen oli viidellä sakolla 91:s. He eivät selvinneet sunnuntain takaa-ajoon.

Sunnuntaina kilpaillaan takaa-ajot. Miesten takaa-ajossa ei ole mukana suomalaisia, sillä kukaan suomalaiskolmikosta ei selvinnyt pikakilpailussa 60 parhaan joukkoon. Naisten takaa-ajo alkaa 15.30 Suomen aikaa, ja siinä ovat mukana erinomaisista asetelmista matkaan pääsevä Mäkäräinen ja Laukkanen.