Patria Suomen Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaniksi

    admin   MC tiedotteet  

Suomen Ampumahiihtoliitto (SAhL) ja Patria ovat solmineet kauden 2011-2012 loppuun saakka kestävän yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Patria on yksi Ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppaneista.

Pääyhteistyökumppanina Patria näkyy Suomen ampumahiihtomaajoukkueen aseissa loppukauden kuudessa maailmancupin osakilpailussa sekä maaliskuussa Saksan Ruhpoldingissa pidettävissä maailmanmestaruuskilpaluissa.

”Ampumahiihtoliiton kanssa tehtävässä yhteistyössä yhdistyy monta tärkeää asiaa. Haluamme olla tukemassa suomalaista menestystä ja luomassa sille vankkaa perustaa, josta syntyy tuloksia. Suomen nuori ampumahiihdonmaajoukkue edustaa hienosti oman lajinsa huippuosaamista, ja uskomme lujasti sen mahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Ampumahiihto sopii hyvin yhteen Patrian teollisen taustan ja sen sidosryhmien kanssa”, sanoo markkinointijohtaja Jukka Holkeri.

”Olemme iloisia saadessamme uuden pääyhteistyökumppanin tukemaan suomalaista huippuampumahiihtoa. Patrialla on vankka osaaminen alallaan puolustus-, turvallisuus ja ilmailualan palvelujen sekä teknologiaratkaisujen tuottajana ja on hienoa, että voimme tehdä yhteistyötä. Tämä on meille erittäin merkittävä sopimus loppukauden toimintaa ajatellen”, korostaa Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Olli Nepponen.

Lisätietoja:
Suomen Ampumahiihtoliitto: puheenjohtaja Olli Nepponen, p. 050 511 3043, olli.nepponen@mikkeli.fi
Patria: markkinointijohtaja Jukka Holkeri, p. 040 869 2008, jukka.holkeri@patria.fi

Suomen Ampumahiihtoliitto on yli sadan jäsenseuran keskusjärjestö, joka vastaa lajin kansallisesta harrastus- ja kilpailutoiminnasta sekä Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton IBU:n jäsenenä kansainvälisestä toiminnasta.
www.biathlon.fi

Patria on puolustus-, turvallisuus ja ilmailualan luotettu elinkaaripalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Patrian omistavat Suomen valtio (73,2 %) ja European Aeronautic Defence and Space Company EADS N.V. (26,8 %).
www.patria.fi