Puuilon ja ampumahiihtoliiton pääyhteistyökumppanuus jatkuu ja laajenee kaudella 2018-2019

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Puuilo Oy ja Suomen Ampumahiihtoliitto ovat sopineet kaudella 2017-2018 alkaneen yhteistyökumppanuuden jatkumisesta. Maajoukkueyhteistyön lisäksi Puuilosta tulee näkyvä kansallisen kilpailutoiminnan kumppani alle 19-, alle 22- ja yleisille sarjoille suunnatun Puuilo-cupin myötä. Cup-kilpailusarja koostuu seitsemästä osakilpailusta, ja kokonaiskilpailun kolme parasta kussakin sarjassa palkitaan kauden päätteeksi Puuilo-lahjakortein.

”Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyön jatkumiseen ja syventymiseen Puuilo-cupin kautta. Kansallinen kilpailusarja tuo lajin harrastajat ja yhteistyökumppanin lähemmäksi toisiaan, ja lujittaa Puuilon asemaa suomalaisen ampumahiihdon pitkäjänteisenä kumppanina”, toteaa Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki.

Vahvassa kasvussa oleva Puuilo toimii valtakunnallisesti 23 myymälän ja verkkokaupan voimin. Puuilon vahvuuksiin kuuluvat kilpailukykyiset hinnat sekä erittäin laaja tuotevalikoima niin kotiin, puutarhaan, autotalliin, rakennustyömaille kuin lemmikkien hoitoon.

”Haluamme edelleen olla tukemassa Suomalaista talviurheilua omalla panoksellamme. Saimme hyvää ja positiivista näkyvyyttä kaudella 2018 niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja uskomme yhteistyön toimivan erinomaisesti myös jatkossa Puuilon tunnettuuden lisäämiseksi. Halusimme kansallisen Puuilo-cupin tuomaan lisänäkyvyyttä Puuilon brändille Suomessa. Puuilon visio on laajentua useisiin uusiin kaupunkeihin Suomessa. Tämä yhteistyö tukee tätä tavoitettamme erinomaisesti”, sanoo Puuilon markkinointijohtaja Lauri Tuomaala.

 

Lisätietoja:

 

Ampumahiihtoliitto

Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki: 0500 363 126

toiminnanjohtaja Tapio Pukki: 046 878 2200

 

Puuilo Oy

Markkinointijohtaja Lauri Tuomaala: 040 416 3308