Suomen Ampumahiihtoliitto tiedottaa

    Tapio Pukki   Uutiset  

AMPUMAHIIHTÄJÄ NASTASSIA KINNUNEN

Ampumahiihtäjä Nastassia Kinnuselle on Maahanmuuttovirasto päättänyt myöntää Suomen kansalaisuuden 13.11.2020.

Nastassia Kinnunen (os Dubarezava) on syntynyt Valko-Venäjällä. Urheilijauransa hän on kansainvälisellä tasolla aloittanut maastohiihtäjänä 2007 maailmancupissa. Yhteensä Kinnunen on osallistunut maastohiihdon MM-kilpailuihin 4 kertaa. Kinnunen osallistui maastohiihtäjänä Vancouverin Olympialaisiin.  

Ampumahiihtoon Kinnunen siirtyi Vancouverin Olympialaisten jälkeen. Maailmancupeissa Kinnusella on ollut sijoituksia 10 joukkoon useita kertoja. Ampumahiihdossa MM-kilpailuihin Kinnunen on osallistunut myös 4 kertaa. Sotsin Olympialaisiin Kinnunen osallistui ampumahiihtäjänä.

Avioiduttuaan suomalaisen miehen kanssa, Kinnunen muutti Suomeen 2017, josta lähtien hän on perheensä kanssa asunut Suomessa.

Suomessa Nastassia Kinnunen on jatkanut ampumahiihdon harrastamista, seuranaan Kontiolahden Urheilijat. Hän on mm. voittanut Suomen mestaruuden yhteislähtökilpailussa 2018 keväällä.

Suomen Ampumahiihtoliitto on käynnistänyt 13.11. normaalit protokollan mukaiset toimenpiteet sekä Valko-Venäjän ampumahiihtoliiton että kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n kanssa, jotta Kinnusen kilpailuoikeus Suomen joukkueessa on mahdollista.  

Lisätiedot:

Nastassia Kinnunen                                        puh. 045-218 6979

Suomen Ampumahiihtoliitto ry
Päävalmentaja Jonne Kähkönen                puh. 046-878 2209
Toiminnanjohtaja Tapio Pukki                    puh. 046-878 2200