Tero Seppälä jälleen maailmancupin pisteille Kontiolahdella
Meri Maijala MC tiedotteet
Ampumahiihdon maailmancup jatkui Kontiolahdella lauantaina miesten 12,5 kilometrin takaa-ajolla sekä naisten 4×6 kilometrin viesteillä.
Tero Seppälä onnistui jälleen nappaamaan maailmancupin pisteitä sijoittumalla takaa-ajon 37:nneksi. Kilpailun voitti Ruotsin Sebastian Samuelsson, jolle sijalta 31 matkaan startannut Seppälä jäi kaksi minuuttia ja 45 sekuntia.
– Alku lähti hyvin, siinä oli tosi kovia peesejä, ja kun sain vielä ekalta makuulta nollat, nousin hyvin sijoja. Toinen makuu ei ollut niin hyvä, vähän ehkä oli pikkuisen liian kova vauhti minulle siinä toisella kierroksella.
Seppälä ampui toiselta makuulta kaksi sakkokierrosta. Pystypaikoilta sakkokierroksia kertyi yhteensä kolme.
– Nousu tyrehtyi siihen. Loppumatkasta painoi myös jaloissa, oli aika raskas viimeisen kerran seinänousu kivuta ylös.
Maailmancup jatkuu miesten osalta Kontiolahdella sunnuntaina vielä viestillä. Henkilökohtaisilla matkoilla kilpaillaan seuraavan kerran perjantaina Itävallassa.
– Pitää parantaa Hochfilzenissä ja huomenna taistellaan vielä hyvä viesti, Seppälä päätti.
Hiidensalolle liikaa huteja
Olli Hiidensalo ampui takaa-ajossa seitsemän sakkokierrosta ja sijoittui 56:nneksi.
– Ei muuta voi sanoa, kuin liikaa sakkoja. Kun kakkosen ampui ekalta, niin kyllä parhaimmat mahdollisuudet siihen meni. Omia virheitä vaan, Hiidensalo mietti.
Viestissä hyvä ammuntasuoritus
Suomen nelikko Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Erika Jänkä sijoittui naisten maailmancup-viestissä sijalle 14. Viestin voiton vei ennakkosuosikki Ruotsi ennen Ranskaa ja kolmanneksi sijoittunutta Saksaa.
Kontiolahdella kilpailtiin vaihtelevassa tuulessa ja Suomen joukkue onnistui ammunnoissa hienosti, sillä nelikon ammuntatulos oli koko joukon kolmanneksi paras.
Avausosuuden hiihtänyt Minkkinen ampui kaksi varapatruunaa sekä makuu- että pystypaikoilta ja saapui vaihtoon sijalla 14 reilut puolitoista minuuttia kärjestä.
– Kokonaisuutena ihan kohtuullinen suoritus meiltä, kun vertaa miten alavireisesti yhdellä sun toisella on lähtenyt. Ihan tyytyväisiä ollaan, että pysyttiin pois sakkoringiltä.
– En ihan tarpeeksi ajoissa hoksannut makuulla, että tuuli tyyntyy, meni oikealta ohi. Itsellä jäi parannettavaa myös varapatruunoiden syöttämiseen, mutta tykkään aloitusosuudesta, pysyin pois ongelmista ja se on tärkein.
Ederillä askel parempaan
Eder selvitti toisen osuuden kolmella varapatruunalla ja vaihtoi sijalla 11 kaksi minuuttia ja 19 sekuntia kärjen jälkeen.
– Tämän päivän suoritus oli askel parempaan ja takaisin siihen, mitä viime viikonloppuna pystyi suorittamaan. Ehkä isoimpana plussana, että viimeisen kierroksen hiihto tuntui nyt ensimmäistä kertaa vähän aggressiivisemmalta. Pystyn aika tasaisia kisoja hiihtämään noin puolen minuutin päähän keulasta, toivottavasti saadaan vähän kierroksia nousemaan ja pystyy hyviä kirikierroksia hiihtämään.
Kolmannella osuudella Venla Lehtonen ampui makuulta kaksi varapatruunaa, mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Lehtonen vaihtoi sijalla 12 reilut kolme minuuttia kärjestä.
– Oli tosi kiva päästä viikon jälkeen kisaamaan, kokonaisuutena tasapainoinen suoritus itseltä ja joukkueelta. Pystyyn olen tosi tyytyväinen ja oli kiva päästä näyttämään sitä mitä osaa. Vikalla kierroksella loppu oli aika raskasta, tuli vähän hyytyminen.
Erika Jänkä käytti ankkuriosuudella kolme varapatruunaa ja toi Suomen maaliin neljä minuuttia ja 43 sekuntia kärjestä.