Tero Seppälä maailmancupin takaa-ajon 26:s

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantaina Itävallan Hochfilzenissä naisten viestillä ja miesten takaa-ajolla. Tero Seppälä sijoittui miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon parhaana suomalaisena 26:nneksi. Kilpailun voitto meni puhtaasti ampuneelle Ranskan Quentin Fillion Mailletille, josta Seppälä jäi lopulta kaksi ja puoli minuuttia.

– Ladulla ihan hyvää menoa, niin kuin eilenkin. Viimeisellä kierroksella otin vain sen sijan mitä oli tarjolla, ehkä siinä vähän eroa tuli suhteessa kovimpiin, 18:nneksi kovinta vauhtia ladulla pitänyt Seppälä kommentoi.

Seppälä ampui ensimmäisellä makuulla kaksi sakkokierrosta, seuraavilta paikoilta kierroksia tuli kaksi lisää.

– Ihan hyvä kisa, jos ekaa makuuta ei lasketa. Hyvin kasasin kuitenkin homman, pystyltä tuli yksittäisiä virheitä, mutta ne eivät olleet niin pahoja, sijoitus kuitenkin niissä säilyi.

Hiidensalon ajatus karkasi

Olli Hiidensalo sijoittui takaa-ajossa 38:nneksi. Hiidensalo ampui yhteensä kuusi sakkokierrosta, joista kolme tuli ensimmäiseltä pystypaikalta. Ero kärkeen oli lopulta reilut neljä minuuttia.

– Hiihto oli tänään ihan tasapainosta ja makuiden jälkeen oli vielä ihan hallussa. Ekalla pystypaikalla ajatus karkasi ja paketti hajosi. Jos siitä olisi vaikka ykkösellä selvinnyt, olisi tullut ihan kohtalainen suoritus, Hiidensalo harmitteli.

Jaakko Ranta sijoittui uransa ensimmäisessä maailmancup-takaa-ajossa 52:nneksi. Sakkoja Ranta ampui yhteensä viisi.

– Penkalla tuli liikaa virheitä, varsinkin kun viimeiseltä pystyltä tuli kaksi. Kokemuksen kautta takaa-ajoja saa varmasti onnistumaan paremmalla prosentilla, letkoissa hiihdetään kuitenkin kohtuu kovaa, Ranta kommentoi.

Viestissä tasaista suorittamista

Suomen nelikko Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Erika Jänkä sijoittui naisten 4x6km maailmancup-viestissä 14:nneksi. Kilpailun voiton vei Norja ennen Ranskaa ja kolmanneksi sijoittunutta Ruotsia. Suomen joukkue jäi kärjestä vajaat neljä minuuttia.

Viestin aloittanut Minkkinen saapui vaihtoon 44 sekuntia kärjen jälkeen. Hiihtovauhti oli myös kohdallaan, sillä Minkkinen hiihti keskimmäisen kierroksen lähes osuuden kärkivauhtia.

– Tuntuu, että nyt alkaa hiihto pikkuisen aukeamaan. Selkeästi pirteämpää menoa. Alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä, mitä sen pitäisi ollakin.

Minkkinen käytti osuudellaan kolme varapatruunaa.

– Ammunnassa tuli tänään taas vähän virheitä, hyvin kuitenkin sain paikattua heti ekoilla varoilla. Pystyllä aika oli yhdellä varalla 29 sekuntia, se on sellaista aikaa, mikä on aika kilpailukykyinen.

Minkkisellä oli matkassa myös pientä epäonnea, sillä hän kaatui heti viimeisen hiihtokierroksen alussa.

– Vähän oli viimeiselle kierrokselle pää menossa kovempaa kuin jalat. Hirveän kiihdytyksen otin matolta ja kävin pyllylläni kurvissa. Ehkä viisi sekuntia tuhraantui, mutta menetin sen letkan, johon olin vauhtia kiihdyttänyt, Minkkinen harmitteli.

Eder kaipaa lisää kierroksia

Mari Eder käytti toisella osuudella yhden varapatruunan sekä makuulta että pystystä ja piti eron kärkeen reilussa 40 sekunnissa.

– Suoritus oli tänään joukkueelta ihan ehjä, on kaksi viestiä pystytty suhteellisen tasaisesti suorittamaan, aiempina kausina ei tähän olla pystytty, selkeästi päästy eteenpäin, Eder analysoi.

– Oma osuus oli vähän samansuuntainen mitä pikakilpailussa. Ammunnat oli rauhallisia, mutta hallittuja. Hiihto jätti vähän toivomisen varaa, toivottavasti huomenna löydettäisiin vähän kierroksia lisää.

Naisten urakka Hochfilzenissä jatkuu sunnuntaina 10 kilometrin takaa-ajolla, jossa suomalaisista mukana ovat Mari Eder sekä Suvi Minkkinen. Miesten ohjelmassa on 4×7,5 kilometrin viesti.