Suvi Minkkiseltä hieno nousu takaa-ajossa

    Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancupissa hiihdettiin lauantaina suomalaisittain vuoden viimeinen osakilpailu, kun Itävallan Hochfilzenissä oli vuorossa takaa-ajot.

Suvi Minkkinen onnistui naisten 10 kilometrin takaa-ajossa loistavasti ja onnistui nostamaan sijoitustaan 24 pykälää ylöspäin sijalle 25. Sijoitus oli Minkkiselle myös uran paras maailmancupissa. Naisten kilpailun voitto meni Norjan Tiril Eckhoffille, jolle Minkkinen jäi kaksi ja puoli minuuttia.

– Tosi hyvä mieli kilpailusta. Tuntuu, että vihdoin sai vähän ulos sitä, mitä on itseltään odottanut. Edelleen top 20 -sijoitus on tavoitteena, tämä oli aika hyvä steppi sitä kohti. 

Minkkinen onnistui myös ampumapaikalla mainiosti, sillä hän ampui ainoastaan ensimmäiseltä makuupaikalta yhden ohilaukauksen. Loput ampumapaikat Minkkinen selvitti puhtaasti.  

– Oli ehkä vähän hankala kohdistus, ehkä ekalla makuulla se näkyi, että ei ollut niin päättäväistä tekemistä. Toisella makuulla, kun kyynärpäät nasahti mattoon, niin tiesi kyllä heti, että voi antaa palaa.

– Mutta yksi sakko vaan, menee minun kategoriassa tosi hyvän suorituksen puolelle, Minkkinen iloitsi.

Seppälän joulutauon suunnitelmat selvillä 

Tero Seppälä oli miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon parhaana suomalaisena 44:s. Kilpailun voitto meni jälleen Norjan Sturla Holm Lägreidille, jolle Seppälä jäi kolme minuuttia ja 38 sekuntia. 

– Jos pikakisassa oli vähän hiihto hukassa ja suksivalinnassa ongelmia, niin nyt oli tosi hyvä suksi ja hiihdossa olisi ollut hyvä päivä. Koko ajan menin säästellen ja vähän ehkä liikaa yritin panostaa ammuntoihin. 

Seppälä joutui kiertämään kilpailussa yhteensä kuusi sakkokierrosta. Ohilaukauksista kolme tuli makuulta, ensimmäisen pystypaikan Seppälä onnistui ampumaan puhtaasti, mutta viimeiseltä paikalta kierroksia tuli kolme.

– Kyllä vähän jäi ärsyttämään nuo ammunnat. Pitää joululomalla tehdä hyviä harjoituksia, että oppii sulkemaan muut siitä ympäriltä pois. Eikä anna sen häiritä, millä vauhdilla penkalle porukassa tullaan, Seppälä päätti.

Harjulalla hengitysongelmia

Tuomas Harjula oli miesten takaa-ajon 54:s. Harjula jäi kilpailun kärjestä reilut viisi minuuttia. 

– Hiihtohan ei taas kulkenut alkuunkaan mihinkään, ei ollut silmääkään siitä, mihin pystyn normaalisti. Ei se hengityskään taas ihan toiminut toivotulla tavalla, onneksi tulee joulutauko tähän väliin ja kerkeää sitä selvitellä.

Harjula ampui neljältä paikalta yhteensä neljä ohilaukausta.

– Ammuntakaan ei ollut mikään huippusuoritus, mutta ei se jäänyt siitä kiinni. Olisi pitänyt noillakin sakoilla pystyä pisteistä taistelemaan, mutta se ei ollut tänään mahdollista.