Mari Eder maailmancupin pisteille kauden avauksessa Östersundissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancup-kausi käynnistyi tänään Ruotsin Östersundissa normaalimatkoilla. Päivän parhaimmasta suomalaissuorituksesta vastasi naisten 15 kilometrin kilpailussa 31:nneksi sijoittunut Mari Eder. Heti maailmancupin avauskilpailussa pisteille noussut suomalainen ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkominuuttia.  

– Sijoituksellisesti oli parempi kauden avaus, mitä yleensä nämä normaalimatkat ovat olleet. Olen ihan tyytyväinen, kun suhteuttaa ja vertaa aiempiin kauden avauksiin. Ihan ehjä ja tasainen suoritus. 

Eder jäi kilpailun voittaneesta ja puhtaasti ampuneesta Tshekin Marketa Davidovasta reilut neljä minuuttia. 

– Suoritukseen jäi vielä parannettavaa. Hiihto jäi vähän piippuun, mutta katsotaan rauhassa kisa kisalta. Uskon, että parempaa on tulossa, Eder päätti.

Minkkisellä vielä tahmea

Suvi Minkkinen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena normaalimatkan sijalle 80. Minkkinen jäi kärjesta kuusi ja puoli minuuttia. 

– Oli aika tahmean tuntuista hiihtoa heti alusta asti. Tasapaksua dieseliä, ei oikein missään vaiheessa tuntunut, että olisi ollut helppoja metrejä. 

Minkkinen ampui neljältä paikalta yhteensä kolme sakkominuuttia.

– Ammunnassa ei mitään katastrofia, yksittäisiä ohilaukauksia. Kolme on kuitenkin liikaa normimatkalta, mutta meneekö sitten ekan kisan hermostuksen piikkiin, Minkkinen mietti. 

– Uskon kyllä, että se tästä paranee. 

Muista suomalaisista Nastassia Kinnunen sijoittui 101:nneksi ja Erika Jänkä keskeytti neljän ampumapaikan jälkeen. 

Hiidensalo paras suomalaismies

Miesten kilpailussa parasta suomalaisvauhtia piti Olli Hiidensalo sijoittumalla 68:nneksi. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Norjan Sturla Holm Lägreid, josta Hiidensalo jäi kuusi ja puoli minuuttia. Hiidensalo ampui sekä ensimmäiseltä että viimeiseltä paikalta kaksi sakkominuuttia. Keskimmäiset paikat suomalainen selvitti puhtaasti.

– Annettiin pikkuisen liikaa tasoitusta suksen liukkaudessa. Hyvä keli oli tänään ampua, olisi voinut kaikki taulut alas ottaa. Ohilaukaukset oli ihan omia huolimattomuusvirheitä.

– Hiihtokaan ei tuntunut ihan parhaalta mahdolliselta, vähän liikaa oli lihaskramppeja matkan aikana, Hiidensalo kommentoi.

Tuomas Harjula sijoittui kilpailun toiseksi parhaana suomalaisena 88:nneksi. Harjulan ero kärkeen oli kahdeksan ja puoli minuuttia.

– Eihän se mennyt alkuunkaan hyvin. Varmasti oli tänään kapula vähän heikonlainen. Viikko sitten kulki tosi hyvin, en jaksa uskoa, että se olisi johonkin kadonnut. 

Harjula ampui neljältä paikalta yhteensä viisi sakkominuuttia.

– Toki omakaan suorittaminen ei ollut mitenkään omalla tasolla, mutta en ole huolissani, etteikö hyvät tulokset sieltä tulisi, Harjula kommentoi. 

Heikki Laitinen ampui viisi sakkominuuttia ja sijoittui kilpailun 98:nneksi. Lievästi flunssainen Tero Seppälä jätti varotoimenpiteenä kilpailun väliin.

Ampumahiihdon maailmancup-kausi jatkuu sunnuntaina Östersundissa naisten ja miesten pikakilpailuilla. 

Naisten tulokset
Miesten tulokset

Kuva: NordicFocus