Tero Seppälä maailmancupin pikakilpailun 16:s Östersundissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancupin avausviikonloppu jatkui sunnuntaina Ruotsin Östersundissa naisten ja miesten pikakilpailuilla. Suomalaisista Tero Seppälä säväytti heti kauden avauskilpailussaan sijoittumalla miesten 10 kilometrin kilpailun 16:nneksi. Seppälä jäi kilpailun voittaneesta, puhtaasti ampuneesta Ruotsin Sebastian Samuelssonista minuutin ja 12 sekuntia.

– Hyvä alku talvelle, sivusin heti viime talven parasta sijoitusta. Samalla alkutalven tavoitteena ollut olympianäyttö eli top 16 -sijoitus saavutettiin, Seppälä iloitsi.

Seppälällä oli hyvä päivä myös ampumapenkalla. Suomalainen ampui kahdelta paikalta ainoastaan yhden pystypaikan sakkokierroksen.

– Ihan tyytyväinen olen tekemiseen penkalla, ei ollut semmoista kyttäilyä, vaikka ei erityisen nopeaakaan.

Seppälä avasi kilpailukautensa vasta sunnuntaina, sillä hän jätti flunssaoireisena lauantain kilpailun väliin.

– Hiihdossa vähän tuntui, kun eilisen jouduin jättämään väliin. Ei ihan paras vire ollut, mutta tästä se lähtee, Seppälä kommentoi.

Hiidensalolla mallikas loppu 

Miesten kilpailussa toiseksi parasta suomalaisvauhtia piti 53:nneksi sijoittunut Olli Hiidensalo. Hän ampui pikakilpailussa kaksi makuun sakkokierrosta ja jäi kärjestä reilut kaksi minuuttia.

– Hiihto oli alkuun vähän tukkoista, mutta vika kierros tuli ihan mallikkaasti. Makuu oli huono, se tekee toistuvaa virhettä samaan paikkaan. En ole vielä päässyt käsiksi, mistä se johtuu, Hiidensalo sanoi. 

Tuomas Harjula sijoittui heti Hiidensalon takana pikakilpailun 54:nneksi, viisi sekuntia maajoukkuekaveristaan jääneenä. Harjula kiersi kilpailussa yhden sakkokierroksen pystypaikan jälkeen. 

– Hiihto tuntui paljon paremmalta, mutta kello ei vain tykännyt. Aika pettynyt olen, kun tunne oli paljon parempi. Ammunta ihan normaali, toki nopeus alkaa olemaan ihan hyvällä tasolla, mihin voi olla tyytyväinen, Harjula kertoi.
 
Heikki Laitinen ampui kaksi pystypaikan sakkokierrosta ja oli kilpailun 89:s. 

– Makuuseen olen ennen kaikkea tyytyväinen, pystyn ohilaukaukset harmittaa. Hiihtoon kaipaisin lisää vaihteita, tasaista puurtamista koko matkan, Laitinen kommentoi.

Ederillä iso askel parempaan

Mari Eder jatkoi maailmancupin pisteputkeaan naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa sijoittumalla 32:nneksi. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Ruotsin Hanna Öberg, josta Eder jäi puolentoista minuutin päähän.

– Hiihto oli huomattavasti paljon parempaa mitä eilen. Viimeinen kierros tuli hyvin ja vielä tuntuisi, että pystyisi kovempaakin aloittamaan. Se oli hyvä huomata, sillä eilinen ei missään nimessä tehnyt kauhean tyytyväiseksi, vaikka sillä mentaliteetilla oltiin, että kaikki otetaan, mitä vastaan tulee. 

Eder ampui kilpailussa kaksi sakkokierrosta makuulta. Puhtaissa hiihtoajoissa Eder piti päivän 13:nneksi nopeinta vauhtia.

– Uskon, että siitä on mahdollista parantaa. Koitetaan olla kärsivällisiä, Eder kommentoi.

Minkkisellä kova alku

Suvi Minkkinen oli naisten pikakilpailun toiseksi paras suomalainen. Hän ampui molemmilta ampumapaikoilta yhden sakkokierroksen ja oli kilpailun 81:s.

– Ehkä vähän enemmän tuntui kilpahiihdolta, ei ollut niin tahmeaa kuin eilen. Vauhdinjaossa on vähän viilattavaa, hiihdin ensimmäisellä kierroksella Hanna Solan peesissä. Ei tuntunut, että olisi mennyt liian kovaa, mutta seuraavilla kierroksilla yksin vauhdin pitäminen oli hankalaa ja vauhti lähti hyytymään.

– Kuitenkin positiivinen fiilis, tuntuu että on aineksia. Ja uskon, että kun kisakausi etenee, niin tulokset myös paranee. En ole huolissani, Minkkinen kommentoi. 

Nastassia Kinnunen sijoittui pikakilpailun 84:nneksi. Kinnunen ampui kolme sakkokierrosta.

– Tänään kisassa oli hyvä olo. Olin vähemmän varovainen ja se heijastui tänään vauhtiin hyvin. Ammuntaan tarvitsee vielä lisää kisoja. 

Lauantain normaalimatkan keskeyttämään joutunut Erika Jänkä oli pikakilpailun 100:s. Hän ampui makuupaikan puhtaasti ja joutui pystypaikalta kahdelle sakkokierrokselle. 

– Positiivista oli, että pystyi hiihtämään maaliin. Eilen oli kipuja, mutta sain Saksan joukkueen lääkäriltä apuja ja onneksi tänään kisa meni ihan ok. Tuntuu, että valmistavan leirin flunssan jälkeen ei ole tullut mistään mitään, siellä myös nämä selkäoireet alkoivat vaivaamaan enempi. 

– Onneksi on muutama välipäivä ja sitten uutta yritystä, Jänkä kommentoi. 

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Östersundissa torstaina jälleen pikakilpailujen merkeissä. 

Naisten tulokset
Miesten tulokset

Kuva: NordicFocus