IBU-cupissa hienoja suomalaissuorituksia

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Ampumahiihdon IBU-cupissa Norjan Sjusjöenissä nähtiin perjantaina ja lauantaina hyviä suomalaissuorituksia. 

Perjantaina miesten 10 kilometrin pikakilpailussa nähtiin peräti kaksi suomalaismiestä 20 parhaan joukossa, kun Kontiolahden Urheilijoiden Joni Mustonen sijoittui 16:nneksi ja Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta 18:nneksi. 

Kaksi sakkokierrosta ampunut Mustonen jäi kilpailun kärjestä reilun minuutin verran. 

– Oli sellainen kisa, että sai ulosmitattua sitä mihin pystyy. Myös ammunnallisesti sain sitä, mitä on ollut varastossa. Vielä yksi sakko pois, niin ollaan näissä kisoissa korkealla, Mustonen iloitsi.

Ranta selvitti pikakilpailun puhtaasti ja jäi Mustosesta vain kahden sekunnin päähän.

–  Aika loistava kisa. Sain vihdoin nollakilpailun myös pikakilpailuun kansainvälisten kisojen osalta tälle kaudelle. Samalla oli myös kauden ensimmäinen kiihtyvävauhtinen kisa. Karsintakisoissa oli vähän haasteita, kun jouduttiin sairastelujen takia muuttamaan harjoittelua, nyt selkeästi alkaa irtoamaan, Ranta iloitsi.

Ranta vahva yhteislähdössä

Ranta jatkoi hienoja otteitaan myös lauantaina miesten 15 kilometrin ja 60 hengen yhteislähtökilpailussa. Neljä sakkokierrosta ampunut Ranta oli kilpailun 25:s, kaksi minuuttia ja 22 sekuntia kärjestä jääneenä.

– Varma nolla ekalta makuulta takasi hyvän lähdön kilpailuun ja sain riittävän kovavauhtista peesiä. Pidettiin kovaa vauhtia ja se alkoi kumuloitua pystypaikoille. Ei riittänyt enää taidot niistä hapoista tuottaa nollia. 

– Loistava kauden alku kuitenkin, kun on päässyt taistelemaan IBU-cupin kokonaispisteistä, Ranta kommentoi.

Mustonen sijoittui yhteislähdön 41:nneksi. Yhteensä kuusi sakkokierrosta ampunut Mustonen jäi kärjestä vajaat kolme ja puoli minuuttia. 

– Makuulta omia pieniä virheitä ja ajattelin, että hyvillä pystyillä voi vielä ottaa hyvän sijan. Toiseksi viimeisellä kierroksella yritin nostaa sijoituksia, mutta viimeiseltä pystyltä harmittavasti kaksi ohi. Taisteltiin maaliin, mutta ei ihan niin hyvä päivä, Mustonen kommentoi. 

Patrik Kuuttinen sijoittui yhteislähdön 54:nneksi. 

Lehtoselta loisto pikakisa

Naisten perjantain pikakilpailun hienosta suomalaissuorituksesta vastasi 18:nneksi sijoittunut Imatran Urheilijoiden Venla Lehtonen. Lehtonen ampui kilpailun puhtaasti ja jäi kärjestä minuutin ja 22 sekuntia. Yhteislähdön Lehtonen jätti väliin, sillä hyvä suoritus pikakilpailussa toi paikan naisten maailmancup-viestiin sunnuntaille Östersundiin. 

– Ammunnallisesti tosi hyvä kisa, siihen olen tosi tyytyväinen. Se tuntui hyvältä ja varmalta ja vihdoin sain tälle kaudelle nolla-ammunnan. 

– Sijoitukseen olen myös tyytyväinen, koko ajan on mennyt parempaan tällä kaudella. Hiihto oli aika väsynyttä, ei vielä ihan täydellinen onnistuminen. Toivottavasti ne tulee tärkeämmissä kisoissa kauden mittaan. Iloinen olen kuitenkin siitä, miten kausi on alkanut, Lehtonen kommentoi.

Lähelle IBU-cupin pisteitä pikakilpailussa pääsi myös 43:nneksi sijoittunut Ahveniston Ampumahiihtäjien Noora Kaisa Keränen. Keränen ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen ja jäi kärjestä kahden minuutin ja 14 sekunnin päähän. 

– Oli ihan hyvä startti. Ammunta toimii tällä hetkellä mukavasti ja makuu oli varma. Pystyltä harmillisesti yksi sakko ja se maksoi pistesijan. Kiva kuitenkin tietää, että on kilpailukykyinen niillekin sijoituksille, Keränen kommentoi.

Yhteislähtökilpailussa Keränen sijoittui 48:nneksi reilut viisi minuuttia kärjestä jääneenä. Sakkoja Keränen ampui yhteensä neljä.

– Oli tosi väsynyttä naista ladulla, lihas alkaa olla aika tyhjä. Kokonaisuutena kohtuullisia suorituksia, mutta jos olisi hiihto vähän paremmin kulkenut, niin olisi vähän lähemmäs pistesijoja voinut päästä, Keränen mietti. 

Heidi Kuuttinen sijoittui yhteislähdön 50:nneksi. 

IBU-cup jatkuu seuraavan kerran 16. joulukuuta Itävallan Obertilliachissa.

Miesten pikakilpailun tulokset
Miesten yhteislähdön tulokset
Naisten pikakilpailun tulokset
Naisten yhteislähdön tulokset