Suomi kahdeksas Oberhofin sekaviestissä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen nelikko Tero Seppälä, Olli Hiidensalo, Suvi Minkkinen ja Mari Eder sijoittui hienosti kahdeksanneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui sekaviestillä lauantaina Saksan Oberhofissa. Kauden ainoan sekaviestin ennen olympialaisia voitti Norja, josta Suomi jäi reilun kolmen minuutin päähän.

Suomen avausosuutta vienyt Tero Seppälä käytti osuudellaan yhden varapatruunan ja toi joukkueen vaihtoon sijalla viisi. 

– Oli aika kova kisa. Odottelin, että eka kierros hiihdeltäisiin kevyemmin, mutta eipä siinä jarruteltu, heti lähdettiin lyömään. Sai ainakin ottaa kaiken miehestä irti. Ammunnat ehkä pikkaisen varmistelua, mutta ihan hyvää tekemistä ja tärkeintä aloituksessa on kuitenkin pysyä mukana hyvissä asetelmissa. 

– Tänään oli myös kiva, kun pääsi testaamaan Salomonin uutta olympiamalliston suksea ja hyvin tuo tuntui luistavan, Seppälä kommentoi. 

Olli Hiidensalo selvitti toisen osuuden ilman varapatruunoita ja toi joukkueen vaihtoon sijalla kuusi. 

– Eilinen paino kyllä aika paljon jaloissa. Aika täydellinen veto tuli tähän olotilaan ja tälle jalalle. Tero toi tosi hyvällä paikalla ja siinä oli hyviä kavereita, joiden kanssa pääsi työstämään ladulla. Olihan se onnistunut suoritus, Hiidensalo kertoi.

Minkkinen iloitsi olympianäytöstä

Suvi Minkkinen käytti kolmannella osuudella yhteensä neljä varapatruunaa, yhden makuulta ja kolme pystypaikalta. Vaihtoon Minkkinen toi joukkueen sijalla kahdeksan. 

– Hyvä mieli kyllä, että saatiin tehtyä se top 8, mikä on olympianäyttö viestiin. Olen nelikosta ainoa, jolla olympiavalintaa ei ole, niin tämä oli itselle tärkeää. Toki varmasti siellä vielä tänään parannettavaa oli ja ei ollut itselläkään penkalla huippuonnistuminen. 

– Hiihdettiin aika kovaa, se voi olla että näkyi pystyllä. Toki viestissä on pakko yrittää peeseihin, mitä on tarjolla. Minulla oli myös hyvä suksi, sain laskuissa aina pikkuisen kiinni, jos mäen päällä meinasi vähän eroa tulla. 

Mari Eder käytti ankkuriosuudella neljä varapatruunaa, yhden makuulta ja kolme pystypaikalta. Viimeisen kierroksen hurjasti hiihtänyt Eder onnistui Tshekin ohituksessa ja sai lopulta varmistettua joukkueen olympianäytön ja sijan kahdeksan.

– Sija on meiltä hyvä ja tietysti tämä oli tärkeä kisa olympianäyttöjä ajatellen. Oli hyvä saada tähän ehjä suoritus, vaikka se ei täydellinen ollutkaan.

-Yllättävän hyviltä ajat hiihdollisesti näytti. Ja ei muuta kuin huomista takaa-ajoa kohti, mennään huomenna ammunta edellä ja toivon, että pääsisin kiinni sellaiseen aggressiiviseen suorittamiseen, Eder kommentoi.

Suomen joukkue Heikki Laitinen ja Nastassia Kinnunen sijoittui 15:nneksi Oberhofin parisekaviestissä. 

Sekaviestin tulokset 
Parisekaviestin tulokset

Kuva: NordicFocus