Seppälä kuudes ja Hiidensalo 16:s Anterselvan yhteislähdössä

    Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä sijoittui upeasti kuudenneksi lauantaina ampumahiihdon maailmancupin yhteislähtökilpailussa Italian Anterselvassa. Miesten 15 kilometrin kilpailun voiton vei Saksan Benedikt Doll, josta Seppälä jäi minuutin ja 42 sekunnin päähän. 

– Sehän meni aivan mallikkaasti ja pysyin heti alusta lähtien kärkikahinoissa mukana. Sain hyvin ensimmäisellä kierroksella paikan letkasta ja hiihto oli aika vahvaa tänään. Oikeastaan koko matkan pystyin rentoa kovaa hiihtämään.

Ladulla vauhti oli hyvää, sillä Seppälä oli puhtaissa hiihtoajoissa päivän kuudenneksi nopein. Ampumapenkalla Seppälä joutui kiertämään yhteensä kolme sakkokierrosta, yhden makuulta ja kaksi viimeiseltä pystypaikalta. 

– Penkalla oli aika haastavat olosuhteet ja olen kyllä tyytyväinen, että makuut sai ammuttua niin hyvin. Eka pysty oli tosi nopea ja vielä nolla siitä, niin tosi hyvässä tilanteessa pääsi viimeiseen ammuntaan.

– Siinäkin rohkeasti aloitin ammunnan ja kolme ensimmäistä sain alas. Sitten tuli tuuli ja neljäs meni pikkuisen ohi ja viimeinen olikin sitten jo kauempana. 

Kaatuminen viimeisellä kierroksella

Seppälä oli viimeiseen ammuntaan asti vahvasti palkintokorokekamppailussa mukana. 

– Ei jäänyt ainakaan yrityksestä kiinni, eikä niinkään se sijoitus ollut mielessä, että sen takia olisi mennyt ohi, vaan kyllä se olosuhde muuttui vähän hankalaksi ja muutkin ampui sakkoja. 

Seppälä oli viimeisellä kierroksella mukana taistelussa nelossijasta.

– Harmillista, kun vielä viimeisellä puolella kilometrillä ranskalaisen kanssa meni sukset ristiin ja kaaduin rähmälleni. Meni mahdollisuudet nelossijaan ja sitä vähän voivottelinkin loppusuoralla. 

Ennen olympialaisia miehet kilpailevat Anterselvassa vielä viestissä sunnuntaina.

– Valitettavasti meiltä aina niitä viestinäyttöjä halutaan vaan lisää, koitetaan ne tehdä huomenna pöytään. 

– Huolto onnistui tänään hyvin suksen kanssa, niin uskoisin, että huomennakin päästään kilpailukykyisellä kalustolla liikenteeseen, Seppälä päätti.

Hiidensalo onnistui ensimmäisessä yhteislähdössä

Olli Hiidensalo sijoittui uransa ensimmäisessä maailmancupin yhteislähtökilpailussaan 16:nneksi.  

– Ensimmäinen yhteislähtö takana ja oli yllättävän mukavaa. Odotin vähän pahempaa kisaa, mutta hyvin meni. 

Hiidensalo ampui kilpailussa yhteensä neljä ohilaukausta, makuulta yhden ja pystypaikoilta kolme sakokkierrosta.

– Makuut tuli hyvin, vaikka siinä oli haastetta, kun oli vähän oikukas tuuli. Ensimmäinen pystypaikkakin meni ihan ok, vaikka siitä yksi lipesi. Viimeisen pystypaikan viimeisen laukauksen olisi kyllä voinut ottaa alas, siihen tuli huolimaton liipasu ja tuulikin teki siinä kiusaa, Hiidensalo analysoi. 

Hiidensalo otti yhteislähdössä uransa toiseksi parhaan sijoituksen. Uran paras tuli aiemmin tällä kaudella Hochfilzenin pikakilpailussa, kun Hiidensalo sijoittui 11:nneksi. 

– Jos kolmella sakolla olisi selvinnyt, niin olisi ollut mahdollisuudet taistella kymppisakkiin. Se olisi ollut vielä parempi, mutta kyllä tämäkin on myös ehdottomasti hyvä.

– Ollaan kyllä nostettu tasoa tekemisessä. Kyllä on mukavaa tämä ampumahiihto tällä hetkellä, Hiidensalo iloitsi. 

Miesten yhteislähdön tulokset

Kuva: NordicFocus