Ampumahiihdon maailmancup jatkui Kontiolahdella miesten pikakilpailulla

     Matilda Suhonen   Uutiset  

kuva: Nordic Focus

Kontiolahdella käydään tänään lauantaina miesten ja naisten pikakilpailut. Miesten pikakisan kaksoisvoitto meni Norjaan. Kilpailun voitti Johannes Thingnes Boe yhdellä sakolla ja puhtaasti ampunut Strula Holm Laegreid oli toinen. Saksalainen Rees Roman sijoittui kolmanneksi.

Tero Seppälä oli pikakisan parhaana suomalaisena 31:s. – Pystypaikalla yritin tehdä sen, minkä osaan ja olen treeneissäkin tehnyt. Niin teinkin, mutta taulut vaan ei valkoiseksi muuttunut, Seppälä pohti kilpailun jälkeen. Hän selvitti makuupaikan nollilla mutta joutui pystypaikan jälkeen kiertämään sakkokierroksen kahdesti. – Hiihdossa sain hyvin irti itsestäni, Seppälä tiivisti.

Olli Hiidensalo oli toiseksi parhaana suomalaisena pikakisan 33:s. Hän ampui ensin makuulta yhden ohilaukauksen mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. – Hyvä ammunta. Etenkin noin päin, kun on sakko alla, ja saa silti puserrettua nollan pystypaikalta. Siitä tulee parempi mieli kuin toisinpäin. – Hiidensalo tuumasi. – Hiihto ei ollut tänään ihan paras mahdollinen, eikä ollut ihan yhtä hyvä vire, mitä on ollut. Sekä Seppälä että Hiidensalo pääsevät mukaan sunnuntain takaa-ajoon.

Tuomas Harjula oli kilpailun 63:s. Harjula selvitti makuupaikan nopealla ammunalla puhtaasti, mutta ampui pystypaikalta kaksi ohilaukausta. – Hiihto oli tänään raskasta. Ensimmäiselle kierrokselle lähdin rennosti liikkeelle, toisella kierroksella alkoi painamaan ja kolmas kierros oli jo taistelua, Harjula kertasi. Koko kilpailuviikko jätti Harjulalle kaksijakoiset fiilikset. – Vähän jäi hampaankoloon henkilökohtaisilta matkoilta, mutta olen tyytyväinen viestimenestykseen. 

Heikki Laitinen oli kolmella sakolla kilpailun 71:s.  – Hiihto oli ihan tasaista hyvää kyytiä, mutta jostain syystä kello ei tänään tykännyt. Fyysisesti oli ihan hyvä päivä, mutta kolme sakkoa on liikaa, Laitinen harmitteli.

Jaakko Ranta sijoittui kilpailussa 80:nneksi. Hän ampui makuulta yhden ja pystypaikalta kaksi ohilaukausta. – Ei ollut hyvä päivä penkalla tänään, mutta hiihto kulki kuitenkin ihan hyvin. Kokonaisuus jätti parannettavaa, Ranta tuumasi positiivisena kilpailun päätteeksi.

Naisten pikakisa käydään lauantaina iltapäivällä miesten kilpailun jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128