Noora Kaisa Keränen lyhennetyn normaalimatkan 28:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: LORU CREATIVE

Ampumahiihdon maailmancupissa kilpailtiin perjantaina naisten lyhennetyllä normaalimatkalla. Sveitsin Lena Haeckli-Gross voitti kilpailun puhtaalla ammunnalla. Ranskan Julia Simon oli toinen jääden voittajasta 20 sekuntia. Ranskalainen ampui kilpailussa yhteensä kaksi sakkoa. Lou Jeanmonnot oli maalissa kolmantena 31 sekuntia voittajasta jääneenä. Hän selvitti kilpailun yhdellä sakolla. Noora Kaisa Keränen oli parhaana suomalaisena lyhennetyn normaalimatkan 28:s.

Noora Kaisa Keränen ampui yhden ohilaukauksen ensimmäiseltä pystypaikalta, mutta selvitti kolme ammuntaa puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 30 sekuntia. Sijoitus 30 parhaan joukossa oli hänen uran paras suorituksensa maailmancupissa. – Onnistuin tekemään kaksi hyvää kilpailua peräkkäin. Pieni jännitys oli ennen kilpailua, kun lauantaina meni jo niin hyvin. Maltoin pitää alkuvauhdin kurissa, ja pääsin viimeisellä kierroksella haastamaan itseäni. Ammunnassa oli pöljä päivä, johon voin olla todella tyytyväinen. Kiitokset huollolle liukkaasta suksesta. Sain todella nauttia omasta tekemisestä tänään, Keränen iloitsi.

Suvi Minkkinen oli lyhennetyn normaalimatkan 64:s. Minkkinen ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkoa jääden voittajasta viisi minuuttia ja 39 sekuntia. – Olipa taas vaikea päivä. Tällä hetkellä on vaikea päästä kiinni oman kropan toimintaan. Säätelin omaa alkuvauhtia edessä hiihtäneiden mukaan, vaikka olisi kannattanut aloittaa kovempaa. Vauhdin nostaminen kilpailun edetessä on mahdotonta alkuvauhdista riippumatta. Tällä hetkellä, kun kroppa ei toimi, on vaikea suunnitella kilpailun kulkua etukäteen. Terveyden kanssa ei pitäisi kuitenkaan olla ongelmia, vaikka alkukaudesta sairastettu korona saattaa näkyä suorituskyvyssä. Ammunnassa tein omia virheitä, ja ilman ohilaukauksia sijoitus olisi voinut olla kohtalainen. Huomenna uusi yritys lyhemmällä matkalla, Minkkinen kommentoi.

Venla Lehtonen oli kilpailun 73:s. Lehtonen ampui yhteensä seitsemän sakkoa. Maalissa ero voittajaan oli 7 minuuttia ja sekunnin. – Kokonaisuutena suoritus jättää kaksijakoisen fiiliksen. Kilpailu lähti hyvin käyntiin, ja hiihto tuntui hyvältä läpi koko kilpailun. Huolto oli tehnyt tänään hyvää työtä, ja oli ilo hiihtää liukkailla suksilla. Toisella makuupaikalla hämmennyin itsekin, enkä vielä osaa sanoa selitystä ohilaukauksille. Seitsemän sakkoa on kokonaisuutena liikaa, ja olen sen vuoksi pettynyt kokonaissuoritukseen. Puolet kilpailusta oli kuitenkin kohtuullista suorittamista, ja pyrin ottamaan tästä hyvät elementit matkaan mukaan,  Lehtonen totesi kilpailun jälkeen.

Sonja Leinamo oli kahdeksalla sakolla kilpailun 89:s. Ero voittajaan oli maalissa kahdeksan minuuttia ja 44 sekuntia. – Aika pettynyt olo. Tuntuu että kaikki oli vähän sekaisin niin hiihdon kuin ammunnankin osalta. Tässä on nyt onneksi tulossa kilpailutauko, missä on aikaa laittaa palasia takaisin paikoilleen, Leinamo kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on lauantaina parisekaviesti sekä sekaviesti.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi