Tero Seppälä yhteislähdön 18:s
Matilda Suhonen MC tiedotteet

Ampumahiihdon maailmancup päättyi Ranskassa yhteislähtöihin. Miesten yhteislähdön voitti Italian Tommaso Giacomel. Hän ampui yhden sakon ensimmäiseltä makuupaikalta ja selvitti kolme ammuntaa puhtaasti. Ranskan Eric Perrot oli toinen ja maalissa puhtaalla ammunnalla 18 sekuntia voittajan jälkeen. Norjan Vetle Sjaastad Christiansen oli kolmas jääden kahdella sakolla voittajasta 21 sekuntia. Tero Seppälä sijoittui miesten kilpailun 18:nneksi.
Seppälä jäi maalissa voittajasta minuutin ja 29 sekuntia. Hän ampui kaksi sakkoa ensimmäiseltä pystypaikalta mutta selvitti kolme ammuntaa puhtaasti. – Kohtuullisen hyvä suoritus tänään. Kaksi sakkoa yhdeltä paikalta vähän harmittaa. Kolme paikkaa silti nollille ja kokonaisuutena parempaa ampumista kuin aiemmissa neljän paikan kisoissa. Hiihto tuntui ihan hyvältä. Koin sauvarikon ensimmäisellä hiihtokierroksella, minkä seurauksena tipuin joukosta. Siitä kesti hetki toipua viimeisille hiihtokierroksille. Voin olla kuitenkin ihan tyytyväinen loppusijoitukseen. Tästä voi jatkaa hyvillä mielin joulutauolle, Seppälä kommentoi.
Olli Hiidensalo oli miesten kilpailun 28:s. Hiidensalo selvitti ensimmäisen makuupaikan puhtaasti mutta ampui kolmelta viimeiseltä paikalta yhteensä viisi sakkoa. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 57 sekuntia. – Ensimmäisellä makuupaikalla reagoin hyvin tuuleen ja nousin siinä paljon sijoja. Toiselle paikalle tuulen suunta vaihtui, enkä reagoinut siihen tarpeeksi. Sen jälkeen tipuin aika paljon enkä keskittynyt penkalla tarpeeksi. Viidellä sakolla ei taistella keulapään sijoista. Hiihto tuntui tänään viikon pirteimmältä menolta ja kokonaisuutena hyvä viikonloppu, joten hyvillä mielin tästä joulun viettoon, Hiidensalo tuumasi.
Suvi Minkkinen sijoittui naisten yhteislähdön 24:nneksi
Naisten kilpailu käytiin Le Grand Bornandissa ennen miesten kilpailua. Naisten kilpailun voittaja ratkottiin viimeisen hiihtokierroksen kirikamppailussa. Norjan Maren Kirkeeide voitti kilpailun yhdellä sakolla. Ranskan Lou Jeanmonnot oli toinen ja Justine Braisaz-Bouchet kolmas. Molemmat ampuivat kilpailussa yhden sakon. Kärkikolmikko oli maalissa saman sekunnin sisään. Suvi Minkkinen sijoittui yhteislähdön 24:nneksi.
Minkkinen ampui yhden sakon jokaiselta paikalta jääden maalissa voittajasta minuutin ja 46 sekuntia. – Se oli tasapaksu suoritus, mikä ei ole katastrofi muttei sillä täällä pärjää. Hiihto tuntui jaksavalta mutta tänään ei pystytty tuon parempaan. Ärsyttää tietysti, Minkkinen harmitteli kilpailun jälkeen. – Östersund oli unelmastartti ensimmäiselle trimesterille. Tietysti oli mukava, kun pystyin vielä täälläkin nousemaan palkintokorokkeelle. Hyviä kisoja ja mukaan toki mahtui pari huonompaankin, mikä on ampumahiihtoa. Hyvä nähdä itse, mihin on mahdollisuudet. Fyysinen vire ei ollut tähän loppuun ihan yhtä hyvä kuin Östersundissa, mutta siihen varmasti vaikutti alkuviikon ruokamyrkytys. Seitsemän viikkoa Olympialaisiin ja nälkäisenä lähden pienelle harjoitustauolle, hän suunnitteli.
Ampumahiihdon maailmancup jatkuu joulutauon jälkeen tammikuussa Saksassa.
Lisätiedot:
Matilda Suhonen
Maajoukkueen tiedottaja
matilda.suhonen@biathlon.fi




