Suvi Minkkinen sijoittui toiseksi takaa-ajon kokonaiscupissa
Matilda Suhonen Uutiset

Ampumahiihdon maailmancupissa kilpaillaan lauantaina naisten ja miesten takaa-ajot. Naisten takaa-ajon voitti Ruotsin Hanna Öberg, joka ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkoa. Ranskan Julia Simon nousi yhdellä sakolla toiseksi jääden maalissa voittajasta vajaan sekunnin. Ruotsin Elvira Öberg oli kolmas ja maalissa yhdellä sakolla 23 sekuntia voittajan jälkeen. Suvi Minkkinen sijoittui kilpailun 23:nneksi.
Suvi Minkkinen ampui kaksi sakkoa ensimmäiseltä makuupaikalta. Loput kolme ammuntaa hän selvitti puhtaasti. Hän jäi maalissa voittajasta kaksi minuuttia 33 sekuntia. – Ekalla makuulla tuuli oli epäselvä. Ehkä sen takia en uskaltanut riittävästi reagoida napsuja. Otin, mutta en riittävästi. Paineet kisasta jäivät siihen ammuntaan. Olosuhde oli tosi pehmeä ja hiihto oli raskasta, Minkkinen kertoi kilpailun jälkeen. Hän sijoittui takaa-ajocupin kokonaistuloksissa toiseksi. Minkkinen lähti kauden viimeiseen takaa-ajoon punainen liivi päällään mutta Ranskan Lou Jeanmonnot nousi kokonaistilastoissa ohitse sijoituttuaan kilpailun neljänneksi. – Ennen kilpailua oli paineita mutta nautin tilanteesta, kun pääsin taistelemaan kokonaistilanteesta. Karulta se tuntuu, kun kokonaistilanne kulminoituu tämän päivän kisaan, vaikka koko kausi on kerrytetty pisteitä. En vain pystynyt tuon parempaa esitystä tänään antamaan taistelussa kristallista. Tässä hetkessä on pettymys, kun se jäi noin lähelle, hän harmitteli.
Lisätiedot:
Matilda Suhonen
Maajoukkueen tiedottaja
matilda.suhonen@biarhlon.fi