Kategoria: MC tiedotteet

Suvi Minkkinen pikakilpailusta takaa-ajoon

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupin päätösviikonlopun kilpailut käydään Canmoressa Kanadassa. Naisten pikakilpailu oli ohjelmassa torstai-iltana Suomen aikaan. Kilpailun voitti Italian Lisa Vittozzi. Ranskan Lou Jeanmonnot oli toinen jääden voittajasta maalissa viisi sekuntia. Sveitsin Lena Haecki-Gross oli kolmas jääden yhdeksän sekuntia voittajasta. Koko kärkikolmikko ampui kilpailussa puhtaasti. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena naisten pikakilpailun 43:s.

Suvi Minkkinen ampui yhden sakon makuupaikalta ja selvitti pystypaikan puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli tasan kaksi minuuttia. – Tiukka kilpailu ja suoritus tuloslistalla pettymys. Olen hieman ihmeissäni, miten jäin noin kauas keulasta yhdellä sakolla. Ero keulaan oli viime viikkoon verrattuna vain 13 sekuntia enemmän, mutta sijoitus painui lopputuloksissa siltikin pisteisijoilta. Tänään ammuttiin keskivertoisesti hyvin, minkä vuoksi omat vahvuudet eivät päässeet esiin. Viime viikko painaa vielä jaloissa, ja hiihto jää teknisesti hieman vajaaksi. Takaa-ajossa ollaan tiiviissä nipussa, ja lähdetään sinne taistelemaan loppuun asti, Minkkinen kommentoi.

Sonja Leinamo oli pikakilpailun 70:s. Leinamo ampui yhden sakon makuupaikalta ja kaksi ohilaukausta pystypaikalta. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 5 sekuntia. – Kilpailu oli tänään rankka. Pitkä reissu alkaa tuntumaan fyysisessä ja henkisessä jaksamisessa, eikä ladulla ollut enään oikein mitään annettavaa. Siitäkin huolimatta aivan upea stadion, ja tähän oli hyvä päättää ensimmäinen kausi maailmancupissa, Leinamo kommentoi tunnelmia pikakilpailun jälkeen. 

Venla Lehtonen oli kilpailun 71:s. Lehtonen ampui yhden sakon pystypaikalta ja kaksi makuupaikalta. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 5 sekuntia. Lehtonen jäi Leinamosta kaksi sekunnin kymmenystä. – Päällimmäisenä mielessä pettymys, kun tavoite oli päästä takaa-ajoon ja päättää kansainvälinen kausi hyvään kilpailuun. Kilpailu kaatui taas pystypaikan ohilaukauksiin, mikä pudotti sijoitusta tuloslistalla. Olo on hieman tyhjä mutta siirretään katse tästä SM-kisoihin ja niiden jälkeen ensi kauteen, Lehtonen sanoi.

Miesten pikakilpailu on ohjelmassa huomenna perjantaina.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Suvi Minkkinen naisten takaa-ajon 20:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupin viikko päättyi Yhdysvalloissa naisten ja miesten takaa-ajoihin. Naisten kilpailun voitti Ranskan Lou Jeanmonnot. Italian Lisa Vittozzi jäi voittajasta vajaan sekunnin. Molemmat ampuivat kilpailussa yhden sakon. Ranskan Julia Simon nousi takaa-ajon kolmanneksi jääden voittajasta kahdella sakolla minuutin ja sekunnin. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena naisten takaa-ajon 20:s.

Suvi Minkkinen ampui yhden ohilaukauksen ensimmäiseltä pystypaikalta, ja selvitti kolme ammuntaa puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 53 sekuntia. – Sijoitus 20 joukossa on sellainen, mihin voin olla tyytyväinen täällä. En ole vahvuuksillani näissä olosuhteissa, ja palautumisen kanssa on ollut hieman haastetta korkeassa ilmanalassa. Tänään tuntui raskaalta jo verryttelyssä, mutta yritin rakentaa kilpailua loppuun asti fiksusti. Hyvillä sijoituksilla kun starttaa kilpailuun, on ympärilläkin usein kovatasoisia urheilijoita ja nousua sijoituksissa on siten vaikeampi tehdä. Oma suoritus oli hiihtovireen puolesta nousujohteinen ja kokonaisuutena hyvä ehjä kilpailu, Minkkinen kommentoi. 

Sonja Leinamo nousi takaa-ajossa sijalle 48. Leinamo ampui yhden sakon toiselta makuupaikalta sekä viimeiseltä pystypaikalta. Kaksi ammuntaa hän selvitti puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli viisi minuuttia. – Olen todella tyytyväinen ammuntaan tänään. Eilisen pettymyksen jälkeen tuntuu hyvälle ampua tuolla tavalla. Kärki oli jo stadionilla, kun lähdin matkaan, joten jännitin otetaanko kierroksella kiinni. Onneksi sain alkuun nollat ja siten turvasin tilanteen, Leinamo kertasi kilpailun kulkua. 

Tero Seppälä miesten takaa-ajon 26:s. 

Tero Seppälä teki kahdeksan sijaa nousua miesten takaa-ajossa. Seppälä ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkoa jääden maalissa voittajasta kaksi minuuttia ja 47 sekuntia. – Ihan kohtalainen kilpailu. Toisen makuupaikan sakot harmittavat, kun siirrot eivät siinä riittäneet. Pystyammunnoista suoriuduin paremmin ja ladulla kulki kohtalaisesti. Suksivalinta ei tänään osunut ihan kohdalleen, mutta lähdetään hakemaan huippusuoritusta ensi viikolla, Seppälä kommentoi kilpailun jälkeen.

Heikki Laitinen oli kilpailun 38:s. Laitinen teki 14 sijaa nousua ammuttuaan kolme ammuntaa puhtaasti. Viimeiseltä paikalta hän ampui kaksi sakkoa jääden maalissa voittajasta neljä minuuttia ja 11 sekuntia. – Hyvä kisa ja sain nostettua paljon sijoja. Viimeisen ammunnan kahdesta sakosta huolimatta kokonaisuutena hyvä ammunta. Tyytyväinen olen erityisesti hyvin toimivaan makuuammuntaan, sillä yhtään laukausta ei mennyt tällä viikolla ohi makuupaikoilla, Laitinen summasi viikon suorituksia tyytyväisenä.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Kanadassa.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen 

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Tero Seppälä miesten pikakilpailun 34:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Miesten pikakilpailu käytiin Yhdysvalloissa sunnuntain vastaisena yönä. Kilpailun voitti Ranskan Eric Perrot puhtaalla ammunnalla. Emilien Jacquelin oli kahdesta sakosta huolimatta toinen jääden voittajasta maalissa neljä minuuttia. Norjan Johan-Olav Botn saavutti ensimmäisen maailmancupin palkintokorokesijansa sijoittuen kolmanneksi. Norjalainen ampui kilpailussa puhtaasti ja jäi maalissa voittajasta 11 sekuntia. Tero Seppälä oli parhaana suomalaisena miesten pikakilpailun 34:s.

Tero Seppälä ampui makuupaikalta kaksi ja pystypaikalta yhden ohilaukauksen. Maalissa ero voittajaan oli minuutin ja 40 sekuntia. – Hiihdollisesti parempaa menoa kuin eilen. Lähdin rauhassa ja onnistuin hiihtämään fiksusti, kun ollaan korkealla. Sakkoja kertyi kuitenkin liikaa etenkin makuuammunnasta. Huomenna yritetään nousta, vaikka tiukka kilpailu on varmasti tulossa. Takaa-ajossa kaikki on mahdollista, kun tästä palaudutaan, Seppälä totesi kilpailun jälkeen.

Heikki Laitinen oli pikakilpailun 52:s. Laitinen selvitti makuupaikan nollilla ja ampui yhden ohilaukauksen pystypaikalta. Hän lähtee takaa-ajoon sunnuntaina kaksi minuuttia ja 3 sekuntia kärjen perään. – Ammunnallisesti ihan hyvä kisa ja makuupaikan nollat jälleen lämmittää mieltä. Hiihdossa oli ihan hyvä tunne ja tasaisesti jaksoin painaa. Mukava lähteä takaa-ajoon, vaikka eroa keulaan kertyi hieman turhan paljon, Laitinen totesi pikakilpailun jälkeen.

Otto Invenius oli kilpailun 61:s ja karsiutui niukasti ulos takaa-ajosta. Invenius ampui yhteensä neljä sakkoa, joista kolme kertyi ensimmäiseltä makuupaikalta. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 16 sekuntia. Takaa-ajopaikka jäi lopulta vajaan sekunnin päähän. – Oli huono kisa. Harmittaa, kun tunne oli ihan hyvä. Kilpailu kömmähti heti makuuammuntaan. Pakko siirtää katseet tästä ensi viikkoon, Invenius kommentoi.

Jaakko Ranta oli pikakilpailun 67:s. Ranta selvitti makuupaikan puhtaasti mutta ampui yhden ohilaukauksen pystypaikalta. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 28 sekuntia. – Väsymys eilisestä kilpailusta painoi vielä jaloissa. Penkalla kuitenkin hyvää tekemistä tänäänkin. Harmillisesti karsiuduin takaa-ajosta, mutta jatketaan ensi viikolla Kanadassa, Ranta kommentoi.

Naisten ja miesten takaa-ajot käydään Yhdysvalloissa sunnuntaina illalla.

Tulokset 

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Suomi jäi ilman tulosta naisten viestissä

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantai-iltana naisten viestillä Yhdysvalloissa. Viestin voitti Norja joukkueella Juni Arnekleiv, Ida Lien, Karoline Offigstad Knotten ja Ingrid Landmark Tandrevold. Toiseksi sijoittunut Saksa jäi voittajajoukkueesta 17 sekuntia. Ruotsi oli maalissa kolmantena 42 voittajajoukkueesta jääneenä. Suomi liputettiin viestistä kolmannella osuudella.

Suvi Minkkinen käytti avausosuudella kaksi varapatruunaa makuupaikalla ja yhden pystypaikalla. Suomi vaihtoi toiselle osuudelle 13:ntena 47 sekuntia kärjen jälkeen. Sonja Leinamo kiersi toisella osuudella sakkokierroksen kolmesti makuuammunnan jälkeen. Pystypaikan Leinamo selvitti yhdellä varapatruunalla. Viestin puolimatkassa joukkue oli 16:ntena kolme minuuttia ja 44 sekuntia kärjestä jääneenä. Venla Lehtonen pääsi lähtemään kolmannelle osuudelle. Lehtonen ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla yhden varapatruunan. Joukkue otettiin kierroksella kiinni ennen viimeistä vaihtoa, joten ankkuri Noora Kaisa Keränen ei päässyt lainkaan starttaamaan kilpailuun.

Miesten pikakilpailu käydään Yhdysvalloissa lauantaina Suomen aikaan keskiyöllä.

Tulokset

Lisätiedot:

Maajoukkueen tiedottaja

Matilda Suhonen

matilda.suhonen@biathlon.fi

Suvi Minkkinen naisten pikakilpailun 17:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Yhdysvalloissa naisten pikakilpailulla lauantain vastaisena yönä. Pikakilpailn voitti Ranskan Justine Braisaz-Bouchet yhdestä sakosta huolimatta. Norjan Ingrid Landmark Tandrevold oli toinen jääden voittajasta puhtaalla ammunnalla 13 sekuntia. Ranskan Lou Jeanmonnot oli kolmas 19 sekuntia voittajasta jääneenä. Hänkin selvitti kilpailun nolla-ammunnalla. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena naisten pikakilpailun 17:s.

Suvi Minkkinen ampui molemmat paikat puhtaasti jääden voittajasta maalissa minuutin ja 17 sekuntia. – Olen tyytyväinen sijoitukseen. Kilpailu oli raskas alusta alkaen mutta pystyin tekemään tasapainoisen suorituksen. Pehmeä olosuhde ei ole paras mahdollinen, ja siihenkin nähden kohtalainen suoritus. Uskalsin tehdä rohkean ratkaisun makuuammunnassa, ja otin reilusti napsuja oikeaan suuntaan. Pystylle tasasin vauhtia ja sain sen vuoksi tehtyä hyvän ammunnan. Se on täällä haaste, kun tullaan kovasta rasituksesta ampumaan. Kokonaisuutena ehjä suoritus ja sukset olivat todella hyvät, Minkkinen analysoi suoritusta.

Sonja Leinamo oli pikakilpailun 59:s. Leinamo ampui kaksi sakkoa makuupaikalta ja yhden pystypaikalta. Leinamo starttaa takaa-ajoon sunnuntaina kolme minuuttia ja 27 sekuntia voittajan perään. – Kilpailu oli rankka. Pääsin niukasti mukaan uran toiseen takaa-ajoon kolmesta sakosta huolimatta, joten en voi olla pettynyt, Leinamo totesi iloisena.

Venla Lehtonen oli kilpailun 72:s. Lehtonen ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkoa, joista kolme kertyi viimeiseltä pystypaikalta. Maalissa ero voittajaan oli neljä minuuttia ja 9 sekuntia. – Kaksi kolmesta osa-alueesta onnistui aivan hyvin. Flunssan ja aikaerorasituksen jälkeen olen iloinen hiihtoon, ja siihen miltä se tuntui korkeassa ilmanalassa. Hyvä vauhdinjako ja tasaiset kierrokset. Pystyammunta oli kuitenkin tosi vaikea, mihin oma suoritus tänään kaatui. Se harmittaa mutta huomista viestiä kohden, ja uusi mahdollisuus viestissä, Lehtonen kommentoi. 

Noora Kaisa Keränen oli pikakilpailun 90:s. Keränen ampui molemmissa ammunnoissa yhden ohilaukauksen jääden maalissa voittajasta viisi minuuttia ja 18 sekuntia. – Rankka kilpailu. Valmistautuminen ei ole ollut optimaalinen sairastelun vuoksi, ja palautuminen on vielä vähän kesken. Ääriolosuhteissa sen huomaa etenkin hiihdossa, ja hiihto olikin väsynyttä. Penkalla olin kuitenkin kilpailun neljänneksi nopein, ja ammuntaan voin olla tyytyväinen, Keränen summasi. 

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Suomen aikaan lauantai-iltana naisten viestillä.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Suomi miesten viestin seitsemäs Yhdysvalloissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Soldier Hollowissa Yhdysvalloissa. Miesten viestin voitti Norja joukkueella Sturla Holm Laegreid, Tarjei Boe, Johannes Thingnes Boe ja Vetle Sjaastad Christiansen. Italia oli maalissa toisena 26 sekuntia voittajajoukkueesta jääneenä. Saksa oli viestin kolmas jääden voittajasta 27 sekuntia. Suomi sijoittui miesten viestin seitsemänneksi joukkueella Jaakko Ranta, Tero Seppälä, Heikki Laitinen ja Otto Invenius.

Jaakko Ranta aloitti Suomen viestin. Ranta ampui molemmat paikat puhtaasti tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon yhdeksäntenä. Ero kärkijoukkueeseen oli vaihdossa 35 sekuntia. – Kaksi ensimmäistä kierrosta olivat raskaita. Pyrin hiihtämään fiksusti, jotta sain mahdollisuuden onnistua ammunnoissa. Penkalla olikin huippuveto, mikä mahdollisti hyvät peesipaikat viimeiselle hiihtokierrokselle. Hiihto oli nousujohteista ja pystyin loppua kohden nostamaan sijoituksia. Tuloksena joukkueelta kauden paras sijoitus viesteissä, ja tulos kertoo hyvästä tiimihengestä ja tekemisestä kauden aikana. Tähän on hyvä päättää tämän kauden viestit, Ranta iloitsi joukkueen suoritusta.

Tero Seppälä jatkoi viestiä toisella osuudella. Seppälä selvitti makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla kaksi varapatruunaa. Viestin puolimatkassa Suomi oli kahdeksantena minuutin ja 15 sekuntia kärkijoukkueesta jääneenä. – Rankka kilpailu korkeassa ilmanalassa. En ole koskaan kilpaillut yhtä korkealla, ja se oli keholle vähän järkytys. Jouduin vetämään paljon, kun muut yrittivät vain peesailla, minkä vuoksi vauhdinjako ei ollut aivan optimaalinen. Kaikkineen suoriuduin omasta osuudesta kuitenkin aivan hyvin, ja selvisin kahdella varapatruunalla, Seppälä kommentoi.

Kolmannella osuudella Heikki Laitinen selvitti ensimmäisen ammunnan puhtaasti mutta joutui pystypaikan jälkeen kertaalleen sakkokierrokselle. Suomi vaihtoi ankkuriosuudelle 13:ntena. Ero kärkijoukkueeseen oli viimeisessä vaihdossa kolme minuuttia ja 24 sekuntia. – Makuuammunta ja kaksi ensimmäistä kierrosta meni hyvin, mutta viimeinen kierros oli vaikea. Pystypaikan sakkokierros oli huono suoritus. Joukkueena kuitenkin hyvä suoritus, joten ei voi pahasti olla pettynyt, Laitinen totesi kilpailun jälkeen.

Otto Invenius nosti joukkueen viimeisellä osuudella seitsemänneksi voitettuaan loppukirissä Ranskan Antonin Guigonnatin. Invenius käytti makuupaikalla yhden ja pystypaikalla kolme varapatruunaa. Maalissa ero voittajajoukkueeseen oli kolme minuuttia ja 34 sekuntia. – Kilpailu meni aika hyvin. Olen tosi tyytyväinen, kun pystyin makuupaikalla ampumaan niin nopeasti yhdellä varalla. Pystypaikalla oli pieniä ongelmia, mutta kaiken kaikkiaan vauhdinjako onnistui ja joukkueena teimme hyvän suorituksen. Kiitokset siitä koko joukkueelle, valmennukselle ja huollolle, Invenius kiitti lopuksi.

Naisten pikakilpailu on ohjelmassa perjantaina Suomen aikaan keskiyöllä.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Suomi jäi ilman tulosta sekaviestissä

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Sekaviesti käytiin Holmenkollenilla parisekaviestin jälkeen. Sekaviestin voitti Ranska joukkueella Julia Simon, Sophie Chauveau, Fabien Claude ja Quentin Fillon Maillet. Ruotsi oli maalissa toisena 32 sekuntia voittajajoukkueesta jääneenä. Norja oli sekaviestin kolmas jääden voittajasta maalissa 36 sekuntia. Suomi liputettiin viestistä ulos kolmannella osuudella. 

Venla Lehtonen aloitti viestin. Lehtonen käytti makuupaikalla kaksi ja pystypaikalla kolme varapatruunaa. Joukkue vaihtoi toiselle osuudelle 15:ntenä. Ero kärkijoukkueeseen oli kaksi minuuttia ja viisi sekuntia. Noora Kaisa Keränen jatkoi viestiä toisella osuudella. Keränen käytti kolme varapatruunaa makuupaikalla ja kaksi pystypaikalla. Viestin puolivälissä joukkue oli 17:s. Ero kärkijoukkueeseen oli neljä minuuttia ja 11 sekuntia. Tuomas Harjula pääsi lähtemään kolmannelle osuudelle, mutta joukkue liputettiin kilpailusta ennen viimeistä vaihtoa. Joukkueen ankkuri Tero Seppälä ei siten päässyt lainkaan starttaamaan kilpailuun.

Kilpailuviikko Norjan Holmenkollenilla oli viimeistä kilpailua lukuunottamatta suomalaisille positiivinen. Suomen joukkueen lajivalmentaja Aku Moilanen analysoi joukkueen suorituksia kilpailuviikon päätteeksi. – Holmenkollenin viikonlopusta jäi kokonaisuutena tosi hyvä fiilis. Sekä naisten että miesten normaalimatkalla oli mahdollisuuksia aivan kärkipään sijoituksille. Positiivista tunnelmaa tuo lisäksi Teron nousukunto. Kauden paras sijoitus normaalimatkalla ja heti perään yhteislähdössä. Kirsikkana kakun päällä palkintopallisijoitus sekaviestistä Suvin ja Oton hiihtämänä. Nyt hyvillä fiiliksillä kohti Pohjois-Amerikan kiertuetta.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Soldier Hollowissa Yhdysvalloissa.

Tulokset

Lisätiedot: 

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Tero Seppälä yhteislähdön 12:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantaina Norjassa naisten ja miesten yhteislähdöillä. Miesten kilpailun voitti Norjan Sturla Holm Laegreid yhdellä sakolla. Saksan Benedikt Doll oli kahdella sakolla toinen jääden voittajasta maalissa kuusi sekuntia. Ruotsin Jesper Nelin oli maalissa kolmantena. Hän ampui yhden sakon jääden voittajasta kymmenen sekuntia. Tero Seppälä oli yhteislähdön 12:s.

Seppälä ampui yhden sakon toiselta makuupaikalta ja kaksi sakkoa viimeiseltä pystypaikalta. Maalissa ero voittajaan oli 59 sekuntia. – Hyvä kilpailu tänään, ja viimeiselle pystypaikalle asti olin mukana taistelemassa todella hyvistä sijoista. Fiksusti hiihdin ja koitin päästä mahdollisimman helpolla ladulla. Viimeistä pystyä lukuun ottamatta hyvää ampumista, eikä sekään huono ollut. Täytyy olla tyytyväinen kauden parhaaseen sijoitukseen. Hyvä päivä kaikkineen, Seppälä kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on sunnuntaina parisekaviesti ja sekaviesti.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Tero Seppälä normaalimatkan 18:s maailmancupissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Norjan Holmenkollenilla normaalimatkan kilpailuilla. Miesten kilpailun voitti puhtaasti ampunut Norjan Sturla Holm Laegreid. Tarjei Boe oli yhdellä sakolla toinen 28 sekuntia voittajasta jääneenä. Vetle Sjaastad Christiansen oli kolmas jääden voittajasta yhdellä sakolla minuutin ja 5 sekuntia. Tero Seppälä oli parhaana suomalaisena miesten normaalimatkan 18:s.

Tero Seppälä ampui kaksi sakkoa ensimmäiseltä pystypaikalta mutta selvitti kolme ammuntaa puhtaasti. Hän jäi maalissa voittajasta kolme minuuttia ja 11 sekuntia. – Ihan hyvä kilpailu. Mukava, kun sain pitkästä aikaa tehtyä nolla-ammuntoja. Muutamasta ohilaukauksesta huolimatta askel parempaan suuntaan. Hiihtokin oli aika vahvaa, minkä ansiosta sain hyvän sijan ja paikan huomiseen yhteislähtöön. Voin olla kokonaisuutena tyytyväinen tähän päivään, Seppälä kommentoi.

Otto Invenius oli normaalimatkan 41:s. Invenius ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkoa jääden voittajasta maalissa viisi minuuttia ja 40 sekuntia. – Ei ollut paras päivä tänään. Pikkuisen liikaa sakkoja ja hankalan tuntuista hiihtoa. Huolto kyllä toimi tänäänkin. Katseet kohti sekaviestiä, Invenius tiivisti.

Heikki Laitinen oli kilpailun 56:s. Laitinen ampui neljä sakkoa jääden voittajasta maalissa seitsemän minuuttia ja 12 sekuntia. – Hiihto oli hyvän tuntuista ja vahvaa, mutta kello ei ihan tykännyt. Ammunnoissa kertyi liikaa sakkoja normaalimatkalle, ja etenkin kaksi viimeistä laukausta harmittaa. Kokonaisuutena perussuoritus, Laitinen kommentoi kilpailua.

Jaakko Ranta oli neljällä sakolla normaalimatkan 71:s. Ranta jäi voittajasta kahdeksan minuuttia ja 32 sekuntia. – Huolto oli tehnyt hyvää työtä ja kilpailu lähti hyvin käyntiin. Toiselta ammuntapaikalta alkoi alamäki, minkä vuoksi kilpailu oli tuloksellisesti pettymys, Ranta kommentoi. 

Tuomas Harjula oli kuudella sakolla kilpailun 80:s. Harjula jäi voittajasta yhdeksän minuuttia ja 45 sekuntia. – Kilpailu kosahti heti ensimmäiseen ammuntaan. Yritin kuitenkin saada hyvän suorituksen siitäkin huolimatta. Kaksi ensimmäistä ammuntaa hieman takkuili mutta kaksi jälkimmäistä sujuivat paremmin. Hiihto oli oikein hyvän tuntuista, mutta tuloksellisesti odotin parempaa, Harjula totesi.

Suvi Minkkinen normaalimatkan 29:s.

Torstailta sumun vuoksi perjantaille siirretyn naisten normaalimatkan kilpailun voitti Norjan Ingrid Landmark Tandrevold. Ruotsin Elvira Öberg oli toinen jääden voittajasta 29 sekuntia. Norjan Ida Lien oli kolmas 32 voittajasta jääneenä. Kaikki kärkikolmikosta ampuivat kilpailussa yhden sakon. Suvi Minkkinen oli naisten normaalimatkan 29:s.

Suvi Minkkinen oli ainoana suomalaisena mukana naisten kilpailussa. Minkkinen ampui kolme ensimmäistä paikkaa puhtaasti mutta viimeisellä pystypaikalla kertyi kaksi sakkominuuttia. Hän jäi maalissa voittajasta kolme minuuttia ja 15 sekuntia. – Päällimmäisenä mielessä on harmitus. Paljon tänään tarjottiin, mutta viimeinen paikka oli vaikea. Yritin tehdä siihen normaalin suorituksen, mutta se oli tänään pienestä kiinni. Positiivista oli kuitenkin parempi hiihtovire verrattuna alkukauteen. Tänään olin taistelemassa sijoituksesta kukitukseen, ja tällainen suoritus pitää uskoa yllä jatkoon. Mukana taistossa ollaan, vaikka tämän päivän kilpailu katkeran maun jättääkin, Minkkinen kommentoi suoritusta.

Ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on huomenna lauantaina yhteislähdöt.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

Suomi jäi ilman tulosta naisten MM-viestissä

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon MM-kilpailuiden ohjelmassa on lauantaina naisten ja miesten viestit. Naisten viestin voitti Ranska joukkueella Lou Jeanmonnot, Sophie Chauveau, Justine Braisaz-Bouchet ja Julia Simon. Ruotsi oli toinen jääden voittajasta 38 sekuntia. Saksa oli maalissa kolmantena minuutin ja 14 sekuntia voittajajoukkueen jälkeen. Suomi liputettiin ulos viestistä viimeisen osuuden toisella hiihtokierroksella. Suomen joukkueessa hiihtivät Suvi Minkkinen, Daria Virolainen, Venla Lehtonen ja Noora Kaisa Keränen.

Suvi Minkkinen aloitti viestin vahvasti. Minkkinen ampui molemmat paikat puhtaasti tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon kahdeksantena. Vaihdossa ero kärkijoukkueeseen oli 43 sekuntia. – Olen tyytyväinen, että sain näihin kisoihin ammuttua nollat. Hiihto oli tänään tosi raskasta, ja olosuhde vaatii tänään jaksamista. Suksella tulee isoja eroja, Minkkinen totesi avausosuuden jälkeen.

Daria Virolainen jatkoi viestiä toisella osuudella. Virolainen joutui kiertämään sakkokierroksen kertaalleen molempien ammuntojen jälkeen. Toisella osuudella joukkueen sijoitus painui 18:nneksi. Ero kärkijoukkueeseen oli toisessa vaihdossa kolme minuuttia ja 49 sekuntia. – Olen tosi pahoillani kahdesta sakosta tänään. En tiedä tarkkaan, mitä tapahtui. Kilpailu oli minulle vaikea, Virolainen pahoitteli.


Venla Lehtonen jatkoi kolmannelle osuudelle. Lehtonen käytti makuupaikalla yhden ja pystypaikalla kolme varapatruunaa. Kolmannessa vaihdossa joukkue oli 17:ntenä. Ero kärkijoukkueeseen oli viisi minuuttia ja 17 sekuntia. – Ihan onnistunut kokonaissuoritus, mutta pystyammunta oli valitettavan vaikea. Onneksi sain taulut alas varapatruunoilla, vaikka aikaa tuhlasinkin. Olimme jo siinä vaiheessa viestiä takamatkalla, minkä vuoksi jokainen sekunti olisi ollut tärkeä, Lehtonen harmitteli osuutensa jälkeen.

Noora Kaisa Keränen pääsi lähtemään ankkuriosuudelle, mutta joutui jättämään viestin kesken ensimmäisen ammunnan jälkeen. Keränen käytti makuupaikalla yhden varapatruunan. – Kisojen paras kierros ja senkin vuoksi harmittaa, kun viesti jäi kesken. Voin olla tyytyväinen onnistuneeseen makuuammuntaan. Olisin todella mielelläni hiihtänyt loppuun asti, sillä latukin oli tänään hyvässä kunnossa. Välillä itse kukin epäonnistuu penkalla, ja tänään se sattui meidän joukkueelle, Keränen kommentoi. MM-kilpailut olivat hänen uransa ensimmäiset. – Kokemus on ollut aivan mieletön. Paljon sain oppia matkaan, ja toivottavasti olen ensi vuonnakin matkassa mukana, Keränen lisäsi.

Miesti viesti on ohjelmassa Tśekin Nove Mestossa naisten viestin jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi